Saints Row IV

Saints Row -sarja aloitti varsin perinteisestä ganstereiden kaupunkinahistelusta. Sen neljännessä inkarnaatiossa maanläheisyys on heitetty panssarilasin läpi ulos ikkunasta. Vastassa eivät ole enää teemapuistopukeutuneet jengiläiset tai suurrikolliskorporaatiot, vaan avaruuden valloittajarotu. Samalla Saintsin pomon status on noussut kertalaakista Yhdysvaltain presidentiksi, jonka pitää laittaa muukalaiset ruotuun.

Täysin päätöntä tarinankerrontaa sen enempää paljastamatta herra presidentti joutuu varsin Matrixmaiseen tilanteeseen, jossa ihmiskunta on alistettu kytkemällä poppoota kiinni muukalaisten tietokonesimulaatioon. Tämä lähtötilanne taas antaa sarjalle mahdollisuuden revitellä vielä kolmostakin pidemmälle mitä päättömyyteen tulee.

Teknohakkerointimagian avulla pelaaja voi nyt juosta luoteja karkuun, keilata autoja tieltään, hyppiä korkeiden rakennusten yli ja ampua elementaalista vahinkoa käsistään. Ainakin lyhykäisen ennakkoversion perusteella Saints Row IV:ssä ollaan siirrytty kauas pois alkuperäisestä kohti supersankaripelejä. Vaikka monet kyvyistä ovat hauskoja käyttää, takaraivoon hiipii väistämättä ajatus, ollaanko tässä menty jo liian pitkälle. Autoilla ja ajoneuvoilla ei ole käytännössä enää minkäänlaista virkaa, sillä paikasta toiseen pääsee aina nopeammin jalan. Jalankulkijoitakaan ei tule tiirattua entiseen malliin, sillä iso osa ajasta hypitään kerrostalojen katoilla.

Tarinatehtävien lisäksi pelistä löytyy edelleen vallan pirusti sivutehtäviä ja muuta satunnaista tekemistä. Osa tehtävätyypeistä on vanhastaan tuttuja (aiheuta mahdollisimman paljon vahinkoa tietyssä ajassa), osa taas uusia kykyjä hyödyntäviä. Uudesta asevalikoimasta on näissä sivutehtävissä hieman enemmän iloa, ja osaa eksoottisimmista aseista (kuten minikokoisia mustia aukkoja ampuvasta tykistä) pääsi ennakossa käyttämään vain tehtävien aikana.

Omaa ulkoasua voi säätää edelleen hillitystä täysin reikäpäisiin tyyleihin asti, ja mukavana lisänä nyt myös eri aseita voi tuunata mieleisikseen. Esimerkiksi pistoolista löytyy sekä Star Wars että Star Trek -variantteja. Rynnäkkökivääri voi puolestaan näyttää Aliens-sarjasta tutulta pulssikivääriltä. Muutenkin erilaisia viittauksia muihin peleihin ja popkulttuuriin on tarjolla niitä metsästäville. Eräs hauskimmista löytyi heti aloitustehtävän aikana muukalaisten hyökätessä ufoissaan Valkoiseen Taloon.

Saints Row IV:n ongelma ei tunnu olevan se, etteikö pelaaminen supervoimien kanssa olisi hauskaa, sillä sitä se on. Ympäristö saisi tosin ottaa enemmän osumaa taisteluiden aikana, mutta muuten sisäinen pikkulapsi iloitsee hiekkalaatikon kaaoksesta. Vaarana on nyt kuitenkin se, että sarja on kaikonnut jo liian kauas alkuperäisistä visioistaan, vieden samalla vanhoilta faneilta mielenkiinnon nykymenoon.

Koska Saints Row IV:ssä on heti alusta lähtien 110 lasissa, on vaikea löytää hetkiä, jotka todella kohauttavat. Siksi etenkin kakkososa iski paremmin, kun "mitähemmettiäjuuritapahtui" -hetkeä edelsi sunnuntaiajelu Steelportin kaduilla. Vähän sama kuin Michael Bay -elokuvissa, jossa iso räjähdys ei tunnu enää miltään, koska sitä edelsi juuri kaksi isompaa räjähdystä. Tyylilaji on hyvin henkilökohtainen asia, joten toisille tämä sopii kuin nenä naamaan. Itseäni se alkaa jo turruttaa.