Fatal Fury: City of the Wolves on turhan persoonaton

Melkein pistää hieman, kun aloitan ensimmäisen matsini Fatal Fury: City of the Wolvesissa. Olen nähnyt trailereita ja ruutukaappauksia, mutta on vaikeaa välttyä siltä muistolta, että kun edellinen uusi Fatal Fury julkaistiin, oli kyseessä Fatal Fury: Mark of the Wolves Neo Geolle ja Dreamcastille 25 vuotta sitten. Se olikin se parhaimman näköinen kaksiulotteinen tappelupeli, minkä olin koskaan nähnyt, ja mukana oli melkein epäaidon näköistä pikseligrafiikkaa... kun taas tämä uusi näyttää tekoälyn suunnittelemalta peliltä.

Moinen saattaa kuulostaa ikävältä, mutta se ei välttämättä tarkoita rumaa, vaan enemmänkin persoonatonta, ja tuntuu myös sellaiselta. Fatal Fury: City of the Wolves tuntuu elottomalta, ja vähän steriililtä, ja jos pyytäisi ChatGPT:tä luomaan Xbox Onen innoittaman version Rock Howardista oikeiden kommenttien kera, päästäisiin aika lähelle tällaista lopputulosta. Ja kaiken huipuksi taustat ovat hyvin maltillisia, mikä tarkoittaa sitä, etteivät tappelijat oikein sovi osaksi maisemia.

Huolimatta ensivaikutelmasta on syytä huomata, että vielä en ole käsitellyt sitä, mikä eniten merkitsee: pelattavuus. Tappelupeli seisoo tai kaatuu pelattavuudellaan, joten sanon heti alkuun, että sisältö tässä tappelupaketissa on parempi kuin mitä paperinohut ylöspano.

Kaikkiaan mukana on 17 hahmoa valittavaksi, ja vielä enemmän kenttiä areenoiksi. Näiden joukossa ovat suurin osa edeltäjistä mukaan lukien sellaiset kuin Mai Shiranui, Rock Howard ja Terry Bogard, mutta myös muutama uusi tulokas. Tällaisia ovat Joe Higashin oppilas Preecha, joka luonnollisesti muistuttaa opettajaansa, mutta myös kaksi vierailevaa odottamatonta tappelijaa. He ovat ruotsalainen musiikkituottaja Salvatore Ganacci, joka osoittautuu koomiseksi tappelijaksi, jolla pelaaminen on itse asiassa erittäin hauskaa, ja toisaalta mukana on jalkapallolegenda Cristiano Ronaldo. Tarjolla on siis enemmän kuin edeltäjässä, jokseenkin verrattavissa peliin Street Fighter 6, mutta ei pärjää sellaisille kuin Mortal Kombat 1 ja Tekken 8. Kuten tavallista, SNK ansaitsee kiitosta profiilikuvistaan, jotka tihkuvat viileää japanilaista tyylittelyä.

25 vuoden aikana paljon on tapahtunut videopeleissä, ja T.O.P. -järjestelmä (pelihahmolle edun antaminen pelattavuudessa, kun on saavuttanut tietyn määrän elämiä), joka lisättiin mukaan tuolloin, kuten myös Just Defence (vastine erittäin tunnetulle Parrylle pelissä Street Fighter III: Third Strike) ovat nykyisin hyvinkin tappelupelien standardeja.

SNK on ratkaissut asian jokseenkin epätavallisella tavalla. Innossaan olla ajankohtaisia, on mukaan laitettu erilaisia järjestelmiä sellaisella innolla, etten ole ennen moista kohdannut tappelupelissä. Mukana on enemmän muunnelmia supertorjunnoista, mukaan lukien Hyper Defence, mutta samalla pidetty Just Defence kuitenkin lisäten Gear-mittarit. Tätä voi sitten käyttää Ignition Gearin sytyttämiseksi, tai Hidden Gearin - viimeksi mainittua voi käyttää ainoastaan yhdessä aktivoidun S.P.G.:n kanssa (joka siis on uusi nimi T.O.P.:lle).

Ja sitten on vielä se iso uusi Rev System, joka tarjoaa paljon erilaisia mahdollisuuksia, kuten toisen uuden torjuntavaihtoehdon nimeltä Rev Guard, ja paremmat työkalut suuremman etäisyyden pitämiseksi vastustajaan, ja liikeyhdistelmien paremmaksi yhdistämiseksi. Varmuuden vuoksi SNK on lisännyt mukaan toisen mittarin sen varmistamiseksi, ettei liiaksi käytä Rev Systemia, ja näin pelaaja ylikuumenee, eikä voi enää tehdä erikoishyökkäyksiä samalla tavalla. Kaiken lisäksi mukana on useita muitakin järjestelmiä, kuten kahdenlaisia peruutuksia, joiden avulla voi aloittaa hyökkäyssarjan, mutta ei tehdä sitä loppuun saakka, tai vain sitten nähdä uudelleen lyhyen animaation hyökkäyksestä vastustajan harhauttamiseksi.

Olen pelannut paljon tappelupelejä ajan saatossa, ja sanoisin, että se on kolmen parhaan pelien lajityypin joukossa, mutta samalla voin olla rehellinen ja sanoa, että arvioprosessin aikana pääsin vasta vähän pinnan alle. Ihmiset keksivät edelleen uusia hyökkäysyhdistelmiä 34 vuotta vanhaan Street Fighter II -peliin, ja tässä pelissä on äärettömästi enemmän yhdistelmiä löydettäväksi. Moinen on vaikuttavaa ja vetoaa varmasti joihinkin, eikä vähiten Guilty Gear -kansaan, joiden mielestä uusimmista peleistä puuttuu syvyyttä verrattuna vanhempiin peleihin, ja on sanottava, että kyseessä ei ole aloittelijaystävällinen peli. Kuitenkin mukana on opastusosio, mutta jopa sen kanssa on hyvin vaikeaa saada otetta pelin perusasioista, jos haluaa oikein kunnolla paneutua siihen, mitä SNK on luonut.

