Netflixiin saapui suurella metelillä Masters of the Universe: Revelation, joka lässähti heti alkumetreillä pannukakuksi. Paljon pienemmällä rummutuksella saatiin myös lapsenomaisen muovisen näköinen He-Man and the Masters of the Universe, joka on nyt ehtinyt jo kolmanteen kauteensa. Kyseessä on vauhdikas lasten voimafantasia, joka jatkaa samoissa tunnelmissa kuin ennenkin.
Toinen kausi jäi aikanaan jännittävään kohtaan, kun Ram Ma'am (Judy Alice Lee) koki Tuhon, eli Havocin, kutsun mahdottomaksi vastustaa, ja kääntyi pahuuden puolelle. Kolmas kausi keskittyy siihen, kun aina ja ikuisesti valtaa janoava Skeletor (Ben Diskin) yritetään laittaa aisoihin. Kahdeksaan jaksoon on ahdettu niin paljon erilaisia henkilöhahmoja ja melkein tauotonta toimintaa, että kannattaa vain laittaa aivot eräänlaiseen automaattiasentoon, ja nauttia näkemästään.
Tämä uusi He-Man and the Masters of the Universe ottaa niin runsaasti vapauksia verrattuna 1980-luvun alkuperäiseen sarjaan, että luovuin jo aikoja sitten yhtäläisyyksien pohtimisesta. Onhan tämä edelleen He-Man ja viihdyttävä sellainen, mutta viittä vaille kokonaan eri sarja siitä huolimatta. Aikuista katsojaa viihdyttävät ennen kaikkea nostalgiset nimet, ja ajoittaiset lyhyet viittaukset sarjan menneisyyteen. Lapsikatsojia varten mukana on opetuksia yhteistyön ja ystävyyden merkityksestä.
Yhdessä asiassa kolmas kausi petti odotukseni. Odotin suurella innolla sitä, millä tavalla pahisjoukko Snake Men lisätään mukaan tarinaan. Harmillisesti heille ei luoda lainkaan omaa identiteettiä, ja suuri King Hiss loistaa kokonaan poissaolollaan. Toivottavasti asia korjautuu joskus tulevaisuudessa.
Yksi jakso paukuttaa aika tarkasti 25 minuuttia. Katselin koko kauden kahdella istumalla lyhyen tauon kera, joten se olkoon osoitus viihtymisestäni. Viimeinen jakso pohjustaa jo neljännen kauden alkua, ja vaikka uuden henkilöhahmon nimeä ei mainita, väitän sen jo tietäväni.
Aiempien kausien arviot pääsee lukemaan täältä: 1. kausi ja 2. kausi.