Cookie

Gamereactor käyttää cookieseja taatakseen parhaan mahdollisen selailukokemuksen sivustollamme. Jos jatkat eteenpäin niin oletamme, että hyväksyt cookies-käytäntömme.

Suomi
Aloitussivu
ennakot
Destiny 2

Destiny 2 (PC)

Vierailu Bungien studiolle osoitti PC-version olevan oikea valinta parhaalle Destiny 2 -kokemukselle.

Destiny 2 julkaistiin puolitoista kuukautta sitten konsoleille. Hittipelin jatko-osa on ehtinyt jo rikkoa pelaajaennätyksiä, ja kerätä paljon positiivisia arvosteluja. Peliyhtiö Bungie ei kuitenkaan jättänyt asiaa siihen, vaan tuo nyt Destiny 2:n PC:lle. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun PC-pelaajat pääsevät kokemaan Destinyn maailman. Julkaisua rummutetaankin nyt yhtä kuuluvasti kuin pelin ilmestymistä kauppoihin konsolipelaajille. Virailin paikan päällä Bungien studiolla Yhdysvaltain Seattlessa ottamassa selvää, mistä oikein on kyse.

Päivä käynnistyy pienellä kävelyllä Bungien aulan ja pääkäytävien läpi. Seinän vierustat on täytetty yhtiön pelien markkinointimateriaalilla, kuten erikokoisilla Halo-figuureilla ja Destinyn vaakunalipuilla. Periamerikkalaista bagel-aamiaista päästään nauttimaan sivukäytävällä Halo-julisteiden edessä edustajien häärätessä tilaisuutta valmiiksi. Pian meidät kutsutaan talon omaan elokuvateatterityyliseen esittelysaliin ja innostus kasvaa entisestään.

Pelin projektijohtaja David Shaw toivottaa meidät tervetulleiksi. Varsin rennosti pukeutunut Shaw puhkuu ylpeyttä ja innostusta kertoessaan, kuinka tyytyväinen hän on peliin ja tulevaan päivään. Muutaman minuutin puheen aikana selviää, että PC-versio Destiny 2:sta on sisällöltään täysin identtinen konsoliversioiden kanssa tuntuman kuitenkin ollessa varsin uniikki. HDR-tuki kuulemma uupuu testilaitteidemme monitoreista mutta saamme vakuuttelua siitä, että peli on näyttävä 4K-resoluutiossa lukitulla 60 fps -vauhdilla. Shaw ei halua pidätellä meitä pitkään vaan kannustaa kokeilemaan itse, miltä peli tuntuu. Ketään ryhmästämme ei tarvitse käskeä kahdesti, kun rynnistämme pelisessiota varten tehtyyn huoneeseen.

Olen hiukan pettynyt siihen, että peli on täysin identtinen mikromaksuja ja mobiilisovellusta myöten kaikilla alustoilla. En odottanut PC-version sisältävän erityistehtäviä tai -hahmoja, mutta kun kerran laitteessa tehoja on, olisi muuten varsin staattiseen pelimaailmaan voitu lisätä esimerkiksi fysiikkapohjaisia hajoavia esineitä. Myös sivuvalolähteet voisivat luoda dynaamisia varjoja aiempaa paremmin.

Harmitus kuitenkin unohtuu nopeasti, kun näen miten upealta peli näyttää. Grafiikka-asetukset tappiin ruuvattuna ja pelin rullatessa silkinpehmeästi 60 kuvaa sekunnissa 4K-resoluutiossa on visuaalinen elämys varsin huikea. Kaukaisuuteen jatkuva piirtoetäisyys maalaa upeat taustat selkeästi veitsenterävään lähimaastoon, jonka tekstuurit ovat kristallinkirkkaita sisältäen paljon yksityiskohtia. Muun muassa vedet ja lasipinnat heijastavat tarkasti ympäristöään ja muokkaavat sitä ominaisuuksiensa mukaisesti. Jopa varjot ovat tunnistettavissa hahmojen silhueteiksi konsolien pikselisuttujen sijaan. Toki testaamani version sujuvan pyörimisen sai aikaiseksi varsin hulppea tietokonekokoonpano, jonka speksit laitan tämän artikkelin loppuun. Onneksi nuhaisemmatkin koneet voivat päästä osaksi Destinyn maailmaa, sillä grafiikka-asetuksia on säädettäväksi pilvin pimein optimaalisen pelikokemuksen saavuttamiseksi. Shaw myös kuittaa kyselyt Nvidian kanssa tehdystä yhteistyöstä pelkkänä yhteistyökumppanina muiden joukossa ja lupaa pelin pyörivän yhtä sujuvasti myös vastaavalla AMD-raudalla. Hänen mukaansa jokainen kokoonpano on optimoitu toimittamaan parhaan mahdollisen pelikokemuksen rautaan ja alustaan katsomatta.

