Fallout 76 on Bethesdan toinen nimike niin sanotussa MMO-pelien lajityypissä. Sarjan peruspalikat ovat paikoillaan, sillä pelaajat pääsevät rakentamaan tukikohtaa, suorittamaan tehtäviä ja tutkimaan ydinsodan jälkeistä West Virginiaa muiden eloonjääneiden kanssa. Peli toimii vain ja ainoastaan verkossa. B.E.T.A.-testin mukaan Fallout 76:tta vaivasivat lukuisat bugit ja yleinen yksinäisyyden tunne. Päätin kuitenkin aloittaa pelaamisen avoimin mielin ja katsoa, miltä joutomaan tutkiminen tuntuu.
Fallout 76 sijoittuu aikaan kaksikymmentä vuotta atomipommien putoamisen jälkeen, ja on siis esiosa koko Fallout-sarjalle. On vuosi 2102, ja pelaaja aloittaa matkansa Reclamation Day -nimellä tunnettuna päivänä. Ensimmäiset ihmiset ovat astuneet ulos holveista, ja on aika ryhtyä asuttamaan maanpiiriä uudestaan overseer-hahmon ohjeiden mukaan.
Pelissä on lukuisia varsin suuria muutoksia, mutta kaikkineen homma toimii ja tuntuu perinteiseltä Falloutilta. Tai ainakin siltä kuin pelit Fallout 3:sta eteenpäin ovat tuntuneet. Taistelumekaniikka on pitkälti ennallaan, samoin kaikenlaisen roinan kerääminen ja tehtävien suorittaminen tarinassa edetäkseen. Jos niin haluaa, on kaikki pelattavissa myös yksin. Tällöin meno muistuttaa hyvin vahvasti Fallout 4:ää. Tämä on pidettävä mielessä, sillä markkinointimateriaalin perusteella saa helposti sen käsityksen, että Fallout 76 olisi radikaalisti erilainen Fallout-kokemus.
Fallout 76 on kooltaan iso, sillä aluetta riittää West Virginiassa neljä kertaa niin paljon kuin Fallout 4:ssä. Toisin sanoen kyseessä on tähän asti isokokoisin Fallout-alue. Maisemat ovat näyttäviä huolimatta siitä, että käytetty pelimoottori on jo pahasti aikansa elänyt. Kaikkialla on miellyttävän näköinen syksyinen tunnelma. Kavereiden kanssa joutomaan tutkiminen on ehdottomasti parasta, mitä pelillä on tarjota. Pelimoottorin rajoitukset ovat silti nähtävissä esimerkiksi puisevassa hahmomallinnuksessa ja joissakin yksinkertaisissa graafisissa pinnoissa.
Fallout 76:n ehkä eniten nurinaa herättänyt muutos on se, ettei pelissä ole lainkaan tekoälyn ohjaamia ihmisiä NPC-hahmoina. Toisin sanoen tarinaa edistämässä ovat ainoastaan robotit, kirjalliset dokumentit ja holo-nauhoitteet. Tämän vuoksi saamiinsa tehtäviin ei suhtaudu aiempien pelien vastaavalla painokkuudella, ja samalla West Virginia tuntuu lähinnä suurelta aavekaupungilta. Yksinäisyyden tunne on läpitunkevaa, ja se tekee pelaamisesta tylsää. Bethesdan ajatuksena on tietenkin ollut tehdä jokaisen ihmispelaajan kohtaamisesta merkityksellistä. Hintana vain on, että samalla se tuttu Fallout-taika on kärsinyt.
Kuten jo tuli mainituksi, tehtäviä saadaan tietokoneilta, roboteilta, tekstidokumenteilta ja holo-nauhoitteilta, jotka sitten lisätään alati pitenevään tehtävälokiin. Aluksi on tarkoitus etsiä se oman holvin overseer, mutta pian kokkaillaan, korjaillaan varusteita ja juostaan pitkin maailmaa milloin mitäkin tavaraa noutamassa. Uutta on se, että satunnaisia event-tapahtumia esiintyy säännöllisesti pelimaailmassa. Tällöin on mahdollista rajatun ajan rientää paikalle kavereiden kanssa tehtävää suorittamaan. Toimintamalli on hieman samanlainen kuin Destinyssa.
