Suomi
Gamereactor
ennakot
Gears 5

Gears 5 Versus Tech Test

Hyvältä näyttää

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Viime viikonloppuna Xbox Live Gold -jäsenillä oli tilaisuus auttaa The Coalitionia ja Microsoftia testaamaan 10. syyskuuta julkaistavan Gears 5:n verkkopelipalvelimien toimivuutta. Versus Tech Test tarjosi kaikkiaan kolme pelimuotoa, kaksi suurikokoista kenttää ja varsin kattavan Boot Camp -opastusosion.

Henkilökohtaisesti minun on mahdotonta lähestyä uusinta Gears of Waria neutraalisti. Olen seurannut sarjaa sen ensimmäisestä osasta lähtien, ja lukenut kaikki Gears of War -romaanit, jotka Karen Traviss on kirjoittanut. Aloittaessani uutta Gears of Waria pelaan aina vaistomaisesti niin kuin olen pelannut sarjan aiempia osia. Versus Tech Testin perusteella suurin osa testaajista tekee samoin.

Boot Camp opettaa nimensä mukaisesti alkeet. Erilaisia toimintoja on kertynyt vajaan 15 vuoden aikana paljon, joten niiden harjoittelu kaikessa rauhassa on enemmän kuin tarpeellista ainakin aloittelijalle. Mitenkään erityisen monimutkaisia eri toiminnot eivät ole, mutta niiden selkärankaan oppimisessa menee kuitenkin hyvä tovi. Gears 5:n suurin muutos veteraanin silmissä on Lancer-kiväärin moottorisahan käynnistys. Nyt saha käynnistetään RB-napilla, kun aiemmin se tehtiin tylysti vain B-napilla. Nykyisin B-nappi käynnistää puukolla huitaisun. Tiedän jo nyt, että tämän muutoksen oppimisessa automaattiseksi menee hyvin kauan aikaa. Sinänsä sahaamisen ja puukolla huitaisun erottaminen toisistaan toimii hyvin, kyse on ainoastaan veteraanin automaattisesta muutosvastarinnasta.

Muitakin muutoksia on. Päähän ampuminen on aina tehnyt runsaasti vahinkoa, mutta nyt tuntuu siltä, että varsinkin Lancer-kiväärin päähän tekemää vahinkoa on nostettu. Kyse voi olla siitäkin, että verkkoyhteydet toimivat paremmin kuin koskaan ennen sarjan historiassa. Valikossa näkee jopa oman ping-lukeman, joka helpottaa selvästi oman yhteyden ennakointia jo ennen moninpeliottelun alkua.

Tämä on mainos:

Gnasher-haulikko on sarjan klassikkopyssy, josta on väännetty kättä nettifoorumeilla sarjan alusta asti. Haulikko tuntuu olevan pitkälti ennallaan, joskin kaksi peli-iloon vaikuttavaa havaintoa tein. Joskus menneisyydessä on voinut juosta vauhdilla pahiksen viereen, ja losauttaa haulikolla kylkeen suoraan juoksusta. Ominaisuus poistettiin myöhemmissä jatko-osissa, ja tätä viivettä on sittemmin tuunattu useita kertoja suuntaan ja toiseen. Gears 5:ssä aivan suoraan juoksusta haulikolla ampuminen ei onnistu, mutta melkein kylläkin. Samalla huomasin, että perinteisen kuperkeikkaloikan jälkeen haulikolla ampuminen on huomattavan hidasta. Tästä seuraa siis varmasti se, että verkkokarkeloissa pelaajat mieluummin juoksevat vastustajan kylkeen haulikoimaan sen sijaan, että käyttäisivät aiempien pelien kuperkeikkametodia.

Iloiseksi lisäksi on ehdottomasti laskettava niin sanottu kill cam, eli kuolon korjatessa lyhyt videopätkä näyttää, millä tavalla oma pelihahmo siirtyi enkelten kuoroon. Tämä on erittäin positiivinen lisä, sillä sarjan aiemmissa peleissä on käytännössä joka ilta tullut vastaan tilanteita, joissa olisi halunnut tietää tarkemmin, mitä oikeastaan tapahtui. Lyhyt kill cam tarjoaa paitsi mahdollisuuden oppia virheistään, myös tilaisuuden huomata paremmin hakkerit ja muut huijarit.

