Call of Duty: Modern Warfare 2

Pum! Kaikki menee valkoiseksi ja sekä turbaainpäiset vastustajat että maaston valtavat öljyputket katoavat näkyvistä. Tyypeille on tainnut käydä aivan samoin kuin minulle, sillä jostain syystä elän edelleen. Tiedän että minulla on vain sekunteja aikaa joten radioin kavereill että minulla on täällä kaksi "tangoa". Näkyvyys palaa hitaasti, ensin tuplana ja sitten himmeänä aavistuksena Afghanistanin aavikosta. näen, miten kirjavalla turbaanilla varustettu vihollinen hakee ympäristöään sen samaisen valokranaatin jäljiltä - mies ja hänen huivinaamainen kaverinsa kaatuvat hetkeä myöhemmin.

"Tango down, yeehaw," kuulen leveällä jenkkiaksentilla headsetistani. Nyhdän silmäni näytöstä, ja kahta paikkaa kauempana istuva ryhmätoverini nostaa sormet V:nä ilmaan voitonmerkiksi. Olen hengissä - aika jatkaa selvittää missä se riivatun lippu luuraa. Olen Activisionin vieraana Los Angelesissa ja pelaan Call of Duty: Modern Warfare 2:n moninpeliä ensimmäistä kertaa.

Kaikk tietävät miten jatko-osat on tapana rakentaa. Isompaa, parempaa, tylympää - tai Gears of War -tuottaja Cliff Blezinskin sanoin, "Bigger, better and more badass". Infinity Ward kertoo, että juuri näin he eivät halunneet tehdä Modern Warfare 2:a. Sen sijaan on heitetty leppään kaikki se, mikä teki ensimmäisestä Modern Warfaresta edellisen vuoden suosituimman verkkoräiskinnän, ja tehty kaikki alusta uusiksi. Tarkoitus on tarjota erilainen pelielämys, joka vie konseptia yhä pidemmälle takertumatta siihen, mikä on jo aikaisemmin toiminut.

Isoja sanoja, mutta jo ensimmäisen matsin jälkeen uskon, että Infinity Ward pystyy pitämään minkä lupaavat. Peliin on tehty radikaaleja muutoksia, joista osa menee täysin vastoin sitä, mitä sotateemaiselta FPS-peliltä on totuttu odottamaan, mutta tämä myös lisäävät peliin yllätyksellisyyttä. Mainio esimerkki on lasikuitukilpi, johon hahmon aseen voi vahtaa. Kilpeä käyttäessään ei voi ampua, mutta sen sijaan se käy suojasta.

Pisteitä saa silloin vetämällä tulen itseensä ja olemalla maalitaulu. Hyvin viestivä joukkue voi käyttää kilpeä kantavaa toveria liikkuvana suojana, joka sopii loistavasti brutaalissa taktiseen etenemiseen tiukankin tykityksen keskellä. Jos haluaa itsekin ampua, kilven voi ripustaa selkään, jolloin se suojaa takaapäin tulevalta tulitukselta. Huonona puolena on, että kilpeä käyttävä pelaaja voi kantaa vain yhtä asetta, joten priorisointi on tarpeen.

Ensimmäinen pelisessioni on Highrise -kentällä. Konttorikompleksi sijoittuu pilvenpiirtäjien yläkerroksiin ja antaa purkutoimille aivan uuden merkityksen. Olen ällikällä siitä, miten suunnattoman siisti kenttä on, miten nopealta peli tuntuu, ja miten sujuvasti kaikki toimii jenkkisotapornon osana. Säätömahdollisuuksia on järjettömästi, ja uudet perkit poikkeavat radikaalisti siitä, mitä Call of Dutylta on totuttu odottamaan. Suosikikseni nousee heti mahdollisuus nyysiä toisen pelaajan hahmoluokka, jolloin on paljon helpompaa antaa kettuilevan pelaajan maistaa omaa läähkettään.

Peliohjaus on täysin sujuvaa (ainakin Xbox 360 -versiossa jota testasimme, mutta Infinity Ward lupasi muiden versioiden olevan yhtä hyviä). Mitään suoritusongelmia ei tunnu olevan, vaikka peli on niin silmittömän näyttävä että on vaikea uskoa sen oikeasti pyörivän tasaisesti 60 fps:n ruudunpäivityksellä. Sälää räjähtelee ja paiskautuu ympäriinsä, ja taistelu on jatkuvaa huutoa harrastelijaupseereilta, jotka tahtovat heti apuun jos jossain havaitaan vihollisia. Sota ei ole koskaan nättiä, mutta Call of Duty: Modern Warfare 2:ssa voin antaa itseni uppoutua ruudun tapahtumiin ja nauttia siitä järjettömästä vuoristoradasta, jota jokainen erä tarjoaa.

Vaikka Infinity Ward halusi näyttää vain kolme kenttää testitilaisuudessa, niiden perusteella vaikuttaa siltä, että kenttäsuunnittelu on kohennettu isolla kädellä. Vaikka sellaisia pelejä kuin Killzone 2, Gears of War 2 ja Resistance 2 on lystiä vääntää nestissä, niiden kenttäsuunnittelu on tuntunut aina liian suoraviivaiselta ja eikä läheskään niin kiinnostavalta kuin todellisten mestariteosten, kuten Counter-Strike tai Halo 3, joita todella jaksaakin veivata netissä ikuisuudesta toiseen. Sama ongelma vaivasi myös Call of Duty 4: Modern Warfarea, jossa kentät tuntuivat pikemminkin satunnaisesti sijoitelluilta esineiltä kuin todellisilta kokonaisuuksilta.

