Suomi
Gamereactor
arviot
F.E.A.R. 3

F.E.A.R. 3

Mech Assault -pelien kehittelijät ovat käyneet käsiksi Monolithin veriseen pelisarjaan ja muuttaneet yksinpeliin pohjaavan kauhutoimintaseikkailun sangen lihaisiksi co-op -bileiksi, täynnä hirviöitä, perheongelmia sekä hidastuksia.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Kun kastaa pelinsä F.E.A.R:iksi, siitä kannattaa tehdä pelottava. Todella pelottava, itse asiassa. Ikävä kyllä Day 1 Studiosin kolmas ei sitä ole. F.E.A.R. 3 ei pelota sen vertaa kuin Crysis 2 tai Call of Duty: Black Ops, eli ei siis ollenkaan.

Harmillista. Nimen F.E.A.R. 3 sijasta parempi vaihtoehto olisi kenties ollut P.L.Ä.Ä.H.

F.E.A.R. 3
Hidastusefektin käyttö on, kuten tavallista, tärkeää. Jos sitä ei hyödynnä, voi vihollissotilas napauttaa kuulan nuppiin kilometrin päästä, vaikka kuinka itse kykkisi laatikon takana.

Muistan kuinka se kaikki alkoi. Pelasin F.E.A.R:ia käsi hiirtä puristaen, kylmien väristysten vaeltaessa pitkin selkäpiitäni samalla kun koitin pitää rakkoni hallinnassa. Ykkönen oli tehokkaasti suunniteltu, synkkä, siisti, nopea, iso, vahva ja pelottava. Alma oli toki törkeä plagiaatti Ring-elokuvien tytöstä, mutta sillä ei ollut väliä. Tunnelma hönki kuolemaa sekä mysteeriä ja kuolinhuudot kaikuivat päässäni vielä viikonkin päästä ensimmäisestä pelikerrasta. Se oli mahtava peli.

Tämä on mainos:

F.E.A.R. 2 oli selvästi köpöisempi. Se oli pienempi, yksitoikkoisempi ja kenttäsuunnittelu oli kehnoa. Hidastetut tapot jaksoivat kuitenkin vielä viihdyttää. Genre oli jo alkanut siirtyä poispäin Alman itsepäisestä kummittelusta, ja tämä on tuskallisen selvää kun Warner Games nyt koittaa säikytellä meitä samoilla eväillä kuin kuusi vuotta vanhassa ykkösessä. Alma näyttäytyy välillä tympeänä savupilvenä, ja joskus kuva menee hämäräksi, mömmöiseksi tai tärisee kunnes koko ruutu on täynnä huonosti rendattua verisavua. Putki tipahtaa, ovi lyödään nenän edestä kiinni. Ideana on ollut luoda uudestaan Monolithin Condemnedin uhkaavuus, mutta se ei toimi, ei niin ollenkaan.

F.E.A.R. 3
Onks täällä hei bileet vai?

Day 1 Studiosin kolmonen ontuu heti alusta asti. Ensimmäinen osuus sijoittuu vankilaan ja vaikka näkymät ovat tasaisen ruskeita, niukasti vanhalla teknologialla valaistuja ja typerillä vihollisilla täytettyjä, näyttää itse kenttäsuunnittelu silti pelin heikoimmalta annilta. Eilispäivän kulmikkaat ja kapeat käytävät saavat pelimaailman tuntumaan kiireisesti kasaan naulatuista vanerilevyistä koostuvalta ampumaradalta joka on maalattu ruskean sävyillä.

Hidastusefekti on silti edelleen siisti. Toivoisin olevani jo kyllästynyt siihen, mutta se ei vain tunnu olevan korteissa. On ihan liian siistiä syöksyä kohti vihollisjoukkoa ja loikata sivulle samalla kun nostaa XL-rynkkynsä, tykittäen nämä täyteen reikiä. Asetaisteluiden kaaos ei ole tästä pelisarjasta onneksi kadonnut. Day 1 Studios ei vain yllä Monolithin tasolle.

Tämä on mainos:

Mitä tulee F.E.A.R. 3:n tarinaan, tuntuu siltä että molemmat kehittelijät ovat sotkeutuneet liian syvälle omaan mytologiaansa. Kuusi vuotta sitten alkanut siisti tarina petturuudesta on nyt muuttunut raskaaksi sopaksi kummallisesta perheestä, psyykkisistä voimista, petoksesta, suklaamuffinseista, pieksennästä, verestä ja kaikenlaisesta muusta humpasta.

