Suomi
Gamereactor
ennakot
The Division 2

The Division 2: Dark Zone ja PvP

Massive Entertainment on korjannut suurimman osan alkuperäisen turhauttavista ominaisuuksista pitäen silti ne parhaat palat edelleen paikoillaan.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

The Division julkaistiin kolme vuotta sitten. Kyseessä oli hyvä peli, joka vain parani vuosien kuluessa merkittävästi. Yksi syy menestykseen oli tuolloin epätavallinen lähestymistapa moninpeliin Dark Zone -alueella. Koskaan ei voinut olla aivan varma siitä, kuka on ystävä ja kuka vihollinen. Tunnelmaa toki nostivat korkeat panokset arvokkaan roinan varmistamisesta itselleen.

Sitä vastoin huonoina puolina jäivät mieleen liikaa ammuksia itseensä imevät viholliset, ja kaikenlainen taktiikka kavereiden kanssa muuttui merkityksettömäksi, jos vastaan asettuneilla pelaajilla oli käytössä omaa joukkoa paremmat varusteet. Tasapainoa on hiottu vuosien kuluessa useaan otteeseen, ja tästä syystä The Divisionilla on nykyäänkin melko paljon pelaajia. Gamereactor matkusti Massive Entertainmentin päämajaan Ruotsiin ottamaan selvää, millaisessa mallissa jatko-osa on.

Ennakon pääpainona on Dark Zone ja moninpeli. Varsin nopeasti kävi ilmi, miksi kehittäjät halusivat tehdä nimenomaan uuden pelin vanhan päivittämisen sijasta. Esimerkiksi Dark Zone -alueita on nyt kaikkiaan kolme Washingtonin alueella. Vastaus tähän ratkaisuun on pelaamisen vaihtelevuudessa. Itäinen Dark Zone on enemmän avointa maastoa luonnon valtaamalla alueella, kun taas eteläinen Dark Zone soveltuu paremmin lähietäisyyden taisteluihin urbaanin ympäristönsä ansiosta. Vaihtelevuus johtaa siihen, että on aiempaa helpompaa löytää omaan pelityyliin soveltuva pelialue.

Vaihtaminen pimeästä ja ahtaasta Manhattanista Washingtonin aurinkoiseen ja avoimeen maastoon on merkittävä päästäen myös pelin värimaailman oikeuksiinsa. Perinteisempää lähietäisyyden synkistelyä on sitten luvassa enemmän eteläisellä Dark Zonella.

Tämä on mainos:

Monipuolisuus pätee ympäristöjen ohella myös kykyihin ja aseisiin. Dark Zonella aseet ovat niin sanotusti normalisoituja, eli niiden power-taso ei vaikuta. Tärkeämpää on se, että aseet ja kyvyt pelaavat yhteen oman valitun pelityylin mukaisesti. Suosikit, kuten Turret ja Seeker Mine, tekevät paluun uusilla muokkauskeinoilla. Näin kyvyt tulevat käyttöön eri tilanteissa. Uusia ovat esimerkiksi Chem Launcher ja erilaiset Dronet. Chem Launcherin mellakkavaahto pelastaa hengen monta kertaa kohdattaessa itsemurhapommittajavihollisia tehden pahiksista liikuntakyvyttömiä.

Ensimmäisessä pelissä usein niin paljon kuulaa vaativat pahikset ovat jatko-osassa harvassa. Samalla tasolla olevat perusviholliset kuolivat muutamasta rynnäkkökiväärin purskeesta. Vahvemmat viholliset lakosivat koko joukkueen keskitetyssä tulessa varsin nopeasti. Raskaasti panssaroidut suurikokoisemmat pahikset vaativat edelleen runsaasti kuulaa kaatuakseen.

The Division 2The Division 2The Division 2The Division 2

Alkuperäisen The Divisionin Rogue Agent -mekaniikka tuntuu muutoksista huolimatta melko pintapuoliselta, koska se ei erottele suuria ja pieniä rikkeitä toisistaan lainkaan. The Division 2:ssa on peräti kolme eri tasoa Roue-toiminnalle: harmaa, punainen ja keltainen. Vakavien rikosten tekeminen nostaa etsintäkuulutuksen tasoa, joka tekee pelaajan entistäkin näkyvämmäksi ympäri pelialuetta. Tämä tietenkin houkuttelee paikalle runsaasti innokkaita palkkionmetsästäjiä.

Tämä on mainos:

Kaikki pelaajat eivät välttämättä ihastu ajatukseen aiempaa heikommista vihollisista. Tämä otetaan huomioon kytkemällä silloin tällöin yhden Dark Zone -alueen power-tason rajoitus pois päältä. Tällöin pelaajien power-taso onkin äkkiä erittäin merkityksellinen, jolloin parhaalla aseella varustautunut pelaaja ei olekaan automaattisesti se voittaja. Tällaisilla alueilla samoilijat palkitaan myös paremmalla roinalla. The Division 2:ssa kerättävä roina on jälleen merkittävässä osassa. Tavaraa saadaan toki paitsi tekemällä tehtäviä ja kaatamalla vihollisia, myös suorittamalla haasteita pelin eri osissa.

The Division 2:ssa Team Deathmatchin ohella PvP:ssä on mukana myös Domination. Näissä pelimuodoissa päästään uusille alueille, ja palkintoina on ihan omia tavaroitaan. Valikoissa pääsee katsomaan, miltä Yhdysvaltain ja muun maailman alueet näyttävät pandemian jälkeen. On silti sanottava, että moninpeliin painottuvia räiskintöjä on parempiakin tarjolla. Näin ollen niin sanotun tavallisen moninpelin kokeilemisen jälkeen mieli tekikin jo palata Washingtoniin. Perinteinen PvP on kuitenkin mukana edelleen niitä varten, jotka siihen alkuperäisessä The Divisionissa ihastuivat.

Massive Entertainment on pitänyt mukana kaikki alkuperäisestä pelistä mahtavan tehneet ominaisuudet, ja samalla lisäten mukaan tervetulleita muutoksia. The Division 2 näyttää löytäneen hyvän tasapainon uuden ja vanhan välillä. Dark Zone ja PvP vaikuttavat jatko-osassa paremmilta kuin uskalsi toivoakaan. Toivottavasti perinteinen tarinatila on yhtä vaikuttava.

The Division 2The Division 2The Division 2The Division 2
HQ
HQ
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
The Division 2 ei laajenekaan tänä vuonna

The Division 2 ei laajenekaan tänä vuonna

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Aiemmin tänä vuonna Massive Entertainment teki päätöksen tuoda vieläkin uutta sisältöä live service -peliinsä The Division 2. Luvattuna oli varsin mittava laajennus uuden...



Ladataan seuraavaa sisältöä