Suomi
Gamereactor
ennakot
Days Gone

Days Gone

Muotoutumassa on taas yksi laadukas PS4:n yksinoikeuspeli.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

PS4:n yksinoikeuspeli Days Gone on ollut työn alla jo pitkään, mutta julkaisu tapahtuu viimeinkin 26. huhtikuuta 2019. Gamereactorilla oli tilaisuus päästä kokeilemaan ennakkoon maailmanlopun jälkeistä seikkailemista. Trailerit ovat tuoneet mieleen The Walking Deadin ja Sons of Anarchyn ristisiitoksen, jossa zombeja kutsutaan nimityksellä freakers.

Pääsin testaamaan peliä vähän alle kolmen tunnin ajan, joka oli riittävä pala antaakseen yleiskuvan siitä, mitä tulossa on. Heti alusta asti vaikutuksen tekevät yksityiskohtainen grafiikka ja hyvin käsikirjoitetut henkilöhahmot. Testihetki jakautui kahteen osaan, joista ensimmäisessä perehdyttiin pelin maailman realiteetteihin. Jo nyt voin sanoa, että Days Gonen vahvuutena tulevat olemaan niin päähenkilö Deacon kuin hänen ympärillään olevat muutkin henkilöhahmot. Hyvin nopeasti pelaaja saa käsityksen eri henkilöiden vaikuttimista siinä vaikeassa tilanteessa, jossa he ovat.

Edellisissä testiversioissa oli havaittavissa selviä teknisiä ongelmia, mutta nyt näkemässäni ennakkoversiossa peliä on hiottu paljon lisää. Days Gone siis edustaa sitä samaa hyvin tehtyä laatua, jota PS4:n yksinoikeuspeleiltä on totuttu odottamaan. On silti sanottava, että teknisesti Days Gone muistuttaa enemmän inFamous: Second Sonia kuin The Last of Usia. Tarjolla on laaja avoin maailma, joka muistuttaa enemmän perinteistä hiekkalaatikkopeliä kuin tiukemmin ohjattua Naughty Dogin peliä.

Tämä on mainos:

Tällä hetkellä on vaikea sanoa, pystyykö Days Gone välttämään lajityyppinsä perinteiset sudenkuopat. Nähty jakso nivoutui älykkäästi osaksi tarinaa, joten toiston tuntu ei päässyt iskemään. Huomiota herätti se, että aivan kuin pelaaja itse pystyisi luomaan pelimaailmassa omia event-tapahtumia. Maailman ihmiset ja muut oliot elävät omaa elämäänsä. Toisin sanoen asukkeja voi nähdä esimerkiksi syömässä tai nukkumassa oman rytminsä mukaisesti. Tämä avaa pelaajalle uudenlaisia mahdollisuuksia esimerkiksi siten, että freaker-pahikset ovat öisin vaarallisempia kuin päiväsaikaan. Samaa mekaniikkaa hyödynnettiin myös Techlandin Dying Lightissa.

Days GoneDays GoneDays GoneDays Gone

Freaker-joukkojen tekoäly ja niiden tapa metsästää on ollut keskeisessä osassa Days Gonen markkinoinnissa. Pelaajan kannalta tärkeää on se, että joukkoa voi ohjata ja käyttää hyväkseen. Jahtaavaa joukkoa pakeneva päähenkilö Deacon voi esimerkiksi usuttaa poppoon vihollisleirin kimppuun. Myös vuorokaudenaikoja on syytä miettiä esimerkiksi siten, että kärsivällinen metsästäjä hyökkää kohteensa kimppuun yöllä tämän nukkuessa. Toisin sanoen yhteen ja samaan lopputulokseen on tarjolla useita erilaisia ratkaisuja. Niin ikään sää muuttuu dynaamisesti pelin aikana, ja sään luvataan vaikuttavan merkittävästi pelaamiseen.

Maailmanlopun jälkeisissä maisemissa ajellessa on moottoripyörästä pidettävä huolta. Pelin aikana on syytä tutkia huolellisesti maastoa, koska silloin on mahdollista löytää varaosia ja kaikkea muutakin tarpeellista tavaraa. Moottoripyörään tehdyillä muutoksilla tuntui olevan aitoa vaikutusta pelaamiseen. Myös Deaconia itseään päivitetään, joskaan kykypuut eivät tarjoa kummoisia yllätyksiä lajityypin pelien veteraaneille.

Tämä on mainos:

Lisäksi Deacon voi värvätä kohtaamiaan eloonjääneitä omaan seurueeseensa, ja kuljettaa heitä omaan leiriin turvaan. Kehittäjien itsensä mukaan tällaisia leirejä on pelissä useita, ja pelaaja voi itse päättää, mihin niistä kukin eloonjäänyt lähetetään. Tällä pitäisi olla vaikutusta pelin kulkuun jo senkin vuoksi, että leirit itsessään ovat erilaisia. Esimerkiksi yksi keskittyy tuottamaan parempia aseita, ja taas toinen valmistaa parempia päivityksiä moottoripyörään. Lisätyövoima tietenkin vahvistaa juuri tätä kyseistä leiriä, joten pelaajan on käytettävä harkintaa työnjakoa tehdessään.

Freaker-olioista kohtasin tavallisten vesikauhuisten täysikokoisten lisäksi myös tautisia lapsia. Nämä pienet freaker-oliot käyttäytyvät normaalisti aina siihen asti, kunnes niiden kanssa joutuu tavalla tai toisella tekemisiin. Odotetusti ja tarkoituksellisesti näiden lapsizombien hengiltä päästäminen tuottaa pelaajalle epämiellyttävän olon. Vaikuttaa siltä, että luvassa on tilanteita, joissa on henkisesti helpompaa tehdä selvää ihmisvastustajista kuin freaker-olioista.

Muutaman tunnin testaamisen perusteella Days Gonen julkaisun lykkääntyminen on tehnyt pelille hyvää. Tulossa näyttää olevan jälleen kerran yksi vahva yksinoikeuspeli PS4:n valikoimaan. 26. huhtikuuta sitten nähdään, miten lopulta kävi.

Days GoneDays GoneDays GoneDays Gone
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä