Suomi
Gamereactor
ennakot
The Surge 2

The Surge 2

Muutama kuukausi ennen julkaisua Gamereactor pääsi katsomaan, missä mallissa tieteisjatko-osa on.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Deck 13:nnen oma Soulslike-peli The Surge teki vaikutuksen julkaisussaan, ja peli laajeni vielä sen lisäksi muutamalla DLC:llä. Jatko-osa pitää ennallaan ensimmäisen pelin mahdollisuuden katkoa pahiksien raajat irti yksi kerrallaan, ja irronneilla osilla sitten päivitetään omaa ekso-pukua. Jatko-osa The Surge 2 julkaistaan muutaman kuukauden kuluttua, ja Gamereactor pääsi kokeilemaan peliä ennakkoon PC:llä. Pääsin tutkimaan Jericho Cityn eri alueita.

Testihetken alussa meno toi mieleen The Walking Deadin, joskin uhka on tietenkin erilainen. Pelaaja herää koomasta sairaalassa muuten vahingoittumattomana. Muu sivilisaatio on romahtanut, ja virus nimeltä Defrag Virus on tehnyt asukkaista hulluja. Taudin saaneet hyökkäävät jäljelle jääneiden kimppuun hakaten heidät kuoliaiksi siihen paikkaan, jos kiinni saavat. Vaikuttavista välivideoista ei ole tietoakaan, joskin luulen sen johtuvan vain siitä, että toimittajien haluttiin pääsevän suoraan käsiksi itse toimintaan.

The Surge 2:n ensimmäinen muutos alkuperäiseen on oman hahmon luontiruutu sen sijaan, että pelattaisiin valmiiksi luodulla päähenkilöllä. Perinteisten valintojen lisäksi kiintoisinta on, että pelaaja saa valita hahmonsa aiemman ammatin. Tarjolla ovat Search and Rescue Officer, entinen Arms Smuggler ja Mining Warsin veteraani. Toistaiseksi ei ole tiedossa, onko tehdyllä valinnalla jotain vaikutusta tarinaan. Harmillisesti päähenkilö ei puhu lainkaan, joten oma luotu hahmo jää aivan yhtä etäiseksi ja ontoksi kuin alkuperäisenkin pelin päähenkilö. Sitä paitsi haarniskaan pukeuduttuaan omaa hahmoaan ei juuri edes näe. Näin ollen oman hahmon luominen tuntuu ainakin testihetkessä nähdyn perusteella tyystin turhalta.

Testihetken aikana pääsin kokeilemaan kaikkiaan kolmea erilaista pelialuetta, jotka olivat Downtown Jericho, Seaside Court ja Port Nixon. Downtown Jerichon graffiteilla koristellut kadut tekevät seuraa ränsistyville rakennuksille, hylätyille ajoneuvoille ja ongelmajätelammikoille. Seaside Court toimii keskusalueena, jossa voi keskustella NPC-hahmojen kanssa vanhassa ostoskeskuksessa. Viimeinen nähty alue Port Nixon tuntui Downtown Jerichon laajennukselta, joskin Port Nixon sijaitsi veden äärellä toimien samalla omana ympäristöuhkanaan. Jokainen nähty alue tuntui selvältä parannukselta verrattuna alkuperäisen pelin teollisiin käytäviin. Oli kiinnostavaa seurata, millä tavalla vapaaksi päässyt virus oli vaikuttanut ympäristöön.

Tämä on mainos:

Kehitystiimin lähestymistapana on tuntunut olevan se, että ehjää ei kannata ryhtyä korjaamaan. Tämä koskee ennen kaikkea taistelumekaniikkaa, joka on melkein täysin ennallaan. Stamina-mittarin vahtiminen on edelleen tärkeää, ja pahiksilta voi katkoa raajoja yksi kerrallaan. Pienenä muutoksena tech scrap (eli Dark Souls -pelien sielut) tällä kertaa parantavat pelaajaa, jos tämä on tietyn välimatkan päässä. Mukaan kerättäessä parantuminen on kokonaisvaltaista. Erilaisia brutaaleja animaatioita on lisätty mukaan uusia, joskin ajoittain niissä tapahtui testihetken aikana sellaista, jota ei olisi halunnut. Pelaaja saattoi esimerkiksi ampaista isolla loikalla eteenpäin suoraan veteen tai keskelle uutta pahisjoukkoa.

The Surge 2The Surge 2The Surge 2The Surge 2

Vihollisissa on nyt aiempaa enemmän vaihtelua, joskin suurin osa ajasta kohdataan edelleen varsin tavallisia taudin saaneita ihmisiä omissa ekso-puvuissaan. Jotkut pahikset asettavat maahan tykkitorneja eli turretteja, ja jotkut taas laskevat irti pieniä hämähäkkimäisiä robotteja, jotka sitten räjähtävät runsaasti vahinkoa aiheuttaen. Toinen muutos on, että mukana kulkevan dronen voi käskeä ottamaan kohteekseen yksittäisen raajan, ja sitten Xbox Onen ohjaimella Y-nappia painaen käynnistää hyökkäyksen. Sama kikka toimii hienosti myös pahiksien asettamien tykkitornien raivaamiseen.

Seaside Court antoi esimakua asioista, joita todennäköisesti nähdään pelissä enemmänkin. Alue oli pullollaan muita pelihahmoja, joista osa kaupitteli lisäosia ekso-pukuun ja droneen. Toiset taas tarjosivat sivutehtäviä ja muita lisäporkkanoita. Yhdessä lisätehtävässä tuli etsiä kymmenen äänitiedostoa juoruja janoavalle myyntiautomaatille nimeltä Mr. Scrappy. Toisessa taas piti jäljittää velkasaatavien kerääjä, joka oli ottanut tavaksi ahdistella alueen kauppiaita. Sivutehtävät olivat omiaan tuhoamaan lineaarisuuden vaikutelman, joka oli vahvasti läsnä alkuperäisessä pelissä. Kauppiailta taas pystyi ostamaan lisätavaraa ilman, että oli pakko nuuskia maaston jokaista nurkkaa erikseen.

Tämä on mainos:

Jericho Cityn läpi taisteltuani kohtasin testihetkessä ensimmäisen pomovastuksen nimeltä Little Johnny, joka hyökkäsi kimppuun istuen mukavasti suuren hämähäkkimäisen robottinsa ohjaimissa. Kyseessä on sama pahis, joka näkyy pelin kansitaiteessa. Taistelun aikana pitää ensin pätkiä pois robotin raajat yksi kerrallaan, ja samalla vältellä kohti tulevia iskuja ja myrkkyruiskahduksia. Ihan helpolla iso pahis ei kaadu, ja se tuntuu hieman liian samanlaiselta verrattuna ensimmäisen pelin ensimmäiseen pomovastukseen.

Jericho Cityn jälkeen jäin kaipaamaan enemmän pelattavaa, joten demo oli epäilemättä siltä osin onnistunut. Maisemat ovat selvästi monipuolisemmat verrattuna alkuperäisen pelin teollisuusmaisemiin, ja sivutehtävät kauppiaineen ja lisäporkkanoineen nostavat odotuksia korkealle. Toivottavasti lopetusanimaatiot eivät valmiissa pelissä vie pelaajaa turmiollisiin tilanteisiin, ja toivottavasti se itse luotu pelihahmo saadaan tuntumaan tarpeelliselta tarinan edetessä. The Surge 2 julkaistaan 24. syyskuuta PC:lle, PS4:lle ja Xbox Onelle.

The Surge 2The Surge 2
HQ
HQ
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä