Suomi
Gamereactor
arviot
Hellgate: London

Hellgate: London

Diablon perillinen on tiukkaa tavaraa, mutta klassikoksi julistaminen on vielä ennenaikaista.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Lontoossa ei ole kaikki kohdallaan. Demoneita, epäkuolleita ja muuta vähemmän leppoisaa porukkaa lappaa sisään ovista ja ikkunoista. Ihmiskunnan tulevaisuus näyttää epävarmalta. Onneksi rivisotilaiden joukosta ponnistaa pelaaja, joka kokemuspisteitä keräten ja parempia varusteita hamstraten pistää alakerran otuksille kovan kovaa vastaan. Pelaaja siirtyy juonen mukana tukikohtina toimivien metroasemien välillä demonien kansoittamia alueita pitkin. Asemalla saadaan uusia tehtäviä ("Tapa 10 Zombia" tai "Aktivoi kolme tietokonetta"), jotka sijoittuvat sitä ympäröiville alueille. Juonitehtävät ovat onneksi monipuolisempia, ja päätarina säilyttää kiinnostavuutensa. Lähialueiden koluamisen ja juonen edistämisen jälkeen siirrytään seuraavalle metroasemalle, joka tarjoaa uusia tehtäviä, tavaroita ja kovempia vastuksia.

Hellgate: London on osin Diablon tekijöistä koostuvan Flagship Studiosin ensimmäinen luomus. Diablomaisuus näkyy esimerkiksi siinä, että pelimaailman alueet luodaan satunnaisesti joka hahmolle. Ratkaisu lisää uudelleenpelattavuutta, mutta samalla heikentää tekijöiden mahdollisuutta luoda eheitä ja vaikuttavia kokonaisuuksia. Pelissä on kuusi eri hahmoluokkaa, joille kehittyy tasojen kertymisen myötä erikoistaioja. Hahmoluokissa on kiitettävästi vaihtelua. Etenkin FPS-tyyliin ohjattavien pelityylissä on oikeasti eroa automaattisesti tähtääviin verrattuna. Marksman ja Engineer taistelevat tuliasein hahmon silmistä kuvattuna. Evoker ja Summoner turvautuvat magiaan, Blademaster ja Guardian panssarointiin ja miekkaan.

Toinen erikoisuus pelissä on aseistuksen ja tavaran hallinta. Kentiltä löydettyihin aseisiin voi nimittäin pultata jos jonkin sorttista lisäpalikkaa. Raketinheittimeen voi esimerkiksi löytää lisäosia, jotka tehostavat sen vahinkoa tai parantavat käyttäjän ominaisuuksia. Parhaan mahdollisen aseistuksen saaminen vaatii siis sekä hyvän aseen että siihen sopivien osien löytämistä. Tavaranhallinta on myös poikkeuksellinen. Sen sijaan että pelaaja kanittaisi löytämänsä tavarat paikalliselle kauppiaalle, hän voi purkaa ne osiksi. Näillä osilla voi parantaa käytössä olevien aseiden ja varusteiden tasoa. Systeemi toimii hyvin, ja mahdollistaa joustavamman varusteiden käytön kuin monissa muissa vastaavissa peleissä. Erityisen miellyttävä yksityiskohta on mahdollisuus valita hahmon panssarin väriteema yksittäisen osan perusteella. Demonilta "lainatun" kypärän sinisen värin voi siis ulottaa koko haarniskan alalle eikä potta jää eripariseksi muun varustuksen kanssa.