Destiny 2Destiny 2Destiny 2Destiny 2

Graafinen loisto on kuitenkin vain osa Destiny 2:n PC-version paremmuutta konsoliversioihin nähden, ja pääosaan nousee selkeästi ohjattavuus. Shaw mainitsee, että he säätivät hiiri-näppis -ohjausta kuukausitolkulla ennen kuin saivat sen asteelle, johon olivat tyytyväisiä. Täytyy myöntää, että työ on kannattanut: pelihahmo reagoi napin painalluksiin luontevasti, liikkuminen on sulavaa, tarkkaa ja täysin hallittavissa. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii muutaman tunnin yksinpelikampanjan pelaaminen, jonka aikana kuolema ei korjannut minua kertaakaan. Konsolilla pelatessani muistan kaatuneeni kuitenkin muutamaan otteeseen samaisen peluun jäljiltä. Tästäkin huolimatta olin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvin ohjaimella pelaaminen jo sujuu. Silti Destiny 2 näppäimistön ja hiiren kanssa on kuin kotiinpaluu miellyttävältä lomalta. Ohjainta haluaville Destiny 2:n PC-versiossa myös täysi ohjaintuki, joka on identtinen PS4:n tai Xboxin kanssa.

Kysyessäni, miksi ensimmäinen Destiny ei koskaan päätynyt PC:lle, Shaw naurahtaa sanoen sen olleen ehkä eniten kysytty kysymys ensimmäisen Destinyn julkaisun yhteydessä. Heillä oli tuolloin kädet täynnä jo neljän eri alustan kanssa, joten paukut eivät yksinkertaisesti riittäneet tekemään enää PC-versiota niin hyvin kuin he halusivat. Destiny 2:n PC-version myöhäisempi julkaisu johtui pitkälti samasta syystä. Bungien tavoite oli julkaista Destiny 2 kaikille alustoille samanaikaisesti mutta he kokivat, että saadakseen PC-version haluamalleen tasolle muutama ylimääräinen viikko oli tarpeen.

Erillisestä PC-version julkaisusta huolimatta Destiny 2 tulee jatkossa saamaan lisäsisältönsä synkronoidusti jokaiselle alustalleen. Shaw sanoo, että jokaisen alustan lisäsisältö julkaistaan samanaikaisesti sitten, kun PC-pelaajat ovat saaneet hetken aikaa kerätä kokemusta pelihahmoilleen valmistautuen esimerkiksi raidia varten. Tämä koskee niin uutta pelattavaa kuin korjauspäivityksiäkin.

Identtisestä sisällöstä ja tulevista lisämateriaaleista huolimatta Shaw'lla ei ole mitään sanottavaa mahdollisesta ristiinpelaamisesta laitteiden välillä. Hän kuitenkin myöntää ristiin tallentamisen olevan mielenkiintoinen ajatus ja toivoo, että he voisivat tehdä sen vielä joskus. Ovelasti mies vihjailee asian olevan jo mahdollisesti mietinnässä. Shaw'n mukaan Bungie kuuntelee pelaajiensa toiveita pyrkien toteuttamaan niitä mahdollisuuksiensa mukaisesti. Aikaisemmin paljon Macintoshille pelejä julkaissut yhtiö ei kuitenkaan tule työstämään mäkkiversiota Destinystä, eikä VR-versiokaan ole käynyt edes mielessä.

Vierailuni Bungien studiolla todisti, että graafisilla säädöillä ja optimoidulla "oikealla" ohjattavuudella hyvästä pelistä voi saada vielä enemmän irti. Shaw painottaa, ettei PC-versio ole kuitenkaan vain paranneltu versio konsolipelistä vaan täysiverinen oma tulkinta, jonka eteen on tehty yhtä paljon töitä kuin konsoliversioidenkin kanssa. PC-versio hioo jo hyväksi todetun Destinyn 2:n huippuunsa, minkä ansiosta yhden pisteen nosto pelin aikaisempaan arvosanaan on paikoillaan.

Testilaitteen kokoonpano:

o GPU: NVIDIA GeForce® GTX 1080 Ti
o CPU: Intel Core i7-7700K 4.2Ghz
o 16GB Ram/500GB SSD/Windows 10
o Monitor: Predator XB1 27" 4K IPS with NVidia G-Sync [XB271HK]
o Keyboard: Razer Ornata Chroma
o Mouse: Razer Deathadder Elite
o Headset: Razer Man O'War 7.1

Destiny 2Destiny 2Destiny 2Destiny 2
Destiny 2Destiny 2Destiny 2
Destiny 2Destiny 2Destiny 2
Destiny 2Destiny 2Destiny 2

Katsot

Preview 10s
Next 10s
Mainosta

Katsot

Preview 10s
Next 10s
Mainosta

Katsot

Preview 10s
Next 10s
Mainosta

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Destiny 2: Curse of Osiris DLCScore

Destiny 2: Curse of Osiris DLC

ARVIO. Kirjoittaja Matti Isotalo

Bungien kaltaisen ison ja ammattitaitoisen studion luulisi oppivan virheistään. Ensimmäinen Destiny on kuitenkin näemmä jäänyt unholaan, sillä Curse of Osiris -lisäri toistaa kaikki isiensä virheet.

Destiny 2 -saappaat nyt kaupan

Destiny 2 -saappaat nyt kaupan

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Destiny 2 on saanut odotetun Shadowkeep-laajennuksensa. Tämän ohella Bungie on lanseerannut teemaan sopivat popot nimeltä Destiny x Palladium. Myyntiin ne tulevat Bungie...

Bungie puolustaa mikromaksuja

Bungie puolustaa mikromaksuja

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Ainakin julkisuudessa videopelien mikromaksuista ovat innoissaan ainoastaan ne, joiden taskuun mikromaksuista saatava tuotto kilahtaa. Mikromaksut ovat säilyneet alan...

Ladataan seuraavaa sisältöä