Suomi
Gamereactor
ennakot
Wreckfest

Next Car Game

Tammikuun Early Access -versio lupaa hyvää romurallia.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Romurallisarja Flatoutin alkuperäistä henkeä haikaileville on hyviä uutisia. Bugbear on palaamassa Next Car Game -projektillaan noille samoille juurille, ruosteesta rämisevien jokkisten rattiin, josta Flatout ponnisti noin vuosikymmen sitten.

Pelkkä idea ei kuitenkaan aina riitä myymään peliä suurelle yleisölle. Next Car Gamellakin on ollut omat vaikeutensa julkaisijan ja joukkorahoituksen hankinnassa. Kickstarter-kampanja meni viime vuoden lopulla mutinaksi, eivätkä rahoitustavoitteet täyttyneet ennakkotilauskanavassakaan. Peli piti nähdä ja kokea itse. Niinpä pelistä laskettiin liikkeelle ilmainen teknologiademo, jota seurasi tammikuun puolivälissä Early Access -julkaisu Steamissä. Yllättäen puskaradio räjähti ja peli tahkosi miljoonan viikossa.

Wreckfest
Autojen erot ovat tuntuvat. Pikkuruinen takamoottorinen "Mini" on ketterämpi kuin painava jenkkilaiva.

Otimme kyseisen Early Access -version koeajoon, ja heti ensikoskemalta tuli selväksi, että Next Car Game muistuttaa paljon kaikkea sitä, mistä ensimmäinen Flatout tunnetaan. Kaupallisempien jatko-osien ja kaiken maailman Need for Speedien sijaan vauhtia tarjotaan hillitysti, mutta tässäkin riittää jo kuljettajalla tekemistä. Ruudulla autot vääntävät kahva kahvassa oikealla ja vasemmalla, ja ratin takana pelaaja saa vispata ohjauspyörää ihan hartiavoimin pitääkseen nokan menosuunnassa.

Tämä on mainos:

Tekoälykään ei näet ole mikään ihmemies, joka ajaa täydellisiä kierroksia puhtailla linjoilla. Tapahtumia riittää jatkuvasti, koska tekoäly ajaa myös itseään vastaan. Kilpakumppaneiden voi nähdä spinnaavan, kolaroivan ja retkahtavan lähimpään pöpelikköön. Kisan kuluessa kilparata alkaa muistuttaa sotatannerta, jossa mainostaulut lojuvat säpäleinä soralla, rengasvallit ovat levinneet pitkin mäkiä ja siellä täällä käryää lähes tunnistamattomiksi runtattuja autonraatoja.

Osasyy kaaokseen on se, että autoja pääsee viivalle jopa 24 samaan aikaan. Vähän vähemmän kaoottista menoa on tarjolla 12 auton kisoissa, joissa voi jopa ehättää taktikoimaan ja pohtimaan ajolinjojaan. Pieni töytäisy sopivassa paikassa ja hop, jopa nousi sijoitus. Toisaalta myös vastapusuja ja sijoitusten menetyksiä saa varautua vastaanottamaan.

Yksi ominaisuus, jota alkuperäisestä Flatoutista en ole jäänyt ikävöimään, on kolmen kärkeen ajaminen kisoja avatakseni. Tässä vaiheessa on liian aikaista arvioida, miten Next Car Gamen uramoodi lopulta toimii, koska Early Accessissa onnistuvat vain yksittäiskisat parilla autolla ja parilla radalla, mutta esimerkiksi Forza Motorsport 5:stä sopisi ottaa mallia, miten keskijoukossa kisailustakin voi saada palkitsevaa.

Uramoodiin on luvattu monipuolista auton virittelyä, josta tässä vaiheessa vihjaavat muutamat vaihtoehtoiset osat. Autotallissa alle voi vaihtaa sora- tai asfalttirenkaat, ja lisäksi moottorin voi vaihtaa tehokkaampaan, mikä ei kuitenkaan välttämättä ole oikotie onneen, isompaa konetta kun on myös vaikeampi käsitellä.

Tämä on mainos:
Wreckfest
Areenalla pistetään peltiä ruttuun tavalla, johon harva - jos mikään - muu peli pystyy. Vauriomallinnus on huippuluokkaa.

Next Car Game ei ole eikä edes yritä olla syvällinen ajosimulaattori, mutta mutkia ei selvästikään paineta lusikka lattiassa. Autojen paino on läsnä. Oikea-aikaisesti painopistettä heilauttelemalla ja kaasua näppärästi hallitsemalla vanhan jenkkimuskelin saa kuitenkin nielemään puolelta toiselle vuorottelevia mutkia kuin paraatipäivinään. Korin kallistelu on erityisen selvää uudessa sisäkuvakulmassa, joka Flatoutista uupui. Vielä kun ratin ja pädin välille saataisiin parempi tasapaino. Jostain syystä autot tuntuvat pädillä turhan kiikkeriltä, kun taas ratin kanssa tuntuma on melkeinpä päinvastainen. Siinä missä pädillä alkaa nopeasti harkita apupyörien kytkemistä pyörähdysten välttämiseksi, ratilla sladin aloittaminen vaatii työtä.

Ratamuotoisten kilpailujen lisäksi peli tarjoaa myös puhdasta romurallia areenoilla, joilla Bugbear osoittaa edelleen olevansa genren kuningas. Autot reagoivat aidonoloisesti törmäysten suuntaan ja voimaan: pelti menee kurttuun, tukikehykset murentuvat, renkaat linkuttavat. Tomun laskeuduttua autosta voi olla jäljellä vain puolet alkuperäisestä mitastaan. Aivan realistista se ei tietenkään ole, että näillä rusinoilla vielä ajetaan, mutta runttauksen hauskuus on ihan omaa luokkaansa esimerkiksi Dirt Showdowniin nähden.

Viimeistelykysymyksiä lukuun ottamatta kaikki riippuu nyt siitä, saadaanko peliin riittävästi laadukasta ajettavaa. Edellytykset parhaalle romurallille vuosikymmeneen ovat olemassa, varsinkin jos moninpeli toimii sulavasti. Bugbear ei vielä suostu lupaamaan tarkemmin autojen tai ratojen määrää, mutta sisältöä on kuulemma tekeillä kohtuullisesti ja siihen on luvassa myös vaihtelua. Muutamista uusista lisäyksistä päästään nauttimaan jo Early Accessiin tulevissa päivityksissä ennen alkukesäksi tähdättyä julkaisua.

HQ
HQ
WreckfestWreckfestWreckfestWreckfest
WreckfestWreckfestWreckfestWreckfest
WreckfestWreckfestWreckfestWreckfest

Aiheeseen liittyviä tekstejä

1
WreckfestScore

Wreckfest

ARVIO. Kirjoittaja Kim Orremark

Alkuperäisten Flatoutien kehittäjä Bugbear on saanut Wreckfestin valmiiksi. Viimeinkin.



Ladataan seuraavaa sisältöä