Ghostbusters

Peli alkaa räväkästi. Museossa tapahtuu paranormaali ilmiö, joka pyyhkäisee valtavan räjähdyksen tavoin yli koko New Yorkin. Sen seurauksena jokaisesta nurkasta puskee ulos jos jonkinnäköistä kummitusta. Tämä tietysti työllistää Haamujengin aamusta pikkutunneille saakka, mukaanlukien tiimin uusimman jäsenen eli pelaajan, joka on palkattu remmiin testaamaan kaikkea uutta ja vaarallista.

Sankareiden etsiessä syytä New Yorkia ravistelevalle paranormaalille vyörylle on ohessa tietysti vangittava ektoplasmaiset epatot talteen, pois tavallisia ihmisiä rienaamasta. Nappaaminen hoidetaan värikkään ja kiemurtelevan hiukkassuihkun avulla, jolla kylvetetään kummituksia niin pitkään, että aave väsähtää ja alistuu hilattavaksi maahan heitettyyn ansaan. Ryökäleisiin tähtääminen ja osuminen on välillä ihanan hankalaa, mikä johtaa ympäristössä olevan irtaimiston perusteelliseen pirstoutumiseen.

Ghostbustersia voisi kai periaatteessa kutsua räiskintäpeliksi, sillä hahmolla on ase, jolla sihdataan liikkuvia kummituksia ja vedetään liipaisimesta. Pelin lapsenomainen harmittomuus kuitenkin häivyttää pelistä kaiken väkivaltaiseen vivahtavankaan pois. Tyylillisesti peli on karrikoituine hahmoineen, korostettuine ilmeineen ja värikylläisine maisemineen jotain elokuvan ja animaatioleffan väliltä. Ulkoasun lapsellisuuden vuoksi sekä sen ansiosta, että hahmoille ei mitenkään voi käydä pahasti edes vaarallisimmissa tilanteissa on peliin vaikea suhtautua mitenkään ryppyotsaisesti, ja peli toimiikin parhaiten jos sen ottaa lapsille suunnattuna leffana.

Ghostbusters lainailee surutta elokuvien hahmoja. Rainoissa olleet isot pahikset remuavat taustalla ja myös kätyrit ovat tuttuja. Kummituskavalkadista löytyy niin vihreä Slimer-limasäkki, hyssyttelevä kirjastotädin haamu kuin valtava Vaahtokarkkimieskin. Koska kelmit ovat tuttuja, pelistä tulee helposti kierrätyksen maku suuhun, vaikka pelissä onkin runsaasti omiakin jippoja ja otuksia. Toisaalta myös ääninäyttelijät ovat leffoista tuttuja, aina päänelikkoa ja useimpia sivuhahmoja myöten. Kun vielä pelit ja rensselit ovat juuri sellaisia kuin elokuvissakin, kokonaisuudesta tulee kaiken kaikkiaan yllättävän aito Ghostbusters-fiilis. Ammattilaisten tekemälle ääninäyttelylle osaa antaa enemmän ja enemmän arvoa.

Ghostbustersissa on toki puutteensa. Oikean etenemisreitin etsiminen vie välillä kohtuuttomasti aikaa, sillä pelissä ei ole mitään mikä osoittaisi haluttuun suuntaan. Kaveritkin aloittavat dialogin ja sitten, edelleen pälistessään, lähtevät juoksemaan kohdetta kohti, jättäen pelaajan ihmettelemään mihin kaikki oikeastaan katosivat? Pelin perusmekaniikka on hiukan köykäinen, vaikka ostettavat lisävarusteet tuovatkin kummitusten kyykyttämiseen monipuolisuutta. Marinat ovat kuitenkin lopulta sivuseikkoja. Kyseessä on rehellisesti lapsille suunnattu hassunkurinen toimintaseikkailu, joka jaksaa viihdyttää varttuneempiakin faneja. Tekijöiden rakkaus esikuvina toimineisiin elokuviin näkyy hyvin läpi.