Jory Prum hoiti kaikki äänityshommat Telltale Gamesin The Walking Deadiä varten, ja kertoo nyt mm. työstään tämän kyseisen pelin parissa.
Prumin mukaan miltei kaikki projektiin osallistuneet ääninäyttelijät olivat aivan mahtavia. Mukana oli myös lukuisia Prumille tuttuja naamoja. Hän on äänittänyt Telltalea varten ehkä noin puoli miljoonaa riviä dialogia viimeisen yhdeksän vuoden aikana, joka on omiaan luomaan perheenkaltaisen ilmapiirin näyttelijöiden kanssa.
Tulevaisuudelta Prum toivoisi lisää Monkey Islandia. Hän ei tiedä tuleeko näin ikinä tapahtumaan, mutta hän kasvoi klassisten seikkailupelien parissa, ja haluaa niitä lisää myös nykypäivän markkinoille.