Fort Solis on hädin tuskin edes peli

Fort Solisia markkinoitaessa pienikehittäjä Fallen Leaf piti kovasti ääntä kahdesta ääninäyttelijästään. He olivat Roger Clark (Read Dead Redemption 2), joka esittää päähenkilö Jack Learya, joka on jatkuvassa radioyhteydessä Jessica Appletonin (Julia Brown) kanssa. Troy Baker puolestaan on mahdollisesti hullu tiedemies Wyatt Taylor. Hyvä ääninäyttely luokin yksinäisen tunnelman hylätylle Marsin avaruusasemalle eli Fort Solisille. Sinne suurin osa pelistä sijoittuukin.

Onneksi ääninäyttelijöillä on ollut hyvä käsikirjoitus edessään. Jatkuva sanailu Jackin ja Jessican kesken tekee ensimmäisellä puoliskolla autioiden käytävien samoilusta siedettävää, ja toimii samalla mielenterveyden osalta majakkana pimeydessä. Avaruusaseman tiedemiehet ja tutkijat eivät ole mailla halmeilla, mutta puhuvat äänitteiden ja videonauhoitteiden välityksellä. Näin sopii tietysti odottaakin Dead Spacen ja System Shockin malliin. Nauhoitteissa taustoitetaan vahvasti pelin maailmaa ja kuullaan jokapäiväisiä asioita, mutta samaan aikaan kaikki sulautuu yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi tunnelmaa ja mysteeriä.

Fort Solis kehitettiin koronaviruksen jylläyksen aikana, ja kehittäjillä on sanomansa sanottavana koskien yksinäisyyttä ja sitä, miten digitaalinen yhteys ei korvaa oikeaa kontaktia toiseen ihmiseen. Jopa hyvin suunnitellut ja yksityiskohtaiset ympäristöt alleviivaavat tätä kuin planeettaa kiertävät kuut. Nyrkkeilysäkit ja Rubikin kuutiot muistuttavat siitä, miten mieli yrittää selviytyä eristyksessä. Ympäristöt eivät ole niin hiottuja kuin nykyajan AAA-peleissä, mutta ottaen huomioon pelinkehittäjien voimavarat on suoriutuminen vaikuttavaa näin tarinavetoisessa pelissä. En myöskään huomannut minkäänlaisia bugeja tai muitakaan teknisiä ongelmia.

Tarinan ja ympäristön osalta kehittäjän suunta on ollut selvä, mutta samaa ei voi sanoa pelattavuudesta. Fort Solis on hädin tuskin peli. Fallen Leaf vaikuttaa lisänneen mukaan pelaamista jonkinlaisena myönnytyksenä pelaajaa kohtaan. Pääasiassa aiheena on tutkia huone toisensa jälkeen johtolankojen toivossa, jotta avaruusaseman tapahtumat selviäisivät. Pulmatehtäviä ei ole, eikä löydetyn esineen tarkoitusta koskaan tarvitse miettiä. Ajoittain vastaan tulee avainkortti, joka avaa uuden alueen avaruusasemalla, ja sitten vaellellaan lisää tyhjillä käytävillä uusien johtolankojen toivossa.

Välillä jotain aidosti dramaattista tapahtuu, ja näin tapahtuu yleensä pelin neljän näytöksen väleissä. Edessä saattaa olla kömpelö ja huonosti selitetty oikea-aikaista nappien painelua vaativa QTE-tapahtuma, kun taas seuraavassa hetkessä ohjain saatetaan riistää pelaajalta kokonaan.

Fort Solis tarjoaa viihdettä noin viiden tunnin ajaksi, mutta nopeamminkin loppuun pääsisi, jos Jack vain liikkuisi rivakammin. On toki selvää, ettei raskaasti varusteltu heppu loiki kuin Super Mario. Toisaalta tahti on niin hidas, että pelaaja menettää mielenkiintonsa avaruusaseman tutkimiseen ja esineiden etsimiseen. Kevyt hölkkä olisi tehnyt Fort Solisista paremman pelin.

Fort Solis on tunnelmallinen kokemus vaikuttavalla grafiikalla puhumattakaan hitaasta ja ytimeltään mielenkiintoisesta tarinasta. Pelinä siinä on kuitenkin runsaasti puutteita, kuten liian vähäinen tekeminen, hämärät oikea-aikaista nappien painelua vaativat QTE-hetket ja nurkkien nuohoaminen, joka harvoin tuntuu palkitsevalta. Tuntuukin siltä, että se varsinainen pelattavuus lisättiin mukaan vasta myöhemmin. Tämä on harmi, sillä mahdollisuuksia johonkin aidosti vaikuttavaan oli kyllä olemassa.