Escape from L.A. (4K)
Kulttiklassikon jatko-osa painii mainion päähahmon ja epätasaisen toteutuksen kanssa mainettaan parempaan mutta silti hieman jäykkään lopputulokseen.
Vaikka legendaarisen John Carpenterin luoma ja mainion Kurt Russellin näyttelemä Snake Plissken oli kerännyt kulttisuosiota Escape from New York -elokuvalla, otettiin 15 vuotta myöhemmin tehty jatko-osa silti heikosti vastaan. Elokuva on nyt saanut 4K-käsittelyn, minkä turvin elokuvaa ja sen kyseenalaista mainetta pääsee tutkailemaan paremmalla laadulla kuin koskaan aikaisemmin.
Snake Plissken (Kurt Russell) on jäänyt kiinni rötöksistään. Harvinaislaatuisten taitojensa takia Snakelle tarjotaan kuitenkin mahdollisuutta päästä vapaaksi ja saada anteeksi rikoksensa erikoistoimeksiantoa vastaan. Plisskenin pitää löytää ja palauttaa äärimmäisen aseen ohjausyksikkö vankilasaareksi muutetusta Los Angelesista. Lähinnä kiristykseltä vaikuttava diili ei jätä Snakelle juuri valinnanvaraa, joten Plissken ryhtyy jälleen kerran vastahakoisesti valtion hommiin.
Escape from L.A:n kehystarina on suora kopio Escape from New York -elokuvasta, Snake Plisskenin jalkansa haavoittumista myöten. Ratkaisu on vähintäänkin kummallinen ja saa miettimään, onko kyseessä jatko-osa vai niin sanottu uusintaversio. Toki uuden kaupungin myötä myös sisältö ja tapahtumat ovat uusia, joten ensimmäisen elokuvan ystävillekin on tarjolla vähän jotain uutta. Enemmän kulmakarvoja nostattavaa on elokuvan hämmästyttävän ajankohtainen teema. Escape from L.A. piirtää Yhdysvalloista totalitääristä poliisivaltiota, missä yksilönoikeudet ja moraaliset mielipiteet ovat vangitsemisen uhalla kiellettyjä ja tiukasta muotista poikkeavat kansalaiset sekä pakolaiset ovat uhka, joka on poistettava maasta. Ulkopolitiikkaa seuraaville luvassa on yllättävän yksityiskohtaista ja pelottavan tuttua toiminnallisuutta, mille ei tiedä itkeäkö vaiko nauraa.
Elokuvan kerronta kuitenkin rullaa mukavalla vauhdilla eteenpäin. Tutun rakenteen takia suurimman osan tilanteista näkee tapahtuvan jo kaukaa mutta on mukaan osunut positiivisia yllätyksiäkin niin toiminnan kuin käänteidenkin muodossa.
Yltiöviileä Kurt Russell on tarkoitettu Snake Plisskenin rooliin. Vähät muista välittävä yksinäinen susi, joka mieluummin antaa aseidensa puhua kuin on osana turhanpäiväisiä keskusteluja, on kieltämättä kiehtovaa seurattavaa. Reippaasta asenteesta huolimatta on outoa, ettei Plissken hahmona tunnu oikein pääsevän potentiaaliinsa kuin muutaman hetken verran koko elokuvan aikana. Ainakaan hänellä ei ole mahdollisuutta tukeutua elokuvan muihin hahmoihin, jotka jäävät kovin pinnallisiksi ja etäisiksi statisteiksi ilman kunnollista yhteenkuuluvuutta lukuisista tunnetuista näyttelijöistä huolimatta. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii Steve Buschemin näyttelemä Map to the Stars Eddie -hahmo ja Peter Fondan Pipeline-hahmo. Jopa Pam Grierin esittämä transseksuaali tuntuu jotenkin väkinäisen päälle liimatulta yritykseltä pitää elokuvan maailman erilaisuutta yllä teemasta huolimatta.
Teknisesti elokuva on varsin kaksijakoinen kokemus. Kuvaus on hallittua ja valaisu tunnelmallista 90-luvun videotuotantotyyliin. Käytännön efektit tuntuvat aidoilta ja pienoismallit ovat näyttävän yksityiskohtaiset. Tietokone-efektit ovat sitten aivan toista maata ja näyttävät jopa ikäisekseen todella pökkelöltä, kuten alun sukellusvenekohtaus. Yhtä lailla trikkikuvat ovat aivan irtonaiset ja kauheat, mitkä kulminoituvat pahimmillaan pahamaineisessa surffauskohtauksessa ja helikopterin tuleen syttymisessä, jotka saavat kyllä irvistämään myötähäpeästä.
Escape on L.A.:n tunnelma tuntuu muutenkin vellovan hieman oudossa välitilassa aikuismaisen asenteen ja lapsenmielisen pelleilyn kanssa. Siinä missä ensimmäisessä elokuvassa upotettiin nauloilla terästetty pesäpallomaila miehen päähän, tässä pelataan koripalloa samankaltaisessa tilanteessa. Myös lopun taistelussa lentely omatekoisilla liitureilla ympäri pientä sisäpihaa on fysiikan lakien vastaisesti ja kaikessa noloudessaan lähempänä 80-luvun Ewok-seikkailuja kuin väkivaltaista yhteenottoa raadollisten jengien välillä.
Natiivi 4K-kuva on kuitenkin siivottu ensiluokkaisesta kohinasta antaen elokuvalle terävän ilmeen ja paljastaen kaikki kuvatut yksityiskohdat. Tämä tosin tuo kiusallisen selvästi esiin myös elokuvan visuaaliset kompastelut. HDR-tehoste puskee eloa värimaailmaan kiitettävästi, mutta valovoimaisuutta olisi voinut tehostaa enemmänkin.
Lukuisista samankaltaisuuksistaan huolimatta Escape from L.A. ei sisällöllisen epätasaisuuden, lapsellisten ratkaisujen ja irtonaisten hahmojen takia ihan pärjää klassiselle Escape from New York -elokuvalle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että elokuva olisi kaiken saamansa haukkumisen arvoinen. Itse asiassa Escape from L.A. on ihan hauskaa toiminnallista camp-viihdettä, jonka maailmankatsomus on pelottavan lähellä nykypäivän tilanteen kanssa. Laadukkaan masteroinnin sisältävä 4K-julkaisu tulee elokuvan ohella valitettavasti pelkän trailerin kanssa. Tämä julkaisu ei ole elokuvan lailla se lopetus, mitä aina mainion Kurt Russellin esittämä yltiöviileä Snake Plissken ansaitsisi.