Graafisesti Hellgate on kohtuullista keskitasoa. Pelihahmon varusteet ovat erittäin yksityiskohtaisia, kun taas ei-pelaajahahmojen ulkoasu on hivenen suttuisempi. Pelaajan kohtaamat zombit, demonit ja pedot ovat hieman turhan yksinkertaisia, mutta toisaalta mahdollistavat suuremmat laumat kerralla. Efektit räjähdyksineen, napalminkäryineen ja salamaniskuineen ajavat asiansa, mutta eivät aiheuta erityisiä ooh-elämyksiä. Hellgate on myös varsin raskas peli. Testikoneella (Athlon 3500+, 1Gt, 7600GT) peli pyöri keskitason asetuksilla varsin sujuvasti, mutta suurimpiin tarkkuuksiin ei ollut asiaa. Matalimmilla asetuksilla peli muuttuu jo melkoisen rumaksi.
Äänipuolella Hellgate on kaksijakoinen. Osa aseiden äänistä on todella onnistuneita ja antaa omalta osaltaan tunteen tehokkuudesta. Muutamaa ärsyttävää poikkeusta lukuun ottamatta vihollisten murinat ja kiljuminen toimivat. Musiikki sen sijaan on hyvin minimaalista ja yleensä kentissä kuulee vain satunnaisia kolahduksia ja tuulen huminaa. Pelissä on myös taistelumusiikkia, mutta se tuntuu aktivoituvan yleensä aivan liian myöhään.
Pelin voi pelata läpi myös massiivimoninpelien tyyliin tiiminä. Moninpelissä pelaajat kokoontuvat yksinpelistä tutuilla vihollisista vapailla Asemilla. Asemilta valitaan porukka mukaan, ja peli skaalaa varsinaisen taistelualueen haastavuutta ryhmän mukaisesti. Moninpelissä tavaroita voi vaihdella ja ostaa myös muilta pelaajilta. Julkaisija on lupaillut lisäävänsä jossakin vaiheessa huutokaupan varusteiden luukutusta helpottamaan. Tätä kaikkea varten on valitettavasti luotava uusi hahmo, yksinpelin huippuunsa viriteltyä tappokonettaan ei moninpelin puolelle voi tuoda. Toimenpide on estetty ilmeisesti huijauksen ja pelihahmon hakkeroinnin estämiseksi. Peliä voi pelata netissä ilmaiseksi, mutta kuukausimaksullisena palveluna tarjotaan lisäsisältöä, kuten uusia varusteita, kenttiä, kiltatoimintoja sekä tulevaisuudessa myös hahmoluokkia.

Tämä on mainos:

Kokonaisuutena Hellgate on lupaava yhdistelmä tietokoneroolipelimäistä luolastojen komppausta ja räiskintäpeliä. Tavallisuudesta poikkeava miljöö on mielenkiintoinen, vaikka peli ei valitettavasti hyödynnä sitä täysimääräisesti. Juoni ja dialogi toimivat hyvin, kunhan jaksaa lukea ei-pelaajahahmojen puheet läpi. Erityismainintana pelissä on muutama todella herkullisen hämärä tyyppi, joiden aivoituksia on hupaisaa seurata. Miehen privaattiosien potkiminen ei liene se jokapäiväisin ratkaisumalli muinaisen demonin salojen selvittämiseksi. Tulevat päivitykset poistanevat viimeiset bugit ja lisäävät uutta sisältöä peliin. Jos siis kevyesti muotista poikkeava helvetin asukkien kurmottaminen ja tavaran hamstraus kiinnostavat, Hellgate on hyvä valinta pimeitä päiviä piristämään. Pelattavaa ja löydettävää on paljon, ja kaikki on kaveriporukalla kahta hauskempaa.
Peli kannattaa ehdottomasti päivittää välittömästi. Patch 0 on käytännössä pakollinen, ellei halua kärsiä tökkivästä ruudunpäivityksestä ja oudoista ongelmista liikkumisessa ja grafiikassa. Hellgate ei vielä nykyisessä muodossaan ole täysin bugivapaa, mutta ei sisällä enää päivittämättömässä pelissä olleita pelin pysäyttäviä virheitä.

Hellgate: London
AC Cars
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
tavaroiden hamstraus ja hallinta, jälleenpeluuarvo
-
kenttäsuunnittelu, bugeja on vieläkin jäljellä
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Hellgate: LondonScore

Hellgate: London

ARVIO. Kirjoittaja Matti Isotalo

Pärjääkö Hellgate: London legendaariselle Diablolle? Mahdollisuudet siihen ainakin on, sillä peli on osittain samojen herrojen käsialaa kuin Blizzardin kulttipeli.



Ladataan seuraavaa sisältöä