Etrian Odyssey Origins Collection on kivenkovan vaikea, mutta palkitseva kokoelma

Atluksen Etrian Odyssey -pelit olivat reilu vuosikymmen sitten erikoinen sarja luolastonkomppausta. Erikoisuus ei tullut varsinaisesti mistään mullistavista ideoista, vaan päinvastoin. Pelit luottivat jo muinaisista Wizardryistä ja Bard's Tale -peleistä tuttuihin mekaniikkoihin, jopa paikoin tarkoituksellisen retrosti. Nyt pelisarjan kolmen ensimmäisen osan uudelleenmasteroinnin myötä kakkonen ja kolmonenkin rantautuvat viimein virallisesti Eurooppaan, minkä lisäksi myös PC-pelaajat pääsevät tutkimaan labyrinttien uumenia.

Kaikessa lyhykäisyydessään kyseessä on siis kolmikko perinteisiä roolipelejä, joissa ensin luodaan viiden hengen retkue, varustetaan se käytössä olevalla muutamalla kolikolla ja lähdetään tutkimaan synkän labyrintin uumenia. Etrian Odysseyn erikoisin idea liittyy sen karttamekaniikkaan, kartat nimittäin pitää piirtää pääosin itse. Ainoastaan lattiat piirtyvät automaattisesti, kaikki muu seiniä myöten on raapustettava virtuaaliselle paperille kultaista 1980-lukua muistuttaen.

Pelit julkaistiin alun perin Nintendo DS -käsikonsolille, jolla kartan piirtäminen oli luontevaa. Kartta pysyi tiukasti alemmassa ruudussa piirtämistä varten, kun taas pelitapahtumat oli sijoitettu ylempään ruutuun. Uudelleenmasteroinnissa isoin kysymys olikin se, miten mekaniikka saataisiin sovitettua yhdelle laajakuvaruudulle onnistuneesti. Lopputulos on itse asiassa yllättävänkin onnistunut. Karttaa voi pitää ruudulla koko ajan, tai sen voi siirtää tarvittaessa sivuun, jos haluaa nähdä pelitapahtumat suurempana. Switchin telakkatilassa oikea ohjaintatti käskyttää kartan piirtämistä, ristiohjain puolestaan liikuttaa seikkailijaporukkaa ja napeilla hoidetaan valikot. Homma on saatu toimimaan kuin ihmeen kaupalla, ja vaikka kokemus ei olekaan yhtä sulava kuin käsikonsoleilla, ei piirtäminen myöskään ärsytä missään vaiheessa.

Niinpä mennään kerros kerrallaan pelistä riippuen joko alas- tai ylöspäin. Suurin osa taisteluista tulee vastaan satunnaisesti JRPG-tyyliin, ja ainoastaan kerroksissa vaeltavat kovemmat hirviöt näkyvät kartalla. Taisteluista napsitaan kokemuspisteitä ja mainiona ideana rahan sijasta hirviöiden palasia kuten siipiä, turkkeja ja muuta sen sellaista. Rahaa saa sitten kuskaamalla näitä palasia kaupungin kauppaan, joka samalla myy pelin edetessä parempia varusteita sitä mukaa kun myydyt tarvikkeet sen mahdollistavat. Mekaniikka on yllättävän koukuttava ja kannustaa grindaamaan, ja grindata näissä peleissä täytyy.

Etrian Odysseyt tulivat nimittäin tunnetuksi myös hurjasta vaikeustasostaan ja vaikka nyt vaikeustason voikin valita kolmesta erilaisesta, jo keskimmäisestä eteenpäin huolimattomat seikkailijat saavat kakkoskerroksessa turpaan niin että tukka lähtee. Vaikka haaste sinänsä onkin kiva juttu, se samalla myös korostaa pelien huonointa piirrettä, nimittäin vääjäämättä saapuvaa toistoa ja lievää monotonisuutta. Kaupunkiin ja takaisin on ravattava jatkuvasti ja vaikka apuvälineillä ja myöhemmin löytyvillä portaaleilla reissua voikin keventää, niin edes ja takaisin täytyy kulkea jatkuvasti. Ympäristöt ja hirviöt eivät etenkään ensimmäisessä pelissä myöskään vaihdu tarpeeksi usein. Etrian Odysseyt ovat selkeästi tarkoitettu mukaan otettavaksi ja lyhyissä istunnoissa pelattavaksi, ja silloin nämä pelit ovatkin elementissään.

Yhtä kaikki, koko kolmikko on parhaimmillaan hauskaa ja haastavaa pelattavaa, eikä näiden soisi unohtuvan pelihistorian hämäriin. Uudelleenmasteroinnin myötä pelit ovat kivaa ja terävää katseltavaakin, joten lähestyminen sinänsä on helppoa. Koska pelit voi ostaa joko yhdessä tai erikseen, nostaisin sarjasta ehkä kakkososan sellaiseksi, joka kannattaa hankkia, jos ostaa vain yhden pelin. Kokonaisuutena puolestaan alkuperäinen trilogia tarjoaa luolaston komppausta niin pitkäksi aikaa, että tunteja on turha edes laskea.