Kavereiden apu on usein korvaamaton taisteltaessa suurikokoisia mutatoituneita pahiksia vastaan, tai rakennettaessa tukikohtaa kaverin kanssa yhdessä. Yksin pelaaville on lohtuna se, että jokaisella palvelimella on 22 ihmispelaajaa seurana, joiden sijainnin näkee kätevästi kartalla. Vastaantulijan kanssa voi vaihtaa tavaroita, ryhtyä tekemään tehtäviä yhdessä tai ottaa PvP-matsia. Juurikin muita pelaajia vastaan tehtävä PvP on se, jossa Fallout 76:n potentiaali tulee parhaiten näkyviin. Esimerkiksi haluttoman kanssapelaajan hengiltä ottaneesta pelaajasta luvataan palkkio, jolloin tietysti saa peräänsä palkkiota havittelevia muita pelaajia.
Verkkopeliin siirtymisestä on syntynyt joukko uusia ongelmia. Alun opastusosiona toimivassa tehtävässä on keitettävä vettä nuotiolla, mutta vain yksi pelaaja kerrallaan pääsee pisteelle kokkailemaan. Tämä mahdollistaa silkan kiusanteon jättämällä oma hahmonsa pitkäksi aikaa vain hämmentämään soppaa kokkauspisteelle. Kyseessä on vain yksi esimerkki siitä, kuinka yksinpelissä täydellisesti toiminut pelimekaniikka muuttuu lähes toimimattomaksi verkkopeliin siirryttäessä. Sama oman vuoron odottaminen pätee pelissä kaikkeen muuhunkin nikkarointipenkistä aina uunin käyttämiseen saakka.
Kuten jo tuli mainituksi, taistelu on varsin uskollinen sarjan aiemmille peleille. Aiemmin toiminnan kokonaan pysäyttänyt tai hidastanut V.A.T.S. on nyt enemmänkin automaattinen tähtäys, joka on käytännöllinen varsinkin pienien pahisten käydessä joukolla päälle. Järjestelmä toimii kyllä näinkin, mutta ne tutut elokuvallisen hidastetut hetket ovat nyt kokonaan poissa.
Fallout 4:ssä nähdyn kykypuun korvaavat perk-kortit, ja niissä on mukana hieman sarjalle ominaista huumoria. Kortteja kerätään ja otetaan käyttöön kaikkiaan seitsemässä eri kategoriassa, jotka ovat strength, perception, endurance, charisma, intelligence, agility ja luck. Lisää kortteja saa palkinnoksi aina, kun saavuttaa uuden tason. Esimerkiksi Gladiator-kortilla saa 20% lisäyksen käytettäessä yhden käden lyömäaseita. Korttien kerääminen ja niillä hahmonsa tuunaaminen on kieltämättä hauskaa.
Tukikohdan rakentamista eli C.A.M.P.-järjestelmää on sitäkin muutettu. Oman tukikohdan voi pystyttää melkein mille tahansa suunnilleen tasaiselle pinnalle, ja kaverin kanssa voi rakennella sijoittamalla C.A.M.P.-yksiköt yhteen. Maastosta löytyneen roinan voi sitten työpenkeillä hajottaa, ja osista koota haluamiaan tavaroita. Systeemi ei vielä toimi ongelmattomasti, sillä joskus nurmikko näkyy läpi lattiasta, eikä kaikille pinnoille voi ulkonäöstä huolimatta rakentaa.
Taisteluissa ruudunpäivitys alenee joskus diashow'n tasolle, ja pahikset juoksevat varsin usein seinien läpi tai jäävät pintoihin kiinni juoksemaan paikoillaan. Latausajat ovat tällä hetkellä aivan liian pitkät, ja siksi valitsin varsin usein olla käyttämättä pikamatkustusta. Pelaava kansa on kyllä tottunut Bethesdan pelien teknisiin ongelmiin, mutta verkkopeliin siirtymisen vuoksi bugeja tuntuu olevan poikkeuksellisen paljon.
Teoriassa ajatus verkossa pelattavasta Falloutista on todella hyvä, mutta tällä hetkellä toteutus ontuu vielä pahasti. Lisäpanostuksella ja -ajalla pelistä saattaa kuitenkin tulla kelvollinen. Bethesda onkin luvannut päivittää ja tukea peliään pitkälle tulevaisuuteen.