Downward Spiral: Horus Station

Avaruusasema Horus avautuu edessäni näyttävänä ja osittain tutun oloisena. Tunnelma tyhjillä käytävillä on hiukan aavemainen, mutta ei kuitenkaan suoraan pelottava. Painovoimattomuuden aikaansaaman leijailevan roinan lisäksi ilmassa on selvää mystiikan tuntua. Palan halusta saada tietää, mitä oikein on tapahtunut.

3rd Eye Studiosin toimistolla Helsingissä sohvatilaa kanssani jakaa Downward Spiral: Horus Station -pelin pääsuunnittelija Gregory Louden, sekä Gamereactorin entinen päätoimittaja Arttu Rajala, joka toimii yrityksen viestintävastaavana. Kummaltakaan ei kuitenkaan vastauksia Horuksen kohtaloon heru. Itseasiassa Louden mainitsee, että pelaamaani ensimmäistä kappaletta pelistä on jopa lyhennetty, jotta muutama yllätys pysyisi piilossa julkaisuun saakka. Louden jopa uhoaa nauraen, että en tule arvaamaan käänteitä joita pian julkaistava yrityksen esikoispeli sisältää. Hän on oikeassa, sillä vaikka ensimmäisen kappaleen läpäisy antaa vihjeitä tulevasta, en osaa päätellä mistä kokonaisuudessa on kyse. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö peliä testattaessa olisi hauskaa.

Downward Spiral: Horus Station tekee ilahduttavasti asiat eri tavalla. Vaikka silmistä kuvattua hahmoa liikutellaan ohjaimen vasemmasta tatista, itse liikkuminen on varsin omaperäistä ja nokkelaa. Hahmo leijailee painovoimattomassa tilassa, joten käyttäytyminen on sen mukaista. Kun hahmo on lähellä staattisia pintoja, vasemman tatin käyttö saa hahmon ottamaan automaattisesti pinnoista kiinni. Tämän jälkeen tatista määritellään suunta ja hahmo työntää itsensä vauhtiin pitkin käytäviä. Niin kuin oikeastikin painovoimattomassa tilassa, ei Horuksellakaan liikettä pysäytetä ennen kuin vastaan tulee jokin uusi tarttumapinta. Louden kertoo, että tämä liikkumismalli on kohauttanut pelaavaa kansaa, josta osalle etenemisen hahmottaminen on tuottanut päänvaivaa ja tietynlainen hallinnan puute ahdistusta. Minusta ohjaustyyli on kuitenkin looginen ja sen verran huolella toteutettu, että olin sen kanssa sujut lähes välittömästi. Rajala ihmetteleekin nopeaa tekniikan ymmärtämistäni ja oppimistani. Pelkän seinästä seinään tyrkkimisen lisäksi hahmo löytää pian pelin aloittamisen jälkeen sähköisen vinssin, jonka avulla voi vetää itseään helpommin paikasta toiseen. Tämän kapistuksen kanssa onnistuu nopeammat kääntelyt, irtotavaraan tarttumiset ja jopa liikkumissuunnan vaihdokset kesken ilmalennon, sillä vinssissä riittää pituutta tarrautua pidemmällekin.

Vinssin lisäksi pelisessioni aikana käteen tarttuu muutama erilainen ase. Enemmänkin työkaluksi tarkoitettu naulapyssy tekee takuuvarmaa jälkeä yllättäen päälle hyökkivistä robottilennokeista. Toinen tussari on jo ihan oikea ase, joka paukuttaa sarjalla vihulaisia. Inventaariosta voi vaihdella mukaan kerättyjä työkaluja käyttöön vapaasti. Esimerkiksi hahmon molempiin käsiin menee yhtäaikaisesti ase, joten John Woo -tyylinen sankaripaukuttelu on mahdollista, Louden muistuttaa. Tämä jos mikä ilahduttaa minua, sillä ajatus ilman halki leijumisesta ja vihollisten rei'ittäminen kahdella aseella on siistiä puuhaa.

