Ghostbusters (2016)

Uusintaversioiden ja jatko-osien luvattuna aikana oli odotettavaa, että jossain vaiheessa myös klassinen Ghostbusters otetaan käsittelyyn. Lopputulos on huomattavan erilainen esikuvaansa verrattuna. Kaikki hahmot potevat samaa akuuttia puheripulia, ja ovat enemmän tai vähemmän ärsyttäviä idiootteja.

Neljä hyvin erilaisista elämäntilanteista ponnistavaa toverusta kohtaavat, ja ryhtyvät sitten metsästämään New Yorkia riivaavia kummituksia. Lopulta koko universumi tai ainakin kaupunki ovat vaarassa, mutta Ghostbusters tulee ja pelastaa päivän. Alkuperäisen elokuvan juoni ei ollut paljon tätä kummoisempi, mutta toteutus teki klassikon.

Vuoden 2016 Ghostbustersin suurin ongelma liittyy sen henkilöhahmoihin. Kaikki ovat jollakin lailla yliampuvan hölmöjä toimissaan, ja jokainen on puheripuliin sairastunut ekstrovertti. Toisin sanoen hahmojen persoonissa ei ole lainkaan vaihtelua. Elokuva yrittää kovasti olla hauska, mutta huumori on käytännössä yksinomaan dialogilla välittyvä. Niin sanottua fyysistä komediaa ei ole lainkaan, mikä on erittäin suuri hukattu tilaisuus. Lisämateriaaleista päätellen iso osuus dialogista on improvisoitua. Tämä selittää ainakin osittain sen, miksi elokuva onnistuu naurattamaan vain muutaman kerran koko kestonsa aikana.

Blu-raylla on teatterissa nähty pätkä ja levyjulkaisua varten tehty pidennetty versio. Ylimääräisten minuuttien lisäksi kokonaisuutta on muokattu muualtakin. Lopputuloksena saadaan tarinallisesti hyvällä tempolla etenevä kokonaisuus. Ohjaaja Paul Feig on aiemmin kunnostautunut draamojen parissa, mikä näkyy Ghostbustersissakin: elokuvallisesti tarina on kerrottu hyvin. Klassisen komedian uusintaversion ohjaajaksi hän kuitenkin näyttää olleen väärä valinta. Juuri mikään hauskalta leffalta vaadittavista asioista ei toimi. Parhaiten katsoja viihtyy silloin, kun vanhan polven Ghostbusters-näyttelijöitä vilahtaa ruudulla kameo-rooleissaan.

Teknisesti uusi Ghostbusters on suorastaan loistava. Kuva on kautta linjan värikäs ja kirkas. Tehosteet näyttävät hyviltä ja musiikki toimii. Harmillisesti ääniraita ei onnistu tuomaan kokonaisuuteen mitään omaa: musiikki on parhaimmillaan lainatessaan klassikon säveliä omaan käyttöönsä. Kohtauksien väliset siirtymät ovat onnistuneita, ja lukuun ottamatta dialogin ylimäärää elokuvaa on helppo seurata. Ainoa silmiin selvästi pistävä hölmöys ovat keinotekoiset palkit ruudun ylä- ja alalaidassa. Paino sanalla keinotekoinen, sillä säännöllisesti milloin mikäkin kohde heiluu noiden mustien palkkien alueella.

Lisämateriaalit ovat täysin turhat. Mukana on kommenttiraitoja, kokoelmia improvisoiduista kohtauksista, pilalle menneitä otoksia ja muiden elokuvien trailereita. Ekstrat eivät onnistu tuomaan mitään tarpeellista jo nähtyyn kokonaisuuteen, joten ne voi hyvillä mielin ohittaa kokonaan.

Ghostbusters vuosimallia 2016 on tarpeeton elokuva. Se ei ole maailman huonoin, mutta samalla se ei missään nimessä onnistu tavoitteessaan päivittää 80-luvun klassikko nykypäivään. Komedia nojaa lähes yksinomaan dialogiin, mikä latistaa tunnelmaa merkittävästi. Kertakatsomisen jälkeen voi unohtaa, että Ghostbustersista koskaan tehtiinkään uutta versiota.