Asiaa ei auta sekään että, kuten monet muut isot pelit lajityypissä nykyisin, on mukana järjestelmä, jonka avulla hyökkäyksien tekeminen tehdään helpommaksi. Se on se vähäisin ongelmista, sillä se, miten kaikki on keitetty kokoon, on se osa-alue, jota SNK saisi paremmin selittää... Henkilökohtaisesti en ole aivan ihastunut tähän toimintatapaan ja tuntumaan, jossa lajityyppi on vähän kuin jumissa siinä, että uudet pelimekaniikat ja erilaiset mittarit on pakko laittaa mukaan, ja lätkäistä päälle joku näppärä nimitys, mutta mitään erityisen persoonallista se ei ole Fatal Fury: City of the Wolvesille, vaan enemmänkin osoitus nykyajan menosta, jonka soisi muuttuvan.

Tappelut tuntuvat hieman tyylikkäämmiltä Street Fighter 6:n, Mortal Kombat 1:n ja ennen kaikkea Tekken 8:n jälkeen. Kuitenkin kyseessä on enemmän ulkoinen osa-alue kuin pelattavuuteen liittyvä, enkä usko, että persoonattomat, hieman tekoälyn kaltaiset tappelijat tarjoavat mitään aitoa massan tuntua iskuilleen. Arvostan kuitenkin sitä, että SNK on valinnut selvästi lyhyemmät animaatiot superhyökkäyksille verrattuna muihin peleihin, joiden valintana on aloittaa animaatio, joka keskeyttää kiihkeän taiston jollain sellaisella, jonka on nähnyt jo sata kertaa. Koskaan se ei ole huono, itse asiassa päinvastoin, mutta huomaan haluavani pelata mieluummin Street Fighter 6 -peliä.

Teknisesti peli sujuu hyvin taistoissa, mutta mukana on muutama puute, jotka onneksi eivät vaikuta pelattavuuteen. Mukana on liian myöhään latautuvia pintoja ja väärässä paikassa olevia taukoja varsinkin ennen ja jälkeen tappeluiden. Ja kuten sanoin, en pääse yli siitä, miten persoonattomilta tappelijat näyttävät muualla kuin profiilikuvissaan. Heidän ikään kuin raidalliset ihonsa muistuttavat sitä, miltä ihmiset näyttävät passikuvissaan, sillä ne eivät erotu ja näyttävät halvoilta. Sellainen peli kuin Granblue Fantasy Versus osoittaa selvästi, miltä cel-shaded-tekniikalla tehdyn tappelupelin kuuluu näyttää kera lukuisien yksityiskohtien ja selkeän 2D-asun. SNK:lla on vielä töitä tehtävänä. Lajityyppi oli ennen mallikappale siitä, miten hyvältä pelien grafiikka voi näyttää, ja SNK päihitti parhaimmillaan Capcomin, ja tämä tekee surulliseksi ajatella, että 25 vuotta vanha Fatal Fury: Mark of the Wolves näyttää paremmalta kuin tämä.

Tappelupelit nautitaan pääasiassa toista ihmistä vastaan, verkosta irrallaan ja verkossa pelattavien pelimuotojen ohella (kera runsaiden tuunausvaihtoehtojen) mukana on myös yllättävän hauska yksinpelitila nimeltä Episodes of South Town. Tarinan puolesta se on jokseenkin heikko, mutta pelaaja voi valita kaupungin kartalta taistoja, jonka jälkeen seuraa pieni ennakko ennen tappelun aloittamista. Tätä pelaamalla saa avatuksi kosmeettisia tavaroita, joilla pääsee muokkaamaan jokaisen taistelijan ulkonäköä. Se ei ole lähelläkään hyvin tehtyä tarinatilaa Mortal Kombat 1:ssä ja Tekken 8:ssa, mutta lähtökohta on kevyt ja selvästi parempi kuin ne surulliset yksinpelitilat, mitä usein peleissä on mukana.

Lopulta sanoisin, että Fatal Fury: City of the Wolves on kovan luokan pelaajan peli, jossa on paljon sellaista pelimekaniikkaa, joka tuntuu vastineelta pelille Street Fighter 6, mikä on jokseenkin huvittavaa, sillä edeltäjä 25 vuotta sitten oli vastine pelille Street Fighter III: Third Strike. Ja ehkä se on se oikea tapa toimia ottaen huomioon, että tappelupelaajat ovat olleet sotajalalla viime vuosina tyytymättöminä siihen, mitä lajityypin jättiläiset tarjoavat, sillä muovisen konepellin alla, kuten mainitsin, on hyvin ajatuksella tehty moottori.

Kuitenkaan tässä ei ole peli sellaisille, jotka eivät halua laskea ruutuja, paneutua pitkiksi ajoiksi siihen, miten eri järjestelmät toimivat ja vaikuttavat toisiinsa, tai sellaisille, jotka haluavat mahtavaa ja laaja-alaista tappelupelikokemusta. Jos sellainen on, on parempi suunnata tunnetumpien pelisarjojen pariin.