Gears 5Gears 5Gears 5Gears 5

Versus Tech Testissä ei ollut mukana kuin kaksi karttaa (Training Grounds ja District), ja nekin olivat tarkoituksella hyvin isokokoisia. Kartat olivat sokkeloisia ja värikkäitä, enkä huomannut niissä mitään selkeitä suunnitteluvirheitä. Suuremmat kartat kokoonpanolla 5 vs. 5 mahdollistavat tietenkin tilanteiden ennakoimisen, joka on ollut sarjan verkkopelin tärkeimpiä ominaisuuksia alusta alkaen.

Tämä on mainos:

Pelimuodot oli jaettu kahteen, eli leppoisaan koko ajan rullaavaan Arcade-menoon ja Rankediin. Rankattu pelaaminen on selvästi ollut testaajien suosiossa, sillä peliseuraa löysi huomattavasti nopeammin. Ranked-pelimuotoina olivat ehkä eniten palvelimia kuormittava King of The Hill, ja merkittävästi nopeatempoisempi alueen valtausmuoto Escalation.

Arcade deatmatch oli hieman muunnettu versio perinteisestä team deathmatchista, ja vieläpä hahmoluokilla pelattuna. Tappojen keräämisen ohessa kerätyillä pojoilla pääsi valitsemaan satunnaisen erikoisaseen. Tämä auttoi pitämään pelaamisen alati tuoreen tuntuisena, mutta samalla hankalasti ennustettavana. Ehkä tämän tilanteiden ennakoimattomuuden vuoksi testaajat suosivat enemmän kahta Ranked-pelimuotoa.

King of The Hill tuntui olevan aivan ennallaan. Kentällä kelluvia renkaita pidetään hallussa, ja jokainen hallintasekunti kartuttaa oman joukkueen pistetiliä. Pelaaminen on nopeaa, haulikointiin painottuvaa ja elinikä on lyhyt. Perinteikkyyden vuoksi olin huomaavinani, että juuri King of The Hill keräsi kaikkein eniten pelaajia.

Escalation on Gears of Warin muunnelma Call of Dutyn Dominationista. Erona kuitenkin on, että yhden joukkueen saadessa haltuun kaikki kolme vallattavaa aluetta, erä päättyy. Voittoon vaaditaan seitsemän erävoittoa. Edes hieman yhteen pelaava joukkue pystyy helposti dominoimaan joukkoa yksittäisiä pelaajia, ja ottelun suunnan huomaa nopeasti muutaman erän jälkeen. Kuitenkin pisteet kerätäkseen on jaksettava ottaa turpaan täydet seitsemän erää ennen kuin matsista pääsee pois. Tästä seuraakin se, että varsin usein häviävän joukkueen ihmispelaajat lähtevät nostelemaan kesken matsin, ja tilalle tulee enemmän tai vähemmän kehnosti pelaavia tekoälybotteja.

Valikot toimivat melko samoin kuin sarjan aiemmissakin osissa. Eri hahmoja aukaistaan, aseisiin saa erilaisia maalauksia eli "skinejä", pelisuorituksista palkitaan ribbon-nauhoilla, pelin sisäisiä haasteita suoritetaan lisäpalkintojen toivossa, kokemuspistetasot karttuvat ja niin edelleen.

Kaiken kaikkiaan Gears 5:n versus-moninpeli näyttää muodostuvan samanlaiseksi kuin edeltäjänsäkin. Menneistä on otettu oppia, kokonaisuuta on hiottu ja paranneltu sieltä ja täältä, mutta lopuksi tarjolla on kuitenkin varsin perinteisesti toimivaa Gears of Waria. Tämä ei missään tapauksessa ole huono asia, sillä juuri sitä sarjan veteraanit ovat varmasti toivoneetkin. 10. syyskuuta 2019 sitten nähdään, millä tavalla kokonaisuus noin muuten toimii.

Gears 5Gears 5Gears 5Gears 5
HQ
HQ
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Gears 5Score

Gears 5

ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Nyt kokeillaan avoimen maailman pelaamista, ja pohjustetaan trilogian viimeisen osan lopullinen mittelö.



Ladataan seuraavaa sisältöä