Suomi
Gamereactor
ennakot
Anthem

Anthem

Ennen demon julkaisua Gamereactor pistäytyi Lontoossa ottamassa Anthemiin tuntumaa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Bioware yllätti monet ilmoittamalla, että heidän seuraava pelinsä onkin verkkopelaamiseen keskittyvä Anthem. Firma on aiemmin ollut tunnettu ennen kaikkea tarinavetoisista ja lineaarisista peleistä. Seuraako Bioware nyt Destinyn ja The Divisionin viitoittamalla tiellä? Pelattuani Anthemia kahden tunnin ajan voin sanoa, että Bioware seuraa edelleen sitä omaa tietään. Samaan aikaan studio tutkailee myös muita mahdollisuuksia.

Peli alkaa vaikuttavalla videolla, joka kertoo Freelancer-porukan alkuperästä, siitä miksi ihmiset pukeutuvat Iron Manin panssariin, ja miksi suurin osa ihmisistä ei halua liikkua suuren Fort Tarsiksen ulkopuolella lainkaan. On välittömästi selvää, että Bioware on tehnyt pohjatyön luodakseen mielenkiintoisen maailman kaikkine mysteereineen ja potentiaaleineen. Linnoituksessa itsessään on useita mielenkiintoisia henkilöhahmoja, joiden kanssa voi keskustella tai vain ohi kulkiessa kuunnella heidän puhuvan omista huolistaan. Tämä on mahtava osuus, sillä sen avulla voi imeä itseensä pelimaailman tarinaa juuri niin vähän tai paljon kuin itse haluaa, ja kaikki tämä taattuun Biowaren tyyliin. Biowaren mukaan Anthemin pohja antaa mahdollisuuden rakentaa asiaa, jota nimitetään kerronnaksi tarinan sijasta. Tietenkään testihetki ei paljastanut, millä tavalla asiat kehittyvät, mutta ainakin muutaman ensimmäisen tunnin aikana tehty pohjustus on mielenkiintoinen.

Anthemin pelattavuus tuntuu erittäin hyvältä. Insomniac Gamesin Spider-Man sai kiitosta nimenomaan ohjauksestaan, ja samaa ylistystä tullaan kuulemaan siitä, millä tavalla Anthem hoitaa lentämismekaniikkansa. Ilmaan hyppääminen tai jyrkänteeltä alas pudottautuminen käynnistää rakettimoottorit, ja moinen on sekä helppoa että viihdyttävää. Tämä onkin tärkeää, sillä sekä liikkuminen että taistelut on suunniteltu lentäminen keskiössään. Ohjaus tuntuu kaikkiaan intuitiiviselta ja käskyjä tottelevalta.

Bioware on panostanut taisteluihin. Jokainen ase tuntuu omanlaiseltaan oikeassa tilanteessa käytettynä, ja sen käyttämisessä on munakkuutta. Vielä tyydyttävämmältä tuntuu käyttää kykyjä ja "ultimateja". Esimerkiksi suuren joukon tuhoaminen kerralla Rangerin rypäleraketeilla on hieno kokemus. Näiden yhdistäminen pelaajan erilaisten kykyjen kanssa tuottaa entistäkin suurempaa tuhoa. Tuhotut pahikset tietenkin pudottavat paljon loot-roinaa, jolloin hallussa on pian melkein rajattomalta tuntuva määrä erilaisia lisätuunauksia. Osat vahvistavat toisiaan samanaikaisessa käytössä, ja taas toiset lisäävät esimerkiksi pahiksen tuleen syttymisen todennäköisyyttä. Anthemin yksi koukku onkin omien varusteiden jatkuva paranteleminen putoavan lootin avulla.

Tämä on mainos:
AnthemAnthemAnthem

Jos unissa vielä kummittelee Mass Effect: Andromedan epäonnistunut tekninen suoriutuminen niin pelko pois. Biowaren mukaan Fort Tarsiksessa liikutaan ensimmäisen persoonan kuvakulmassa immersion vuoksi. Toinen syy on kuitenkin varmasti se, että tällöin graafinen näyttävyys pääsee oikeuksiinsa. Frostbite-pelimoottori loihtii ruudulle vaikuttavaa kasvoanimaatiota, ja maailman tutkiminen kolmannesta persoonasta ei sekään petä. Vihollisia kohdattaessa kokemus on paitsi odottava, myös hivenen pelottava. Kohteet aina susista korkeisiin rakennuksiin suorastaan kutsuvat tutkimaan itseään, ja ympäristöt ovat täynnä yksityiskohtia. Mittakaava on ajoittain erittäin vaikuttava, mutta samalla mielen sopukoihin jäi vaivaamaan epäilys.

Tällä hetkellä suurin huolenaihe on, miten paljon pelillistä vaihtelua Anthem pystyy tarjoamaan heti julkaisussaan. Pelaamani ympäristöt ja kohtaamani viholliset olivat niitä samoja, joita tekijät ovat jo esitelleet trailereissa ja suoratoistolähetyksissä. Tämä ei olisi niinkään häirinnyt, jos olisin pelannut peliä sen alusta. Kuitenkin kaiken aikaa samoihin pahiksiin törmääminen testihetken aikana jätti huolestuneen tunnelman. Kyseessä oli kuitenkin vain lyhyt maistiainen kokonaisuudesta, joten näkemäni ei välttämättä kerro koko totuutta.

Anthemilla on kaikki mahdollisuudet ylittää kaikki maltilliset siihen kohdistetut odotukset. Yleinen tunnelma ja halu ympäristön tutkimiseen vei muistot välittömästi takaisin Mass Effectiin. Ohjaus toimii moitteetta, ja tarjolla on runsaasti erilaisia aseita ja kykyjä. Toivottavasti lopullinen peli tarjoaa reilusti nyt näkemääni enemmän pelillistä vaihtelua. Jos näin tapahtuu, saattaa Anthem todellakin olla Biowaren pelien seuraava merkkipaalu.

Tämä on mainos:
AnthemAnthemAnthem
HQ
HQ
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä

1
AnthemScore

Anthem

ARVIO. Kirjoittaja Ossi Mykkänen

Anthemin vakuuttava potentiaali kärsii lajityyppinsä lainalaisuuksista

0
Anthemin luova ohjaaja jätti Biowaren

Anthemin luova ohjaaja jätti Biowaren

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Biowaren live service -nimike Anthem julkaistiin helmikuussa 2019, ja vastaanotto ei ollut ylistävä. Sittemmin ryhdyttiin puuhaamaan koko pelin uusiksi käynnistävää isoa...



Ladataan seuraavaa sisältöä