Hauntii on taiteellinen kummittelukokemus

Moonloop Gamesin indieseikkailu Hauntii oli kiinnostava jo vuosi sitten, kun testasin sitä paikan päällä Summer Game Festin humussa. Taiteellinen tyyli yhdessä jazzahtavan soundtrackin kanssa tekivät vaikutuksen, mutta testaushetki oli valitettavan lyhyt. Huolenani oli, voiko yksinkertainen pelimekaniikka viihdyttää koko keston ajan. Ja huoli oli aiheellinen.

Hauntiin maailmassa on keskeisenä Super Mario Odysseyn kaltainen esineiden keräily, ja aikaa myöten pelimekaniikka ei tässä indiepelissä vain kanna. Lisäksi kuvasta puuttuu vetoava tarina, ja sen ohella muutama muukin turhautumisen aihe alkavat varjostaa muuten niin vaikuttavaa indiepeliä.

Hauntiissa pelaaja on kummitus, joka yrittää nousta ylös taivaisiin. Tässä onnistuakseen on tutkittava mystistä maailmaa, ja koottava erilaisia muistoja. Erilaisissa ympäristöissä sitten kummitellaan ja otetaan erilaisia esineitä tai olioita riivattavaksi. Edessä on pulmia ratkottavana, ja esineitä kerättäväksi. Ne esineet ovat tässä tapauksessa tähtiä, joilla tehdään valmiiksi erilaisia tähtikuvioita. Näin ansaitaan niitä pysyviä parannuksia omaan hahmonkehitykseen, ja päästään uusille alueille kummittelemaan.

Kummittelu on ehkä se paras osuus. Pelaaja voi mennä puuhun, ja ravistella puussa olevia tavaroita alas. Riivaukseen voi ottaa hyönteisiä, ja päästä näin aiemmin ulottumattomissa oleviin paikkoihin. Maailman kanssa voi olla tekemisissä monin erilaisin tavoin. Hauntii on parhaimmillaan, kun pulmia voi lähestyä haluamallaan tavalla.

Ongelmana on, ettei tarina ole kiinnostava. Juonessa ei ole selvää merkitystä, eikä se tunnu tärkeältä. Tarina ei vaadi pelaajalta juurikaan huomiota, eikä mukana ole lainkaan puhuttua dialogia. Eteenpäin kuljettaa ainoastaan teksti laatikoiden avulla, kun juttelee muille kummituksille. Ja tämä on suurimmaksi osaksi vapaaehtoista. Tarinaa on siis erikseen haluttava seurata, eikä siis kyseessä ole se keskeinen osa Hauntiin pelaamista.

Pulmat onnistuvat joskus, ja joskus taas eivät. Joskus pulma on niin laitettu osaksi pelin maailmaa, ettei sitä edes huomaa ennen kuin sitä on pakko etsiä. Esimerkiksi kerättävä tavara voi olla puussa, mutta niin korkealla, ettei sitä näe alhaalta. Tähän liittyy Hauntiin värimaailma. Yksipuolinen väritys toimii yleensä hyvänä tehokeinona, mutta ajoittain se vaikeuttaa pelaamista. Syvyyden hahmottaminen on joskus hankalaa, ja ylipäänsä sen ymmärtäminen, missä kulloinkin ollaan. Kyseisen paikallisen alueen karttaa ei ole, ja maailmankartta sopii ainoastaan kerättyjen tavaroiden listaamiseen.

Suunnistamisen ongelmat ulottuvat myös taistelumekaniikkaan, sillä etäisyyden hahmottaminen on välillä vaikeaa. nautinto katoaa, kun pelaaja tuntee taistelevansa ennen kaikkea ohjauksen kanssa. Onneksi tappelut ovat suoraviivaisia, sillä Hauntii on ennen kaikkea rentouttava pelikokemus. Toisin sanoen tempo on hidas suurimman osan ajasta, eivätkä paikkojen tutkiminen ja pulmailu muuta asiaa miksikään.

Jazzinen soundtrack on miellyttävä kuunnella, ja istuu hienosti osaksi pelin maailmaa. Hieman persoonallisuutta saadaan sillä, että oman pelihahmon voi pukea erilaisiin hattuihin ja muihin vaatteisiin. Jotain muuta pitäisi kuitenkin olla lisänä, jotta pelaajan huomio ei niin vahvasti keskittyisi Hauntiin puutteisiin. Ainesta on, mutta se aines ei tyystin realisoidu sitten kuitenkaan. Jos kuitenkin osaa arvostaa videopelien taiteellista ulkoista ilmaisua, on tarjolla miellyttävää pelaamista.