Downward Spiral: Horus Station raivaa liikkumisensa mukaisesti persoonallista tietä tyylilajiin kerrontansa avulla. Pelissä ei ole alkutekstejä tai mitään selityksiä pelin etenemisestä missään muodossa pelin aikana. Pelaaja on täysin omillaan selvittämässä avaruusasemansa mysteeriä heti lähdöstä saakka. Vihollisia vastaan taistelun lisäksi pelissä pitää ratkaista kevyitä ongelmia, jotka liittyvät muun muassa virtojen palauttamiseen ja ovien availuihin. Loogiset visuaaliset kikat opastavat liikkumaan oikeaan suuntaan ja tulee aseman näytöistäkin vihjeitä etenemiseen, jos vain niitä silmäilee tarkasti. Tällainen vapaa ja omaperäinen lähestyminen tarinankerrontaan on omiaan viemään pelaajan syvemmälle tunnelmaan, joka on onnistuttu luomaan Horuksella todella hyväksi. Horus on yllättävän eloisa avaruusasema hylättynäkin. Ilmassa leijailee koko ajan jonkinlaista roinaa tai pölyhiukkasia. Asemaa tutkii innolla, ja kun yksityiskohtia riittää ja suurin osa niistäkin on jollain tapaa toiminnallisia, pelin parissa saa vierähtämään hyvin aikaa. Louden mainitsee, että on paljon pelaajasta kiinni, millä vauhdilla asemaa pitkin etenee. Esimerkkinä hän toteaa, että yksi 3rd Eye Studiosin työntekijöistä vietti noin tunnin ensimmäisen kappaleen läpäisyyn, kun Loudenilla samainen tehtävä oli läpäisty kahdessakymmenessä minuutissa. Downward Spiral: Horus Stationin tarina on jaettu kahdeksaan kappaleeseen, joten siitä voi päätellä pelin läpäisyaikaa. Toki peli-iloa pidentää suositeltava co-op-pelitila ja yksittäiset haasteet, joita pelistä löytyy useampia.

Jos jotkut harmittelevat jäävänsä paitsi tätä uudenlaista avaruusseikkailua VR-laitteiden puutteen vuoksi niin ei hätää, sillä positiiviseksi yllätykseksi Downward Spiral: Horus Station on pelattavissa niin VR-tilassa kuin tavallisen televisionkin kautta. Voisi luulla, että VR-tekniikkaan alustavasti suunniteltu peli ei toimisi telkusta pelattuna, mutta toisin kävi. Sain mahdollisuuden kokeilla samaisen tehtävän läpäisyä niin ohjain kädessä telkkarin edessä kuin virtuaalilasienkin läpi 3rd Eye Studiosin hulppeassa VR-testikammiossa. Jo ensiksi kokeiltu televisioversio teki vaikutuksen sillä, kuinka hyvältä omaperäinen liikkuminen tuntui, ja kuinka nätisti yleinen tunnelma välittyi ohjaimen kautta. Virtuaalisesti peli kuitenkin pääsee astetta pidemmälle hienosti välittyvän painovoimattomuustunteen ansiosta. Leijailu välittyy uskottavasti pelaajalle, ja rauhallisen tahdin ansiosta pahoinvointia ei tarvitse pelätä.

Pienestä kehittelytiimistä ja varsin nopeasta aikataulusta huolimatta Downward Spiral: Horus Station näyttää oikein tyylikkäältä graafisen ilmeen vastatessa parhaimmillaan AAA-pelejä. 2001 - A Space Odyssey (1968) -elokuvan inspiraatio on selkeästi näkyvissä miellyttävän retrohtavassa avaruusaseman suunnittelussa. Toki löydän viitteitä muihinkin Sci-fi-klassikoihin ja mainitsen Louden muun muassa Twin Peaksin (1991) ja Dead Spacen (Visceral Games, 2008) olleen oivia esimerkkejä Downward Spiralin tunnelman luonnissa. Peli hyödyntää tyylikkäästi valoefektejä jopa osana kerrontaa, ja dynaamiset varjotkin ovat löytäneet tiensä näyttävälle avaruusasemalle. Aikaisemmin mainittu roinan määrä on kunnioitettava, ja erityisesti avaruusaseman tarkastelu avaruudesta käsin on mieleenpainuva elämys kaikessa laajuudessaan. Pelatessa vastaan tuli vielä yksittäisiä graafisia bugeja ja pieniä seurantaongelmia tavaroiden ja niitä kuljettavien hahmojen välillä. Louden kuitenkin sanoo, että tiimi tekee kovasti töitä viimeistelyn eteen, jotta kaikki olisi kunnossa julkaisun yhteydessä. Taso on kuitenkin jo nyt sen verran huoliteltu, etten koe ilmeessä ongelmaa, vaikka pikkuvirheitä ei enää kerettäisikään korjata.

