For Honor

For Honorin aluksi vannotaan uskollisuutta yhdelle kolmesta erilaisesta ryhmittymästä, jotka ovat viikingit, ritarit ja samurait. Näistä jokaisella on maksimissaan neljä erikseen avattavaa sankarihahmoa, joten yhteensä kentällä saattaa olla 12 erikoishahmoa rymyämässä. Ne kaikki on suunniteltu ajatuksen kanssa: toiset painottavat hidasta ja voimakasta, kun taas toiset ovat nopeampia selvästi heikompien iskujensa kanssa.

Taistelut edellyttävät nopeita päätöksiä ja terässä olevia refleksejä, sillä menestymisen vaatimuksena on kohti tulevia iskuja vastaan puolustautumisen ohella pahisten omaan puolustukseen syntyneiden aukkojen hyödyntäminen. Ohjaus tuntuu pääasiassa sujuvalta, mikä mahdollistaa keskittymisen itse taisteluun kontrollien sijasta. Pitämällä LB-nappia pohjassa painaen samalla tattia eteenpäin on mahdollista torjua kolmesta eri suunnasta tulevia iskuja. Vastaavasti RB- ja RT-namiskoilla tehdään kevyitä ja raskaita hyökkäyksiä. For Honorissa pystyy myös tekemään vastaiskuja vihun epäonnistuttua omassa yrityksessään. Tarvittaessa voi tönätä vastustajan pois tasapainosta, mikä saattaa johtaa esimerkiksi tornista alas putoamiseen. Ohjauksessa on niin paljon syvyyttä, että itselle sopivan taistelutyylin muovaaminen on varsin helppoa. On silti sanottava, että suuria joukkoja vastaan taisteleminen on hyvin vaikeaa: eri kohteiden välillä vaihteleminen on kömpelöä. Tämä johtaa siihen, että joskus on mahdotonta puolustautua monista suunnista tulevia hyökkäyksiä vastaan. Tämä siitäkin huolimatta, että iskut näkisi selvästi ennakolta.

Raskaalla iskulla maahan lyödyn vastustajan pääsee myös viimeistelemään useammalla erilaisella brutaalilla tyylillä painamalla joko Y- tai X-nappia. Viimeistellyn pahiksen uudelleensyntymisaika pitenee, jolloin siitä tulee moninpelissä huomioon otettava taktiikka. Yksinpelissä lopetuksista saa ylimääräistä lisää omaan energiamittariinsa. Ennen taisteluun lähtemistä kannattaa asettaa valmiiksi esineitä, joilla voi muun parantaa joukkuetovereita, kohentaa omaa kestävyyttä eli staminaa tai saada vaikka kyky iskeä suoraan vastustajan puolustuksen läpi perille asti. Jotkut esineet ovat puolestaan niin sanotusti passiivisia, eli niitä ei tarvitse erikseen käyttää taistelun aikana.

Ennen verkkopeleihin sukeltamista kannattaa kokeilla kattavaa opastusosiota, joka on erittäin tarpeellinen varsinkin alkuvaiheen oppimiskynnystä ylitettäessä. Tämän jälkeen niin yksin- kuin moninpelikin ovat avoinna. On silti suositeltavaa aloittaa yksinpelistä: se on oiva keino hankkia lisää kokemusta ohjauksesta ilman verkkokarkeloiden mukanaan tuomaa lisäpainetta. Toinen vaihtoehto on harjoitella moninpeliä ottamalla matsia tekoälyvastustajia eli botteja vastaan. Keino on hyvä eri pelimuotojen toimintaan tutustuttaessa.

Moninpeli jakautuu viiteen erilaiseen pelimuotoon, joista erottuvat selvästi edukseen dominion ja duels. 1 vs. 1 -tappelut ovat se todellinen testi omille taidoille, jotka edellyttävät kykyä lukea vastustajan liikkeitä reagoiden niihin nopeasti. Dominion puolestaan painottuu tiimityöskentelyyn, ja tarkoituksena on sananmukaisesti dominoida eli pitää hallussa alueita keräten siten arvokkaita pisteitä omalle joukkueelle. Kun tuhat pojoa on koossa, alkavat vastustajan rivit "hajota". Tämä muuttaa taistelun painopisteen kissa ja hiiri -leikiksi jäljelle jääneiden pahisten eliminoimiseksi. Dominionissa pelitilanteet muuttuvat nopeasti siksi, että tukikohtien valtaaminen on yleensä hyvin nopeasti suoritettu. Tämä pakottaa pitämään niitä jatkuvasti silmällä keskellä kiivaita tappeluja.

