Dragon's Dogman julkistus tuli Captivatessa yllätyksenä. Suurin osa yllätystä kumpusi kuitenkin siitä kuinka länsimaalaiselta peliltä Dragon's Dogma näytti heti ensimmäisestä silmäyksestä lähtien. Mieleen kumpusi auttamatta assosiaatioita Dragon Agen ja The Elder Scrolls -pelisarjojen kaltaisista fantasiaeepoksista. Eipä siinä tietysti mitään pahaa ole. Oli kuitenkin selvä, ettei kyseessä ollut vahinko. Dragon's Dogma on selkeästi Capcomin yritys voittaa puolelleen fantasiafanit erityisesti länsimaissa.
Pelin taustoista ei Miamissa tarvinnut arvailla. Paikalla olivat pelistä kertomassa Capcomin kivenkova ohjaajatuottajakaksikko Hideaki Itsuno ja Hiroyuki Kobayshi, joiden ansioluettelosta löytyy pelejä kuten Resident Evil 4 ja viimeisimmät Devil May Cry -pelit. Kokemusta projektin takaa siis löytyy. Ohjaaja Hideaki Itsuno selitti itse olevansa länsimäisen fantasiakirjallisuuden suuri ihailija. Hän luki lukiovuosinaan ensimmäisen kerran Taru sormusten herrasta ja Narnian tarinat -kirjat ja siitä lähtien hän pohti miten hän voisi tuoda niiden fantastiset elementit pelipuolelle.
- Dragon's Dogma on peli, jonkalaisen olen yrittänyt päästä tekemään jo vuosien ajan. Nyt vihdoin aika Capcomilla oli kypsä ja kaksi vuotta sitten projektille näytettiin vihreää valoa.
Pelin ulkoasussa ei ensimmäisten videoiden ja pelitestien jälkeen ollut paljoa moittimista. Länsimaisesta tyyliseikoista huolimatta Dragon's Dogma näytti japanilaiseen tyyliin hyvin mahtipontiselta. Peliin luvataankin valtavia fantasiahirviöitä ja eeppistä tarinakerrontaa oikein olan takaa. Julkaisutrailerin suuren lohikäärmeen lisäksi esiintymisen teki muun muassa jättimäinen hydra. Lyhyessä pelattavassa pätkässä pääsi puolestaan kokeilemaan voimiaan taistossa legendaarista griffonia tai aarinkotkaa vastaan.
Dragon's Dogma tarina pyörähtää käyntiin kun suuri lohikäärme hyökkää syrjäiseen pikkukaupunkiin ja varastaa kirjaimellisesti pelin päähahmon sydämen. Kuoleman sijaan nuori sankari huomaakin kuulevansa lohikäärmeen ajatukset ja näin lohikäärme ryhtyy ohjaamaan pelaajaa matkalle suuria seikkailuja.
Tiedossa on siis roppakaupalla lohikäärmeitä, miekkoja ja magiaa. Peli on kuvattu kolmannesta persoonasta ja sen pääpaino on vauhdikkaassa ja elokuvallisessa toiminnassa. Itsuno ja Hiroyuki Kobayshi vannoivatkin haastattelussa juuri toiminnan nimeen. Kevyitä roolipelielementtejäkin on mukana, mutta seuraavaa suurta roolipelitapausta ei pelistä kannata odottaa.
Kun tuottajalta ja ohjaajalta kysyttiin mikä sitten erottaa Dragon's Dogman muista fantasiapohjaisista toiminta- ja roolipeleistä, ottivat Itsuno ja Kobayshi puheeksi pelimaailman ja sen asukit. Dragon's Dogman maailma on tarkoitus olla täysin avoin ja pelaaja voi kulkea ja tutkia maailmaa miten haluaa myös päätarinan ulkopuolella. Maailman luvataan myös dynaamisuutta. Pelaaja voi Itsunon mukaan esimerkiksi spontaanisti nähdä horisontissa jättimäisen hirviön hyökkäävään kylään. Pelaaja voi sitten valita jättääkö kylä onnensa oman nojaan tai liittyä sen puolustajiin. Toisaalta jos kylä tuhoutuu, on kylän sauhuavista raunioista pitkään aikaan turha odottaa löytävänsä liittolaisia tai vinkkejä tehtävien suorittamiseen.
Liittolaisia Dragon's Dogmassa tarvitaankin, sillä vain tiimipelillä on mahdollisuuksia suurimpia hirviöitä vastaan. Pelaaja voi rekrytoida ryhmäänsä kolme liittolaista ympäri pelimaailmaa. Tekoälykavereita kutsutaan Pawneiksi ja heitä kannattaa valita tiimiinsä sen mukaan minkälaisia apuja he tuovat mukaan taisteluihin. Yksi saattaa olla hyvä huomaamaan vihollisten heikkoja kohtia, kun taas toinen voi olla erinomaiset parannusvoimat omaava maagi. Ryhmänjäsenet taistelevat ja kehittyvät itsenäisesti pelaajan rinnalla ja ovat ainutlaatuisia hahmoja. Se tietysti myös tarkoittaa, että apuri päätyy lohikäärmeen vatsaan, on menetys lopullinen. Tällä hetkellä erilaisia hahmoluokkia kerrottiin olevan vasta erilaista kolme: samoaja, maagi ja soturi.
Tapahtumassa pelattavana ollut vartin pituinen taistelu goblineja ja griffonia vastaan olikin erittäin suoraviivaista toimintaa hack 'n slash -tyyliin. Pelattavana oli samoaja, joka oli varustettu kahdella lyhyellä miekalla ja jousella, joita joutuikin käyttämään rutkasti ennen kuin lentävän aarnikotkan sai alas maahan. Sitten olikin aika hypätä kiinni hirviön jalkaan tai mistä sitten saikaan kiinni ja kiivetä ylös hirviötä pitkin antamaan lopullinen kuolettava isku kuin Shadow of Colossuksessa konsanaan. Pelattavana ollut koodi oli hyvin varhaista ja sitä vaivasivat monet varsin ilmiselvät pikkuongelmat. Potentiaalia pelillä oli kuitenkin näkyvissä, joten peliä on turha vielä lähteä tuomitsemaan puoleen tai toiseen.
Haastattelussa tuottaja Hiroyuki Kobayshi tiedosti, ettei Capcom ole varsinaisesti tunnettu avoimista pelimaailmoista. Hän ja ohjaaja Itsuno olivat kuitenkin hyvin luottavaisia projektiin.
- Dragon's Dogma on tällä hetkellä Capcomin suurin yksittäinen peliprojekti henkilöstön ja muiden resurssien suhteen. Olemme erittäin innoissamme pelin tarjoamista uusista haasteista, mutta olemme tiiviisti sitoutuneita tekemään Dragon's Dogmasta todellinen huippupelin.
Dragon's Dogma on tarkoitus julkaista alkuvuodesta 2012 Playstation 3:lle ja Xbox 360:lle. On siis vielä pitkä matka ennen kuin lopullinen peli on käsissämme. Seuraavan vilkaisun peliin saamme kesäkuun E3-messuilla. Katsotaan sitten onko "lohikäärmeen opit" edelleen huippupelin vaatimassa kunnossa.