Suomi
Gamereactor
arviot
Genesis Alpha One

Genesis Alpha One

Tulevaisuudessa on paljon klooneja, avaruusolioita ja tavaran keräämistä.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Kunnianhimo oman projektin parissa on yleensä hyvä asia, mutta joskus selkeän painopisteen puute saattaa tuottaa sekavan pelin. Genesis Alpha One on osittain roguelike-peli, osittain aluksen rakentelupeli ja osittain ensimmäisen persoonan räiskintä. Monista erilaisista osista huolimatta peli pysyy onneksi kasassa. Pelaajan tavoitteena on tiedustella uutta kotia ihmiskunnalle tutkimalla satunnaisesti muodostuvaa universumia täynnä pahansuopia avaruusolioita.

Ennen matkan aloittamista valitaan oma yhtiö. Valittavana on teräsyhtiöitä, kloonausfirmoja ja lentoyhtiöitä. Kaikilla on omat etunsa ja haittansa miehistön koon, aluksen laadun ja peliä muuttavien artefact-esineiden puolesta. Uusia yhtiöitä saa auki suorittamalla tiettyjä tehtäviä, kuten esimerkiksi jalostamalla 60 rautaa. Erilaiset yhtiöt auttavat tekemään jokaisesta pelikerrasta hieman erilaisen. Minua ne auttoivat kestämään sellaisen ikävän ominaisuuden kuin permadeath.

Aluksi rakennetaan oman aluksen osia, joista kasvihuone ja reaktori ovat ehdottoman pakolliset. Erilaisia osia on helppo liittää alukseen napin painalluksella. Liitännäiset rakennetaan kerätyistä raaka-aineista, ja kiinnityksen voi tehdä mihin paikkaan haluaa. Kannattaa kuitenkin helpottaa omaa peliään sijoittamalla lisäykset järkevästi turvallisuus ja helppokäyttöisyys huomioiden. Aluksen kapteenin ominaisuudessa pelaajan tulee nimittää eri osiin oma miehistönsä. Esimerkiksi raaka-aineiden jalostaminen ei onnistu, jollei prosessia ole joku tekemässä.

Permadeath kohtaa vain silloin, jos koko miehistö potkaisee niin sanotusti tyhjää. Kapteenin kuollessa toinen miehistön jäsen nimitetään tehtävään, ja pelaaja jatkaa tämän uuden kapteenin ohjastamista. Kuolema korjaa todennäköisesti usein, sillä Genesis Alpha Onessa vaara vaanii kaikkialla. Otukset voivat hiippailla alukseen tai tehdä osan aluksesta toimintakyvyttömäksi. Paine on aina läsnä, ja valmiutta on aina ylläpidettävä.

Tämä on mainos:
Genesis Alpha OneGenesis Alpha OneGenesis Alpha OneGenesis Alpha One

Pelaamisen toinen keskeinen osuus tapahtuu muiden maailmojen pinnalla, jolloin kerätään raaka-aineita ja tutkitaan paikkoja uusien löytöjen toivossa. Kohdattavat paikalliset asukkaat ovat aina vihamielisiä, ja mukana kannattaa pitää aina muutamaa miehistön jäsentä. Käytössä olevat aseet eivät todellakaan ole tylsiä, sillä puolustautuminen tapahtuu tulipommiheittimillä, happokivääreillä ja röntgensädeaseilla. Puolustautumista auttavat myös energiakilvet ja maahan asennettavat tykkitornit. Harmillisesti valikoimasta puuttuvat lyömäaseet, jolloin ammuksien loppuessa ei voi tehdä muuta kuin juosta karkuun.

Planeetalle laskeutuessa tutkittavana on vain hyvin pieni alue, sillä pidemmälle harhaillessa käytössä oleva happi loppuu ja kuolo korjaa. Tämä tuntui harmillisen rajoittavalta ja sitäkin ikävämmältä, sillä tutkitut planeetat näyttivät toinen toistaan mielenkiintoisemmilta. Artefact-esineiden keruu osoittautui tylsäksi ja yksitoikkoiseksi: joka kerta piti skannata alue, ja sitä odotellessa taistella päälle käyviä vihollisia vastaan. Olisi ollut mukavampaa, jos raaka-aineiden keräämiseen olisi ollut tarjolla useita erilaisia keinoja.

Kaatuneet viholliset jättävät jälkeensä DNA:ta, ja tarpeeksi kerätessä niitä voi käyttää uusien kloonien tuottamiseen, ja uusien ominaisuuksien avaamiseen. Esimerkiksi Kraul-lajilla on alhainen älykkyys, mutta korkea vastustuskyky ja runsaasti terveyttä. Kloonien avulla miehistöään voi siis muokata ajan kanssa mieleisekseen varsin vapaasti.

Tämä on mainos:

Alpha Genesis One on viihdyttävä sekoitus erilaisia ideoita. Eri osa-alueista huolimatta pelikokemus tuntuu toimivalta, ja oman klooniarmeijan kokoaminen ja avaruusaluksen tuunaaminen ovat hauskaa puuhaa. Pelaaminen on harmillisesti varsin pahasti itseään toistavaa, ja planeettojen tutkiminen ikävän rajallista. Jos grindaaminen ei peleissä haittaa, ja Hello Gamesin teos No Man's Sky miellytti, kannattaa Alpha Genesis One katsastaa.

Genesis Alpha OneGenesis Alpha OneGenesis Alpha OneGenesis Alpha One
Genesis Alpha OneGenesis Alpha OneGenesis Alpha One
Genesis Alpha OneGenesis Alpha One
HQ
HQ
HQ
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Viihdyttävä sekoitus erilaisia ideoita, haastetta riittää, mielenkiintoiset aseet
-
Pelattavuus on itseään toistavaa, planeettojen tutkiminen olisi saanut olla monipuolisempaa, lyömäaseiden puute
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä