Catherine

Laitetaan vaikka sitten tuntemattoman viehätyksen piikkiin, mutta Catherine oli yksi mielenkiintoisimpia nimikkeitä tämän vuoden Gamescomissa. Peli on ollut saatavilla Japanissa jo useita kuukausia, ja se saapui jenkkilään viime kuun lopulla. Euroopassa sillä ei edelleenkään ole tarkkaa julkaisupäivää, joskin julkaisun odotetaan sijoittuvan lähikuukausille. Gamescom olikin siis erinomainen tilaisuus tarkastaa, mistä on kysymys.

Suuri osa pelin kiehtovuudesta perustuu siihen salaperäisyyden viittaan, johon se on kietoutunut alusta asti, kiitos julkaisijoiden hiljaisuuden ja kuvakaappausten puutteen. Tämä on edelleen yksi sen kiinnostavimmista aspekteista, koska Catherine, niin peli kuin kannen tyttökin, ovat kovin toisenlaisia kuin äkkiseltään luulisi.

Ensivilkaisulla Catherine saattaa vaikuttaa klassiselta japanilaiselta seikkailupeliltä, joka sekoittaa kauhua ja erotiikkaa tavalla, jota ei lännessä yleensä nähdä. Kansi ja muutama ensimmäinen peliminuutti vain vahvistavat tätä oletusta.

Päähenkilömme Vincent istuu oluen äärelle baarissa kavereidensa kanssa, lähetellen tekstareita ja vastaillen kysymyksiin, jotka määrittävät tämän paikan karmamittarissa. Epätavallinen vastaus puskee mittaria kohti pahaa, sekä päinvastoin. Meille kerrotaan, että vastaukset määrittelevät pelin lopetuksen, ja kaikki viittaakin pelin sisältävän sosiaalisia ja psykologisia mekanismeja, joita nähdään useissa japanilaisissa treffipeleissä. Kyllä, treffipeleissä, mutta lue nyt tästä huolimatta vielä eteenpäin.

Juteltuaan erinäisten ihmisten kanssa Vincent raahataan kotiin, jossa tämä sammuu tukevasti sangen kostean illan päätteeksi. Tapahtumat saavat tässä tiukan käänteen, ja pelin todellinen luonne alkaa avautua. Lyhyt sosiaalinen sessio baarissa paljastuu vain pieneksi välietapiksi kahden tason välissä.

Catherine on ongelmanratkaisua sisältävä tasohyppely, ei enempää eikä vähempää. Sen tyyli muistuttaa tavallaan Q-Bertiä, suurella kuutioista muodostuvalla portaikollaan. Pelaaja voi nousta ja laskeutua sekä siirrellä kuutioita käsillään, maalina ollen kiikkerän tornin huipun saavuttaminen ennen kuin alhaalta nouseva aalto vie urakalta kirjaimellisesti pohjan.

Pelissä tarvitaan varmat kädet, nopeat hoksottimet ja looginen intuitio siitä, kuinka kuutiot tönivät toisiaan niitä siirreltäessä. Puolen tunnin esittely ei riittänyt kaikkiin tekniikoihin tutustumiseen, mutta saimme kuitenkin selville, että ennen jokaista tasoa on mahdollista hankkia ylimääräisiä palikoita tai elämiä (joita kuvataan tyynyillä), sekä esineitä nopeampiin nousuihin.

Välillä vastaan asettuu pomovastus, jotka tässä tapauksessa ovat painajaisten kuvajaisia. Hahmot ovat unien tapaan kummallisia: miehiä, jotka muuttuvat puhuviksi lampaiksi, kun Vincent lyö pässinsarvet päähänsä. Kaikki ympäristöt dialogeineen ovat kaukana uskottavista.

Gamescomissa kohtaamamme pomo oli karmea iskää huutava jättiläisvauva, joka kuvasti Vincentin pelkoa isäksi tulemisesta. Koko taso paljastui todella häiritseväksi - ja erityisen vaikeaksi.

Jopa puzzle-osuuksissa on joitain sosiaalisia aspekteja. Niissäkin pitää vastata kysymyksiin, jotka vaikuttavat karmaan, mutta vastaukset muuttavat paikkaa asteikolla todella ratkaisevasti. Lisäksi verkossa vastauksia punnitaan ja verrataan muiden antamiin. Kukapa ei haluaisi tietää, kuinka moni maailmassa pitää ulkonäöstä substanssin sijaan?

Yleisesti ottaen peli on äärimmäisen ironinen. Lammasdialogeista aina juopuneisiin juttuihin baarissa pelistä hohkaa mustaan komediaan taittuvaa huumoria. Kaljallakin on oma vaikutuksensa: se auttaa siirtelemään palikoita nopeammin painajaisosuuksissa. On kuin peli haluaisi puskea Vincentin rajojensa ylitse saadakseen aikaan mahdollisimman absurdia sanailua.

Kehittäjät ovat luvanneet, että kaikkinensa peli sisältää noin 14-18 tuntia pelattavaa, pelaajan taidoista riippuen. Huomattava vaikeus, jota normaalisti stoalaisten japanilaisten itkumyrskyt ovat alleviivanneet, on pakottanut tekijät lisäämään Super Easy -vaihtoehdon pelin eurooppalaiseen versioon. Puristit saavat myös osansa: peli sisältää nimittäin japanilaisen dialogiraidan erinomaisen englantilaisen ääninäyttelyn lisäksi.

Catherinesta on kuulunut paljon hyvää rapakon takaa, ja on hienoa, että näinkin omalaatuinen tapaus saavuttaa viimein Euroopan. Jos kaipaa lomaa tavanomaisilta taistelukentiltä, tänä talvena tuskin löytää tätä erikoisempaa ehdokasta.