Yksittäisten verkkomatsien taustalla jyllää niin sanottu faction war. Jokainen voitettu matsi auttaa omaa ryhmittymää kohti menestystä muihin verrattuna. Voitetusta ottelusta saa eräänlaista sotasaalista, joita voi sijoittaa isolle kartalle merkiksi oman joukon suorittamasta valtauksesta. Vastaavasti saaliin voi käyttää jo hankittujen alueiden puolustukseen. Pelin sisäisten kausien tai vuodenaikojen päättyessä kukin pelaaja kuittaa itselleen erityisiä palkintoja sen mukaan, miten hyvin oma ryhmittymä on suuressa sodassa pärjännyt. Voittaja saa kyseisen kartan täyteen omia tunnuksiaan. Tällä tavalla jatkuvasti muuttuva pelimaailma on mielenkiintoinen idea. Käytännössä se osoittaa pelaajille visuaalisesti, mikä ryhmittymä on kulloinkin niskan päällä.

Jokainen sankarihahmo kehittyy omaa tahtiaan, mikä avaa ajan kanssa käyttöön erilaisia kykyjä pelkän numeraalisen parantumisen sijasta. Tason karttuessa saa valikoiman vaihdettavia varusteita, joiden vaikutukset taisteluihin ovat odotetusti vaihtelevia. Esineitä ja muuta roinaa voi myös ostaa pelin sisäisellä valuutalla, tai vaihtoehtoisesti lyömällä oikeaa taalaa tiskiin.

Battlefield 1: n mallin mukaisesti tarinatila on jaettu selkeästi erillisiin osiin. Näin pelaaja pääsee katsomaan suurta kuvitteellista konfliktia sen kaikilta puolilta. Yhteensä näillä tarinatehtävillä on kestoa kuutisen tuntia. Lyhyydestään huolimatta tarina on hyvin kerrottu ja pätevästi ääninäytelty. Verrattuna melkein kokonaan laiminlyötyihin yksinpeliosioihin sellaisissa peleissä kuin Titanfall ja Star Wars Battlefront, For Honorin selkeä yritys yksinpelin kertomiseksi on arvostettava asia.

Tarinatehtävät ovat yleensä lineaarisia, ja niissä tarkoituksena on toteuttaa joukko erilaisia käskyjä. Valinnaisiksi tavoitteiksi voi laskea kerättävien esineiden hakemisen, ja syystä tai toisesta kiinnostavien maastonkohtien katsastamisen. Mitenkään erityisen palkitsevalta ei näiden valinnaisten asioiden suorittaminen tunnu. Yksinpeli ei ole For Honorin keskeinen painopiste, mutta silti yksinpeli olisi hyötynyt avoimemmasta maailmasta nyt nähtävän tiukan lineaarisen putken sijasta. Ennen tehtävän aloittamista pääsee valitsemaan useammasta vaikeustasosta, joten haasteen pystyy sorvaamaan itselleen sopivalle tasolle.

Yksinpelin turhauttavin ominaisuus on, että se vaatii toimiakseen jatkuvan verkkoyhteyden. Näin ollen For Honorista nauttiminen ilman sujuvaa nettiä on mahdotonta. Jatkuva verkkoon kytkettynä olemisen vaatimus tekee niin ikään pelin pysäyttämisen silkaksi haaveeksi. Ubisoftin tarkoituksena on ollut luoda vahvasti sosiaalinen verkkoympäristö, mutta silti jonkinlainen netistä riippumaton pelitila olisi ollut paikallaan.

For Honor on eräs viime vuosien mieleenpainuvimmista verkkokokemuksista. Varsinkin 1 vs. 1 -taistelut ovat jännitteellisiä, ja taistelujärjestelmässä on runsaasti syvyyttä. Kokonaisuus kärsii alamittaiseksi jäävästä yksinpelistä, ja ohjausvaikeuksista puolustauduttaessa monia yhtä aikaa hyökkääviä vihollisia vastaan. For Honor on kuitenkin lopulta pätevästi toteutettu verkkopeli lyömäasetaistoja kaipaaville.