Pelin alussa Point Man istuu vankilassa, ja alkuanimaatio esittelee kuinka pari Armacham Securityn kovista uudelleen muotoilee sarjan supersankarin naamaa. Sitten isoveli (ja ultrapsykopaatti) Paxton Fettel ilmaantuu, ja pistää vartijat lihoiksi. Seuraa vankilapako, jonka lopullinen tavoite on pysäyttää Michael Becket ja kostaa, lopultakin.

F.E.A.R. 3
Point Man ja Fettel ovat ilmeisesti veljeksiä. F.E.A.R. 3:ssa he auttavat toisiaan kukistamaan miehen joka toi heidät maailmaan.

Jos pelaat yksin niin aloitat jokaisen tehtävän Point Manina. Kun olet pelannut luvun loppuun, voit pelata sen uudestaan myös Fettelin kengissä. Moninpelissä roolit menevät samassa järjestyksessä, ykköspelaajalle Point Man, kakkospelaajalle Fettel. He ovat yhdessä melkoinen tappokone, kiitos Fettelin lisääntyneiden supervoimien. Hän voi ampua punaista savua ja nostaa vihollisia ilmaan, räjäyttää nämä jauhelihaksi tai ottaa jopa heidän ruumiinsa hallintaansa.

Co-op on F.E.A.R. 3:ssa hauskempaa kuin yksinpeli. Kaikkihan on toki hauskempaa kavereiden kera, ja Fettelin kanssa heikko kenttäsuunnittelu ja toistavat tulitaistelut ovat nekin viihdyttävämpiä. Tämä moninpelaus nostaakin pelin arvosanan hyväksyttävän puolelle.

F.E.A.R. 3
Fettel tuo peliin uutta menoa ja meininkiä verisavunpunaisilla taikasäteillään.

Moninpeliosuus on itseasiassa melko nerokas, ja melkoinen yllätys. Kaikkein suurimman vaikutuksen teki "Fucking Run" -pelimuoto, jossa koko ajan kasvava seinämä puhdasta kuolemaa syö pelaajat jos he eivät jatkuvasti etene. Stressitasot ovat katossa, eikä näin intensiivistä kokemusta saa kovinkaan monesta moninpelistä irti. Toinen oikein onnistunut pelimuoto on "Contractions", jonka Day 1 on varastanut melko suoraan Left 4 Dead -peleistä. Siinä pyritään pysymään hengissä kolmen muun pelaajan kanssa, zombiaaltojen hyökiessä päälle. Se on vähän kuin Call of Duty: Black Opsin zombiosuus, mutta hidastusefekteillä ja mahdollisuudella napautella zombeja eri ruumiinosiin.

Visuaalisesti F.E.A.R. 3 on yksi rumimpia toimintapelejä pitkään aikaan. Joskus jopa rumempi kuin Duke Nukem Forever (oikeasti!). Osa vihollisista on ihan hyvin suunniteltuja ja siistin näköisiä, kuten esimerkiksi haarniskoidut supersotilaat jääkiekkomaskeissaan, mutta pelimaailma on toivottoman toistava ja ennustettava, ja surkean ruma ikääntyneen grafiikkamoottorin vuoksi.

F.E.A.R. 3
Osa vihollisista on suunniteltu todella hyvin, osa taas ei.

Yksinpeliseikkailuna F.E.A.R. 3 ei ole paha. Se on silti yksitoikkoinen, geneerinen ja persoonaton tavalla jota sarjan ensimmäinen peli ei koskaan ollut. Kauhuelementit eivät toimi yhtään, kenttäsuunnittelu tuo mieleen varhaisen 2000-luvun tekeleet, ja grafiikat ovet parhaimmillaankin laimeita. Moninpeliosuus pelastaa koko pelin, koska vaikka pelimuodot on nähty ennenkin peleissä kuten Call of Duty: World at War ja Left 4 Dead, ne on suunniteltu hyvin ja niihin on lisätty omia pikku säätöjä.

F.E.A.R. 3
Täältä tulee äiti rullaportaita pitkin.

Pelisarjan eloonjääminen vaatii silti että Monolith palaa sen ohjaksiin, kirjoittaa tarinan jostain muustakin kuin siitä perhanan penskasta, ja lisensioi itselleen modernin grafiikkamoottorin joka sallii laajempaa kenttäsuunnittelua.

