Suomi
Gamereactor
ennakot
World War 3

World War 3

Lähitulevaisuuden pyssyttely on julkaistu Early Access -tilassa. On aika katsoa, mistä on kyse.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Ammuskelupelien markkinoilla voi olla vaikeaa erottua joukosta nykyaikana. Puolalaisen The Farm 51 -firman ideana on moninpeliin painottuva World War 3. Luvassa on suurikokoisia lähitulevaisuuden ympäristöjä, ja taustalla on uskottavalta tuntuva maailmanlaajuinen kolmas konflikti Euroopassa. Uusia ideoita ei siis liiemmin ole, mutta silti WW3 onnistuu tavoitteessaan erottua joukosta.

Early Access -versiossa on toistaiseksi kolme karttaa. Toiminta alkaa Berliinistä, siirtyy Varsovaan ja päättyy Moskovaan. Jokainen kartta on kooltaan valtava, mutta on mahdollista valita myös rajatummilla areenoilla kustakin kolmesta. Muutos tekee pelaamisen hyvin erilaiseksi, sillä muutos suuren mittakaavan sodasta pienempään kahakkaan on merkittävä. Tankit niittävät maastossa helppoa saalista. On silti sanottava, että toistaiseksi eri aselajien toiminta tuntuu hyvinkin pelkistetyltä. Onneksi muun muassa dronet riittävät pitämään menon kiireisenä.

Aseet ovat ilahduttavan moninaisia, mutta itse toiminta nojaa enemmän juurikin siihen toimintaan varsinaisen simulaation sijasta. Pelaaminen keskittyy tiettyjen maastonkohtien hallussa pitämiseen. Kiintoisaa on, että pisteitä kerätäkseen on pidettävä hallussa kahta paikkaa samaan aikaan. Lopulta kyseinen maastonkohta muuttuu uudelleensyntymispaikaksi taistoissa kaatuneille pelaajille. Jos kaikki pisteet ovat toisen joukkueen hallussa, syntyy vastustaja tiettyihin kohtiin ympäri karttaa. Pääosin järjestelmä toimii hyvin, mutta jos toinen joukkue joutuu yliajetuksi, on toisella puolella liian helppoa kyttäillä lähellä uudelleensyntymispaikkoja napsien poloisia vastustajia pois pelistä.

Maastonkohdasta taisteltaessa pystyy yleensä syntymään suoraan toiminnan keskelle, joka ei välttämättä ole aina hyvä idea. Toinen vaihtoehto on syntyä kartan laitamille ja juosta toimintaa kohti. Pelatessa käytinkin melkoisen määrän aikaa vain juoksennellessa kohti taistelua.

Tämä on mainos:
World War 3World War 3World War 3World War 3

Kommunikointi pelaajien kesken ei ollut parasta mahdollista. Kokemukseni tästä on tietenkin erittäin subjektiivinen, mutta varsin usein chat oli täynnä pilkkaa ja kanssapelaajien solvausta. Moinen ei tietenkään auta innokkaita pelaajia pysymään pelin parissa sen kriittisen Early Access -vaiheen ajan. Lisäksi latausajat ovat pitkät ja palvelimet melkoisen epäluotettavia. Julkaisun jälkeen tilanne on parantunut, mutta työtä on vielä jäljellä.

Toisin sanoen World War 3 tarvitsee vielä oman osuutensa bugien poistamisesta ja pelin tasapainotuksen parantamisesta ollakseen mukavaa ajanvietettä tulevaisuudessakin. Kantavina voimina ovat todennäköisesti aseilla ampuminen ja kenttäsuunnittelu. Jotkut paikat näyttävät tylsiltä, mutta pääosin maaston tutkiminen on kiinnostavaa. Lisätyt yksityiskohdat tuovat lisää tunnelmaa taistoihin. Suuren koon ansiosta joillakin alueilla aktiivisesti taisteltaessa ne tuntuvat melkein kuin omilta kartoiltaan.

Kuten jo tuli mainituksi, aseilla ampuminen on hyvin tehty. Välillä vain osumat eivät tuntuneet rekisteröityvän niin kuin olisi odottanut. Ja omaa uudelleensyntymistään odotellessa näkee selvästi sen, mistä laukaukset ammuttiin. Aseiden tuunaaminen mieleisekseen on pelin eräs mahtava ominaisuus, ja oman suosikkinsa löytäminen on mukavan kivutonta. Valikoimaa on sekä lyhyen etäisyyden että pitkän matkan sotilaallekin.

Tämä on mainos:

Oman pelaajansa saa menehtymään melkoisen nopeasti lyhyen sarjan tuloksena, paitsi jos sattuu saamaan osuman keskelle rintapanssaria. Toisin sanoen tulenavauksen kulma suhteessa viholliseen on tärkeä huomioitava seikka. Mukana on joitakin erikoisempiakin animaatioita, kuten mahdollisuus maata selällään samalla tulittaen. Kaikki liikeanimaatiot eivät kuitenkaan ole vielä sujuvia.

World War 3 -pelin myyntipuhe on juurikin lähitulevaisuuden sota suurikokoisilla kartoilla. Hyviä puolia on jo mukana, mutta silti kyseessä on selvästi työn alla oleva Early Access -peli. Karttoja tarvitaan lisää, tasapainotus vaatii huomiota, yleinen hiominen puuttuu vielä ja palvelinten toiminta pitää saada vakaammaksi. Perustus on silti vahva, ja pelissä on ainesta.

World War 3World War 3World War 3
HQ
HQ
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
GR Livessä tänään World War 3

GR Livessä tänään World War 3

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Vielä on tilaa yhdelle moninpeliä painottavalle ensimmäisen persoonan räiskinnälle. Näin uskoo The Farm 51 pelillään World War 3. Luvassa on siis moderneja aseita Early...



Ladataan seuraavaa sisältöä