GoldenEye 007 alkaa Arkangelin kemiallisten aseiden tehtaalta, jonne Bond soluttautuu agentti 006:n kanssa. Alun hiljainen soluttautuminen laitokseen katkeaa, kun pari vartijaa heittäytyy epäluuloiseksi. Yhtäkkiä hiljainen hiiviskely vaihtuu hurjaan pakomatkaan tiesulkujen läpi, mutta lopulta parivaljakko pääsee sisään itse laitokseen. Tässä vaiheessa peli vaihtaa itsensä taas hiiviskelyvaihteelle ja omaa liipaisinsormea on pakko hillitä. Jo näiltä alkumetreiltä voi aistia, että nyt on käsissä todella laadukas teos. Pelin tempo ja rytmitys ovat nimittäin erinomaisia ja juuri tällaiset äkilliset tempon vaihtelut tekevät pelistä mielenkiintoisen. Koskaan ei tiedä, milloin seuraava rytinävaihde kytkeytyy päälle.
Juoneltaan peli on melko uskollinen elokuvalle, mutta sinne tänne on tehty pieniä korjauksia. Jos muutokset saavat niskavillat pystyyn kauhusta, ei kannata säikähtää. Muokkaukset ovat nimittäin lähtöisin Bruce Feirsteinin kynästä, josta on lähtöisin myös alkuperäisen elokuvan kässäri. Herra Feirnstein totesi, että juoneen täytyi tehdä pieniä muutoksia, jotta se sopisi paremmin nykypäivään. Minut juoni ainakin onnistui vakuuttamaan, sillä harvoin räiskintäpeleissä nähdään näin monimutkaista tarinaa.
Pelityypiltään Wiin uusin Bond peli ei ole niinkään suoraviivaista räiskintää, vaan se suosii pikemminkin hiljaista ja varovaista etenemistä. Toki jokaisen kentän voi pelata läpi sormi liipaisimella, mutta tällöin vastaan tulee huomattavasti enemmän vastustajia, joilla on myös paremmat panssarit ja tehokkaammat paukkuraudat. Vihulaiset osaavat nimittäin hälyttää paikalle apuvoimia Bondin nähdessään tai laukauksia kuullessaan. Toisaalta jos Bond hiippailee varjosta varjoon ja kukistaa pahaa-aavistamattomat viholliset salakavalasti yksi kerrallaan, on eteneminen huomattavasti helpompaa. Lisäksi lähes kaikissa kentissä on olemassa vaihtoehtoisia etenemisreittejä, joten ne tarjoavat useita erilaisia lähestymistapoja eri tilanteisiin. Kenttäsuunnittelijoille on myös annettava kunniamaininta, sillä paikat tuntuvat keskenään erilaisilta.
Toisaalta hyvänkin rytmityksen ja pelisuunnittelun voi pilata huonolla ohjauksella, mutta onneksi näin ei ole käynyt. GoldenEye 007 on nimittäin pelattavuudeltaan huippuluokkaa. Ohjaus toimii tarkasti, ja Bond juoksee, kyyristelee, kurkkii nurkkien takaa, hyppii esteiden yli, ampuu ja mätkii pataan oikein luonnollisesti. Mukana on myös pieni tähtäystä helpottava piirre, sillä vihollisen lähelle osoittaessa ja tähtäysnappia painamalla tähtäys lukittuu hahmoon automaattisesti. Ominaisuus tekee etenkin kaukana liikkuviin vihollisiin osumisesta tyydyttävän ammattimaisen tuntuista.
Pelin grafiikka on Wiin suorituskyvyn huomioon ottaen erittäin näyttävää ja yksityiskohtaista. Esineet pirstoutuvat ja räjähtelevät tulituksessa ja henkilöiden liikkeet ovat luonnollisen näköisiä. Huonona puolena sanottakoon, että hahmoissa on nähtävissä pientä kulmikkuutta ja ruudunpäivitys notkahtelee hektisimmissä taisteluissa. Nämä antaa kuitenkin helposti anteeksi, sillä kokonaisuus toimii todella hyvin. Myös äänipuolella homma on hanskassa. Aseiden äänissä on sopivasti potkua, erilaiset taustamusiikit ja äänet luovat hyvin tunnelmaa ja ääninäyttelystä esimerkiksi Daniel Craigin ja Judi Denchin äänet tuovat peliin sopivasti aitouden tunnetta.
Pelistä löytyy myös mahdollisuus moninpeliin joko samalta sohvalta tai verkon välityksellä. Neljän pelaajan jaettu ruutu ja kahdeksan pelaajan nettipeli vaikuttavat paperilla asiallisilta, mutta valitettavasti tätä puolta ei ollut arvion aikana mahdollista testata.
GoldenEye 007 tarjoaa silti yksinpelinäkin loistavaa viihdettä. Mainiosti rytmitettynä ja jouhevana kokonaisuutena kyseessä on yksi vuoden parhaista räiskintäpeleistä. Ilman aktiivisia pelikavereita se ei ehkä ole kaikkein pitkäikäisin teos, mutta toteutus tekee kunniaa alkuperäiselle klassikolle. Bond suorastaan kuuluu Wii-fanien pelihyllyyn.