(Kaikki kuvat ovat Xbox 360 -versiosta)

F.E.A.R. 3
F.E.A.R. 3
F.E.A.R. 3
F.E.A.R. 3
F.E.A.R. 3
F.E.A.R. 3
F.E.A.R. 3
F.E.A.R. 3
F.E.A.R. 3
F.E.A.R. 3
F.E.A.R. 3
F.E.A.R. 3
F.E.A.R. 3
F.E.A.R. 3
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
+
Mahtavat moninpelimuodot, kohtuullinen ääninäyttely, vakaa ohjaus ja hyvä co-op.
-
Tylsä kenttäsuunnittelu, toistavat tulitaistelut, hidas perusase, ei lainkaan pelottava.
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Täydentävä mielipide

Markus Hirsilä

F.E.A.R.-saagan kolmas tulokas lisää kokonaisuuteen yhteispelin kaverin kanssa. Muita mainittavia uudistuksia ei sitten olekaan. Toisaalta F.E.A.R. 3 on sujuva ja lineaarinen ensimmäisen persoonan räiskyttely, jota voi suositella lajityypin välipalaksi.

Alkuperäinen F.E.A.R. vuodelta 2005 oli tunnelmaansa luottava räiskintäpeli, joka kärsi äärimmäisen yksitoikkoisesta kenttäsuunnittelusta. F.E.A.R. 2: Project Origin paransi edeltäjästään monella tavalla, mutta ei ollut kovinkaan pelottava. F.E.A.R. 3 rakentaa kakkososan laskemalle pohjalle luvaten pelaajille viihdyttävän, perusvarman räiskintäpelin, joka tuo mieleen Särkänniemen kummitusjunan. Tiukasti ohjatussa elämysajossa kokee kaikenlaista kummallista, mutta myöhemmin näkemäänsä ei juuri muistele.

Putosin "kärryiltä" F.E.A.R.-pelien tarinassa jo kakkososan alussa, enkä ole sen jälkeen päässyt enää takaisin kyytiin. Kauhistuttavan Alma-tytön kaksi poikaa haluavat kolmannessa pelissä saattaa asiat päätökseen. Veljeksistä Point Man on perinteinen tuppisuinen toimintasankari. Broidi Paxton Fettel hoitaa kaiken puhumisen, ja on muutenkin astetta mielenkiintoisempi hahmo. Jannu on nimittäin kuollut, ja pystyy ottamaan vihollisia hetkellisesti hallintaansa ruumiittomalla olemuksellaan.

Tarina on jaettu kahdeksaan erilliseen kappaleeseen, joiden välillä on paljon maisemallista vaihtelua. Heikoin esitys on pelin aloittava vankilapako, jonka tylsyyttä ei voi tarpeeksi alleviivata. Meininki kuitenkin paranee jatkuvasti, ja ympäristöt vaihtuvat riittävän usein pitääkseen mielen virkeänä. Kauhupelien sotatantereena leikkikenttä on jo eräänlainen klisee, mutta silti se toimii erinomaisesti: keinuhevosten ja karusellien välissä taisteleminen tuntuu hetkittäin aidosti pahalta.

Ohjaus toimii yllätyksettömästi, mutta sujuvasti. Mukana kanniskeltavat aseet ovat perushuttua, mutta niiden käyttäminen on tyydyttävää. Sarjan tavaramerkki eli reflex-hidastus mahdollistaa tarkat päälaukaukset ja näyttää edelleen erittäin hyvältä. Veri roiskuu, ruumiinosat lentävät ja aika ajoin seinät maalataan hurmeella: F.E.A.R. 3 ansaitsee K18-leimansa. Vaihtelua muuten yllätyksettömään räimeeseen tuo kakkososassa nähty mekaaninen taistelupuku, joka lisää vallantunteen ja tuhovoiman uuteen ulottuvuuteen.

Peli on lineaarinen elämysajo, jossa ei pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta ole mahdollista poiketa reitiltä. Toisaalta ruudulla tapahtuu jatkuvasti jotakin, ja meno säilyy etenevänä alusta loppuun. Iloisesti taisteluosuudet vaihtelevat tunnelmoinnin kanssa, joiden aikana ei tehdä muuta kuin kävellään eteenpäin kerronnasta nauttien ja nurkkia tutkien.

