Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Ferdinand

Ferdinand

Härkäpäisesti väkivallaton

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Ferdinand on osin yllättävänkin pätevällä ääninäyttelyllä varustettu lasten- ja nuorten seikkailuelokuva-adaptaatio vuonna 1936 julkaistusta lastenkirjasta, joka ei aivan kykene nousemaan viihdyttävyydessään ikimuistoiseksi.

HQ

Munro Leafin ja Robert Lawsonin Ferdinandin tarina -kirjan pohjalta toteutettu modernisoitu ote seuraa Ferdinand-härän otteita Espanjan härkätaistelupiireissä. Ruipelosta mustasta sonnista kasvaa tarinan edetessä melkoinen lihamöhkäle, mutta tämän pasifistinen kukkia rakastava maailmankatsomus ei muutu massan lisääntyessä mihinkään. Edes härkätaistelun hurmokseen kilahtaneet kanssahärät eivät onnistu kääntämään tämän päätä, vaikka potentiaalia olisi vaikka mihin.

Väkivallattomuus säilyy mukavasti koko elokuvan keston läpi, eikä sankaria käsikirjoiteta väkinäiseen turpaanvetoon huippukohdassa. Ferdinand kritisoi samalla enemmän tai vähemmän koko härkätaistelun järkevyyttä, ainakin kavioeläimen vinkkelistä. Ihmiset ovat eläinten tavoin aktiivisesti mukana tarinassa etenkin Ferdinandin hoiviinsa ottavan Nina-tytön osalta.

WWE-showpainista paremmin tuttu John Cena vetää Ferdinandin roolin yllättävän pätevästi ja suorastaan lämpimästi. Vaikka hahmo itsessään on varsin yksioikoinen, Cena onnistuu tekemään hieman hömelöstä päivänkakkaran suojelijasta sympaattisen sankarin. Sivurooleissa Kate McKinnonin ja David Tennantin kaltaiset ammattinäyttelijät suoriutuvat leivisköistään mallikkaasti kovin perinteisestä käsikirjoituksesta huolimatta. Teknisesti animaatio- ja piirrosjälki on tuttua Dreamworksia - isot silmät ja ilmeikäs naama löytyy melkein jokaisesta hahmosta, mutta harva on todella erityisen tai ikimuistoisen näköinen. Sama koskee myös tapahtumapaikkoja, jotka edustavat sitä kliseisintä hieman vanhempaa espanjaa rancheineen ja härkätaisteluareenoineen.

Ferdinand ei kaikesta hyvästä huolimatta kykene nousemaan tavanomaisuutensa yläpuolelle. Se on väkivallattomuutta korostavassa viestissään kyllä lapsiystävällinen ja viihdyttävä myös aikuisellekin, mutta Pixarin teosten kaltaista klassikkoa siitä tuskin tulee. Se on "taas yksi Dreamworks-animaatio", joka ei onnistu nostattamaan esiin sen suurempia tunteita muutamaa hilpeää kohtausta lukuun ottamatta.

Tämä on mainos:
FerdinandFerdinandFerdinand
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä