Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Frozen II

Frozen II

Vanha jengi on taas kasassa, ja he vievät sarjaa uuteen suuntaan.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Disneyn ensimmäinen Frozen vuonna 2013 oli suuri menestys. Siksi odotukset jatko-osaa kohtaan ovat olleet kovat. Sen kuitenkin sanon, ettei jatko-osa ole alkuperäistä parempi. Silti kyseessä on kelpo elokuva. Tarina kuljettaa sarjaa uusiin suuntiin. Ensinnäkin leffassa on enemmän syksyinen tunnelma talvisen tundran sijasta. Nyt matkataan mystiseen metsään, josta kantautuva ääni kutsuu Elsaa uhaten koko Arendellea.

Juonenkäänteiden ansiosta Frozen II näyttää ulkoisesti hyvin erilaiselta ensimmäiseen elokuvaan verrattuna. Valkeat ja siniset korvautuvat oranssilla ja punaisella, joskin talvista menoa on toki luvassa myös. Kaiken kaikkiaan elokuva on kaunis katsella: animaatiotekniikka on edennyt todella pitkälle.

Frozen II
Tämä on mainos:

Kaikki vanhat tutut hahmot tekevät paluun, mutta uudet lisäykset eivät tuo paljoakaan lisää kokonaisuuteen. Metsän asukkeja tavataan, ja Elsa ja Anna puhuvat heidän elintavoistaan. Tarina on edelleen hyvin pitkälti kahden päähenkilön matka, ja jopa Kristoff tuntuu pitkälti ylimääräiseltä.

Hienoa on se, että kaikilla henkilöhahmoilla on omat puutteensa, mikä tekee heistä kaikista uskottavampia. Toisin sanoen ei ole vain yhtä sankaria, joka pelastaa valtakunnan tuholta. Olaf vastaa odotetusti koko rainan hauskimmista hetkistä.

Odotetusti elokuvassa kuullaan myös lauluja, joista erottuvat ainakin Idina Menzelin Into the Unknown ja Kristoffin 1980-luvun fiilistelyt muun muassa Queenin musiikin tahdissa. Kokonaisuutena mukana on harmillisen paljon täytemateriaalina toimivia kappaleita, mikä on sääli.

Frozen II
Tämä on mainos:

Tarina kulkee mukavasti myös uusiin paikkoihin, joten elokuva ei tunnu vain vanhan toistolta. Yllätyksiäkin mahtuu mukaan, jotka liittyvät enimmäkseen Annan ja Elsan henkilöhistoriaan ja valtakunnan menneisyyteen.

Frozen II siis kuljettaa sarjaa kokonaan uuteen suuntaan, ja on samalla oma onnistunut kokonaisuutensa. Harmillisesti se jää kuitenkin ensimmäisen elokuvan varjoon. Kaikesta huolimatta kyseessä on katsomisen arvoinen animaatio.

HQ
Frozen IIFrozen IIFrozen II
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä