
Olen jossain Ranskan Rivieralla. Alla jylisee 500 hevosvoiman pauhu, kun metallinhohtoinen Corvette Z06 kiihdyttää moottoritielle. Katuvalot vilisevät silmissä ja ilotulitteet räiskyvät iltataivasta vasten. Äkkiä tie vaihtuu kapeammaksi ja syheröisemmäksi. Toisella puolella on kivimuurin takana pudotus mereen, toisella puolella nousee jyrkkä kallio. Taiteilen parhaani mukaan puun ja kuoren välissä, mutta yllättävä röykky tempaisee auton kallionkulmaan, josta se singahtaa kipinäparven saattelemana katolleen. Oikeassa elämässä peli olisi pelattu, mutta painan ohjaimen nappia ja aika palaa muutaman sekunnin taaksepäin. Tällä kertaa Corvette lentää kurvin ympäri tyylipuhtaassa sladissa, jättäen takana tulevan nielemään käryä.
Race Driver: Gridin jatko-osaa on saatu odottaa viitisen vuotta, ja lopputulos on kuin yhteenveto kaikesta, mitä Codemasters on tässä sukupolvessa tehnyt ja oppinut. Mukana ovat flashbackit, nätit kolarit, upeat maisemat ja tyydyttävä arcade-tuntuma, joka on Dirt-rallien tavoin tiukentunut sukupolven edetessä. Grid 2 ei ole millään tavoin vallankumouksellinen ajopeli, mutta se vakuuttaa laadullaan.
Ajaminen on sanalla sanoen hauskaa. Lintuperspektiivissä lähes pelottaa, kun mittari hipoo kolmeasataa ja kamera hötkyilee ilmavirran ja pomppujen mukana. Absoluuttinen todenmukaisuus ei selvästikään ole ollut Codemastersilla päällimmäisenä mielessä, vaan pelistä huokuu elämyksellinen henki. On silti pienelti sääli, ettei tätä kaahailun riemua tarjoilla enää autojen ohjaamoista käsin, vaan lähimmäs rattia päästään konepeltinäkymässä.
Kiesit tottelevat ohjausliikkeitä herkästi ja autojen erot tuntuvat. Mustangit ovat painavia, Hondat ketteriä ja noin polvenkorkuinen KTM X-Bow R kulkee kuin ADHD-orava nitrokuurilla. Toisin kuin vakavammissa simulaattoreissa ajomalli suosii autojen rallimaista heittämistä mutkiin eikä jarrujen lukkiutumista tarvitse varoa. Sladit tuntuvat hyviltä ja näyttävät vielä paremmilta, varsinkin iltasella salamavalojen välkkeessä.
Grid 2 jakautuu heti alkuvalikosta kahteen puoliskoon. Yksinpeli löytyy World Series Racingiksi nimetyn fantasiasarjan alta, kun taas Grid Online tarjoaa verkkopelin erillisen online-uran kera. Moodit eivät keskustele keskenään edes kokemuspisteiden tasolla, joten yksinpelin pelailulla ei ansaita vielä mitään moninpelissä. Toisaalta on jokaisen oma asia, kumpaan hyppää ensin.
WSR:ssä ollaan luomassa uutta maailmanlaajuista autoilusarjaa. Rahoittaja ja manageri ovat valmiina, ja pelaajan rooliksi jää vakuuttaa maailma ajotaidoillaan. Kolme ensimmäistä kautta kuluvatkin paikallisia klubeja kosiskellessa Jenkeissä, Euroopassa ja Aasiassa. Samalla tutustutaan pelin ratavalikoimaan ja käydään koettamassa perinteisen kisailun ohessa esimerkiksi driftaamista ja kaksintaistelua. Kun klubit ovat remmissä, WSR potkaistaan kunnolla käyntiin ESPN:n prime-timessa.
Kisoja ajetaan 14 paikassa ympäri maailman. Kaikkine versioineen ratoja on yhteensä yli 80, joten niukkuudesta ei voi valittaa. Euroopan kaupunkiradat ovat tosin muihin verrattuna vähän vaisuhkoja, joten ihan kaikkia uran kisoja ei huvita koluta.
Kaahaillessa ei myöskään ole tavatonta, että jossain vaiheessa viulunkieli kiristyy vähän liian kireälle, ja tämä vaiva nostaa päätään WSR:n loppua kohden. Kun radalla on 12 autoa ja pelaaja passitetaan häntäpäästä nousemaan parissa kiekassa kärkikahinoihin, hyvälläkin ajolla matka tuntuu yksinkertaisesti loppuvan kesken, ellei muita runno tieltään. Minulle vähän vähempi aggressio riittäisi. Siksi nautinkin välillä muista kisatyypeistä, joissa voi keskittyä omaan suoritukseensa. Onneksi peli tarjoaa vaihtoehtoja.
Yksinpelissä edistystä seurataan fanimäärän muodossa, eikä nouseva stara roplaa pulttien kanssa. Perinteisempi näkemys urasta löytyy nettipelistä, jossa kisat kartuttavat kokemustasoja ja kassaa, jota sitten käytetään autojen ostamiseen tai vanhojen päivittämiseen. Virittäminen on tosin pintapuolista päivityspakettien ostelua, joten Forzan tai GT:n syvyyttä on turha odottaa.
Nettipeli kattaa kaikki tarvittavat perusominaisuudet, mitä tämän kaliiberin julkaisulta voi odottaa. Jos ruudukko ei tule täyteen pelaajista, kisoihin voi ottaa myös tekoälyautoja mukaan. Yhdessä viikoittain vaihtuvien haasteiden kanssa kaikki povaa kestävää moninpelikokemusta, mutta sen todellinen toimivuus nähdään vasta tulevien viikkojen kuluessa. Arviota tehdessä seuraa ei linjoilta vielä löytynyt. Verkotta pelaaville mainittakoon, että jaettu ruutu löytyy niin konsoleilta kuin PC:ltäkin.
Arviota varten pelistä saatiin sekä Xbox 360- että PC-versio, joista molemmat ovat teknisesti hyviä. Xboxin ikäiseltä konsolilta on vaikuttavaa nähdä tuhansien salamavalojen välke Yas Marinan F1-radan lähtösuoralla, kun kilpurit porhaltavat paksun savun saattelemana matkaan. Ruudun repeilyltä ei kuitenkaan voida välttyä, ja keskimääräinen 30 ruudun kuvanpäivitysnopeus on vähemmän mihin nykyaikaisella PC:llä päästään. Teho-PC:n omistajat voivat myös käyttää DirectX 11 -efektejä, jotka lisäävät vivahteikkuutta ja realistisia yksityiskohtia jo ennestään upean näköiseen peliin. PC:llä puhutaankin yhdestä tämän hetken näyttävimmistä kaahailuista.
Äänimaailma ei jää pekkaa pahemmaksi. Kaasua polkiessa autoista lähtee asiaankuuluvan äkäinen ääni ja pakoputket laulavat tahdissa. Leijonanosa kisojen äänimaailmasta on kiitettävästi pyhitetty tälle hevosvoimien sinfonialle, ja vähän persoonattomaksi jäävää musiikkia käytetään lähinnä uusinnoissa ja kisojen huipennuksissa.
Codemasters on luonut jälleen upean kaahailukokemuksen, eikä vähiten korkean audiovisuaalisuuden tason ansiosta. Pelillisesti Grid 2 ei ole yhtä uraauurtava kuin edeltäjänsä, mutta jatko-osana se on onnistunut. Sisältö ei lopu kesken ja kaahailu on hauskaa, joten kisaamaan palaa mielellään myös alkuhuuman jälkeen.