Koko tarinan voi pelata yksinpelinä toiseen kertaan, ja silloin hahmoksi kannattaa valita Paxton Fettel. Kuolemattomana henkenä pelaaminen on hyvin erilaista verrattuna lihalliseen Point Maniin. Fettelin keskeisin työkalu on vihollissotilaiden haltuun ottaminen, jolloin hän saa hetkellisesti näiden aseet käyttöönsä. Sotilaiden valtaaminen on hauskaa puuhaa, ja ehdottomasti koko pelin omaperäisintä antia. Samassa mittakaavassa riivaajahenkenä pelaamista on hyödynnetty ainoastaan Nintendo GameCuben Geist-räiskyttelyssä, joka jäi vain harvojen herkuksi.

FEAR 3 on lyhyt peli, sillä ensimmäisen kerran lopputekstejä katsellaan alle kuuden tunnin pelaamisen jälkeen. Tekijät ilmeisesti tiedostavat tämän, koska toiseen kierrokseen kannustetaan monella tavalla. Kentät voi koettaa läpäistä vaikeammalla vaikeustasolla ja nopeammassa ajassa. Kokonaan uusi pelihahmo Fettel on huomattavan erilainen kokemus verrattuna Point Maniin. Pelaamisen aikana annetaan kokemuspisteitä, joiden karttuessa saa tehostettuja versioita käytössään olevista tuhokeinoista. Uutta kierrosta aloittaessa kokemustasonsa saa pitää.

Merkittävin uudelleenpeluuarvoa nostava osatekijä on silti mahdollisuus yhteistyöpeliin, joka onnistuu niin jaetulla ruudulla kuin verkossakin. Isännöivä pelaaja ohjastaa Point Maniä ja vierailija Fetteliä. Pelit ovat yleensäkin aina parempia kaverin kanssa, mutta F.E.A.R. 3:ssa veljesten erilaisten kykyjen ansiosta meno on suorastaan hulvatonta. Tarinan loppuratkaisustakin saa enemmän irti, jos sen katselee yhteistyöpelissä.

Tarinasta riippumaton moninpeli jakautuu yhteistyössä pelattaviin muotoihin ja kilpailullisiin mittelöihin. Contradictions on Call of Dutyn Nazi Zombies F.E.A.R.-maustein, jossa pelaajat puolustautuvat hyökkääviä vihollisaaltoja vastaan. Fucking Runissa taas juostaan pisteestä A pisteeseen B vihujen hyökkäillessä kimppuun Left 4 Deadin innoittamana. Kilpailulliset pelimuodot rakentuvat tarinassa nähdyn ruumiiden valtaamisen ympärille. Soul Survivor ja Soul King onnistuvatkin tuomaan pitkästä aikaa jotain uutta räiskintäpelien verkkomittelyihin.

Graafisesti F.E.A.R. 3 on pätevää jälkeä, mutta siitä huolimatta ikä alkaa jo painaa. Tekniikka tekijöillä hallussa: ruudulle loihditaan suunnilleen kaikkia visuaalisia tehokeinoja, joita vain mieleen juolahtaa. Näiden kikkojen ansiosta silmäkarkkia tarjoillaan jatkuvalla syötöllä, vaikka varsinainen värimaailma rajoittuukin ikävästi mustaan, harmaaseen ja ruskeaan. Ympäristöt eivät ole tuhottavia kuin ehkä nimeksi. Tavaraa lentää ilmassa kuitenkin niin paljon, ettei ympäristön staattisuutta juuri huomaa. Äänimaailma on, ja kauhupelissä pitääkin olla, rikas ja monipuolinen. Nyyhkytyksiä, narinaa, ulvahduksia ja kolinaa tuntuu kuuluvan aina selän takana tai korvan juuresta. Musiikki on ajoittain jopa liian päällekäyvää, mutta toisaalta se välittää korostetusti kauhutunnelmaa pelaajalle.

F.E.A.R. 3 on lineaarinen elämysajo. Pelin toteutus on kauttaaltaan ammattitaitoinen, joskaan mitään mainittavia innovaatioita ei ole. Uutta sarjassa ovat yhteistyöpeli kaverin kanssa ja ruumiiden valtaamiselle rakentuvat moninpelimuodot. F.E.A.R. 3 kannattaa katsastaa, mikäli kaipaa kesäänsä pätevää, aikuisille suunnattua, räiskintää. 7/10

Aiheeseen liittyviä tekstejä

F.E.A.R. 3Score

F.E.A.R. 3

ARVIO. Kirjoittaja Petter Hegevall

Kauhu on kokemuksesta kaukana kun Day 1 Studios ottaa Monolithin pelisarjan ohjakset käsiinsä.



Ladataan seuraavaa sisältöä