We Happy Few

We Happy Few'n niin sanottu Early Access -jakso oli lopulta hieman kuin itse pelikin: elämä imitoimassa taidetta. Compulsion Gamesin ensimmäisen persoonan seikkailu keskittyy yhteiskuntaan, joka on addiktoitunut Joy-aineeseen. Tämä kemikaali pakottaa kaikki olemaan iloisia. Hymyjä näkyy paljon, mutta kulissien takana tapahtuu selvästi jotain aivan muuta. Itse peli tuntui viimeksi pelatessa vajaalta kaikilta muilta osiltaan paitsi taiteellisessa ulkonäössä. Pelaaminen ei yksinkertaisesti ollut hauskaa. Gearbox Softwaren antaman avun turvin näyttää siltä, että kehitys on jälleen oikeilla urilla.

Alkuperäisen testatun version aloitus oli erittäin vahva. Siinä päähenkilö Arthur istui toimistossaan sensuroimassa sanomalehtiä. Tunnelma asetettiin täydellisesti 1960-luvun maisemiin, ja näin alkoi matka eriskummallisessa maailmassa. Tästä eteenpäin kaikki olikin silkkaa alamäkeä tässä kieroutuneessa brittiläisessä kaupungissa. Gamereactor pääsi taannoin Lontoossa pelaamaan We Happy Few'ta E3-messuja edeltävissä tunnelmissa. On selvää, että peli on muuttunut paljon sitten viime näkemän.

Aloitus on tehty kokonaan uusiksi, ja peli alkaa nyt siitä, mihin edellinen intro päättyi. Maanalaisen tukikohdan ihmettelyn ja ulkopuolella satunnaisesti muodostuvan maailman tutkimisen sijasta aloitus on hyvinkin lineaarinen ja ajatuksella tehty jakso, jossa opetetaan taistelun salat kera hiiviskelyn. Tehtävänä oli nimittäin soluttautua vanhalle rautatieasemalle.

Tarinaa kerrotaan nyt aiempaa enemmän ympäristön avulla. Tapahtumapaikkana on Englanti, mutta vahvana tuntuu myös natsimiehittäjän vallanpito. Toisin sanoen Compulsion Games nojaa niin sanottuun vaihtoehtoiseen maailmanhistoriaan.

Ympäristön ohella tarinaa avataan lyhyissä jaksoissa, joihin pääsee käsiksi löytämällä naamioita. Näissä aiheena on Arthur ja hänen veljensä Percy. Painopiste on vahvasti ääninäyttelyssä, ja visuaalinen anti saisi olla kiinnostavampi. Kyseessä on silti merkittävä parannus aikaisempaan tyyliin verrattuna. Päähenkilöitä on kaikkiaan kolme, joten ennen pitkää Arthurin tarina johtaa toiseen. Eri päähenkilöiden tiet kuitenkin kohtaavat ajoittain, ja tehdyt valinnat kuljettavat tarinaa erilaisiin suuntiin.

Vaikutuksen tekivät parannukset, jotka on suunniteltu hiiviskelyä varten. Katujen jalkapartioiden jalanjäljet näkyvät selvästi, vaikka ne olisivat näkökentän ulottumattomissa. Vartijoita voi huijata heittelemällä nurkkiin pulloja Sam Fisherin tyyliin, ja oman toimintansa voi suunnitella pahisten liikkeiden mukaan. Näkemistä merkitsevät sektorit paljastavat, koska vartija katselee pimeään nurkkaan. Piiloutua voi myös siellä täällä oleviin puskiin kuin Assassin's Creedissa ikään.

Käyttöliittymää on siistitty ja tehty helppokäyttöisemmäksi. Muutos ei ehkä ole yhtä silmiinpistävä kuin muut uudistukset, mutta silti elämä on nyt paljon helpompaa. Tätä uutta Early Access -versiota ei voinut pelata kovinkaan kauaa, mutta kaiken kaikkiaan käyttöliittymä tuntui aiempaa intuitiivisemmalta käyttää. Tavaraa kuitenkin riittää, joten hiomista voisi tehdä vielä enemmänkin ennen lopullista julkaisua.

Yleensä Early Access -peleihin tehdään pieniä muutoksia pitkän aikavälin kuluessa, mutta We Happy few on laitettu paljon suuremmassa mitassa uusiksi. Otetut askeleet vaikuttavat lisäksi olevan ehdottomasti oikeaan suuntaan. Työtä silti riittää vielä: pelatessa tuli vastaan useitakin bugeja, suunnistaminen paikasta toiseen oli ajoittain tarpeettoman vaikeaa eikä erilaisia tallaajia ollut kaduilla riittävästi. Taiteellisesti jälki on vaikuttavaa, mutta asukkaat tuntuivat liiaksi toistensa klooneilta. Joka tapauksessa We Happy Few on jälleen osoittanut, että pelissä on ainesta.