Codemasters on julkaissut ensimmäisen dev diary -videon F1 2018:sta, joka ilmestyy kauppoihin elokuun lopulla. Video valottaa formulapelin uramoodia, johon kuuluu entistä keskeisemmällä tavalla mediasuhteiden hoito. Codemastersin mukaan menestyksessä ei ole kyse vain ajotaidoista, vaan myös ihmissuhteista. Pelaajaa tullaan haastattelemaan uran käännekohdissa, ja vastaukset vaikuttavat uran suuntaan. Esiintymistaidoillaan voi esimerkiksi vaikuttaa asemaansa tallissa ja siihen, millaisia tarjouksia muut tallit pelaajalle tekevät. Tsekkaa video alta.