Pelin äänipuoleen on paneuduttu ihan yhtä intohimoisesti kuin graafiseen ulkoasuunkin. Asemalla vallitsee tuttu avaruushumina taustalla ja satunnaista ääntelyä, mitä voisi kuvitella avaruusaseman pitävän. Tämän lisäksi ilmassa leijuvat tavarat kolahtelevat kivasti osuessaan seiniin tai toisiinsa. Eri pinnat reagoivat erilaisin äänin tavaran niihin osuessa ja luonnollisesti avaruuteen päästessä kaikki äänet tulevat kuin oikean avaruuspuvun läpi kuultuna vahvasti bassopainotteisena ja eristetyn vaimeana. Moninpelissä pelaajien välinen keskustelu on kanavoitu vanhanaikaisen radiofiltterin läpi saaden keskustelun kuulostamaan oikealta radiopuhelinkeskustelulta. Tunnelmaa vahvistamaan Horukselle on luotu vahva musiikki, jonka tekijänä häärää HIM-yhtyeen keulakuva Ville Valo. Miehen pätevästä rokkiurasta poiketen Horuksella soi varsin tunnelmallinen ja osittain melankolinen elektrosoundi, joka istuu Sci-fi-tunnelmaan saumattomasti. Syntikkapiippailut ja tummanpuhuvat jousisoittimet ovat omiaan rakentamaan tämän mystisen avaruusaseman persoonaa.

Oikeaa rokkitähteä myöten Downward Spiral: Horus Stationin tekijätiimi on pullollaan pitkän linjan pelikehittäjiä ympäri maailmaa, joiden intohimo klassikkoelokuvia ja pelejä kohtaan sekä tarve luoda jotain uutta ja persoonallista pelialalla on tuonut yhteen. Lopputuloksena on omaperäinen, edukseen erilainen ja rakkaudella kyhätty Downward Spiral: Horus Station. Tekijöiden intohimo on nähtävissä ja aistittavissa pelin jokaisella osa-alueella, joka nojaa tulevaisuuden näkymästään huolimatta positiivisen paljon realistisuuteen ja juuri tämä tekee pelistä erityisen. Persoonalliset ratkaisut tuntuvat luonnolliselta jatkumolta tyyppilajiin, eikä väkisin väännetylle yritykselle tulla huomatuksi. Horus-aseman aavemainen rauhallisuus vetää puoleensa mystiikkaa selvittämään ja pelisessioni pohjalta en malta saada käsiini lopullista versiota.

Louden lupailee pelin julkaisun tulevan aivan pian. Avaruusasema Horusta pääsee tutkimaan niin PC:llä kuin Playstation 4:llä ja peli on pelattavissa molemmilla laitteilla näytön äärellä ja virtuaalisestikin. Playstation 4 saa erillisen Pro-tuen, joka mahdollistaa hiukan paremman yksityiskohtien määrän visuaalisesti. Louden kuitenkin mainitsee, että he ovat omasta mielestään löytäneet varsin hyvän tasapainon ilmeen parissa myös normaalin Playstation 4:n kanssa, jotta immersio ja tunnelma säilyvät. Paljon VR-pelejä pelanneena voin sanoa, että Downward Spiral: Horus Station nousee yhdeksi kuumottavimmista uutuuksista pelitarjonnassa, ja toivon sen piristävän edelleen hiukan alamaissa pyörivää VR-alaa. Ainakin kaikki ainekset pelistä löytyvät todella laadukkaaseen pelikokemukseen.