Tämä on nyt menneen talven lumia ja esimerkiksi Brasilia-kenttä Favela tarjoaa ahtaan hökkelikylän takapihoineen ja leikkipaikkoineen, missä yksityiskohtia riittää minne ikinä meneekin. Missään ei voi tuntea oloaan turvalliseksi, ja miten tahansa asemoidunkin, kolme-neljä näkökulmaa jää aina peittämättä. Tämä vain parantaa tiimimatseja, ja pakottaa ryhmän kuuntelemaan ja suokjaamaan toisiaan.

Eräs suurimpia uutisia, kuten mainittu, ovat pelaajan merkittävästi laajemmat mahdollisuudet varustatua miten haluaa. Nyt ei enää esimerkiksi ole pakko pitää noloa hernepyssyä kakkoaseena, vaan tarkka-ampuja voi valita lähikontaktia varten haulikon, joka varmistaa ettei väijyyn löytävä kiväärimies kerää turhan helppoa tappoa. Sekä kiikarikiväärin että haulikon voi nyt myös vaimentaa. Tämä tekee tarkka-ampujista vaarallisempia kuin koskaan. Siihen liittyy kuitenkin myös pieni pelko - miten tämä on tasapainotettu? Jos tarkka-ampujaa ei voi paikallistaa enää edes äänen perusteella, ja jos mahdottomassa onnistuttuaan joutuu sylipainiin haulikon kanssa, päädytään helposti täysin tilanteeseen, tasapainottomaan tilanteeseen.

Infinity Wardin vastaus kuului, että tasapainotus ei ole vielä valmis. Kun peli on nopeampaa ja pelaajat pääsevät itse valitsemaan killstreak-bonuksiaan, on mahdollista ettei ongelmaa muodostu ollenkaan. Lisäksi ratkaisu muistuttaa Bungien Halo 3:ssa käyttämää järjestelmää, jossa kranaatit voi vaihtaa johonkin muuhun. mitä jos heittäisit vaikka veitsen? Tappavaa ja taatusti hiljaista.

Vaihtoehdot antavat myös pelaajan suunnitella oman gamertagin pelkästään Call of Duty: Modern Warfare 2:ssa käytettäväksi. Käytettävissä on mm. siisti camoväritausta, arvomerkkejä sekä muuta lystiä. Ominaisuus vaikuttaa siltä, että voi hyvinkin kerätä kohtuuttoman suosion.

Sitä mukaa kun ominaisuuksia aukeaa lisää ja lisää, pelaaja pääsee rakentamaan oman unelmahahmoluokkansa. Voit väsätä juuri sellaisen soltun kuin haluat ennen kutakin taistelua, mikä tulee varmasti lisäämään muokkailun suosiota. Tekijät vat myös paneutuneet aiheeseen riittävän hyvin, että on todella vaikeaa olla jättämättä varustukseensa jotakin akilleenkantapäätä, jota viholliset voivat käyttää. Varminta onkin pelata tuttujen kanssa ja rakentaa klaani (jota peli myös tukee erinomaisesti), ja yrittää varautua kaikenlaisiin koitoksiin.

Vaikka ei voi väittää että peli mullistaisi verkkoräiskinnän lajityyppiä millään erityisellä tavalla, se tuntuu tarpeeksi luontevalta ja erilaiselta asettaakseen uudenlaisia normeja, johon muut pelit tulevat pyskimään vielä hyvän aikaa. Peli on hiottu, harkittu, kaunis ja pakattu täyteen uutta sisältöä ja ominaisuuksia, joiden pitäisi taata sille yhtä suuri suosio kuin edeltäjälleenkin - joka on nyt kaksi vuotta killunut verkkiräiskintöjen kunkkuna.

Palatakseni testitilaisuuteen - löysimme sen riivatun lipun ja onnistuimme nappaamaan sen haltuumme. lipunkantaja merkkautui ihailtavan selkeällä Protect -merkillä ja loput tiimistä kerääntyi pikaisesti suojaamaan sälliä, kunnes lippu saatiin perille. Huonosti oli käydä - viholliset kutsuivat paikalle helikopterin. Kopreti olisi kylvänyt tantereen hetkessä täyteen tuhoa ja kuolemaa, ellei yhdellä tiimitoverilla olisi ollut sinkoa, jolla mokoma vatkain tiputettiin taivaalta.

Joku beigeen Infinity Ward -lippikseen pukeutunut sälli takanani innostui silminnähden ja naputti ruutuani. "Tuo on eräs Call of Duty: Modern Warfare 2:n uusistuksista. Kaikki voidaan lyödä jotenkin." lippu saatiin kotiin ja olin niin intona, että oli pakko pitää virvoketauko. Moninpelissä Modern Warfare 2 on taas aivan omaa luokkaansa, eikä ole mitää väliä montako "tangoa" saan vastaani marraskuussa - kepitän koko porukan. Tulossa on peli, jota ei ole varaa päästää ohitse.