Suomi
Gamereactor
arviot
Hero Survival

Hero Survival on mukavaa vauhtiviihdettä ainakin jonkin aikaa

Helposti lähestyttävää aivot narikkaan -viihdettä Vampire Survivorsin tyyliin.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Hero Survivalissa pelaaja astuu Pwnmaster69:n kenkiin, joka on sen kummemmin selittämättä tempaistu mukaan paholaisen sadistisiin leikkeihin. Peli alkaa pienellä dialogipätkällä, jonka jälkeen hypätään suoraan itse toimintaan. Mitään harjoitteluosiota ei ole, mutta eipä sellaiselle ole tarvettakaan, sillä idea on vallan yksinkertainen: juokse hirviöitä karkuun samalla, kun kerätty arsenaali räiskii automaattisesti lähestyviä otuksia hengiltä.

Hero Survival ottaa avoimesti mallia yhdestä 2022 vuoden ainutlaatuisimmasta ja koukuttavimmasta tuotoksesta Vampire Survivorsista. Mekaniikka on lähes identtinen esikuvansa kanssa, eikä pelaajan tehtävänä ei ole mikään muu kuin vihollismassan välttely ja juosten väistely. Kerätyt aseet ja varusteet hoitavat lopun automaattisesti ja räiskivät aina lähimpänä kuolaavaa otusta. Jostain syystä zombit, haamut, ihmissudet ja muut kauhuelokuvien tutut naamat kantavat mukanaan kolikoita, joita sitten keräillään ja joilla avataan erien välissä uusia hahmoja ja aloitusaseita.

Lahdatuista vihollisista saa kokemuspisteitä, joiden myötä noustaan tasoja. Toiselle tasolle siirtyessä valitaan hahmoluokka kolmesta vaihtoehdosta. Eri hahmoluokilla on hieman toisistaan poikkeavat ominaisuudet, mutta pelin ydin pysyy kaikilla samana eikä vaikuta pelaajan vastuuseen (tai sen vähyyteen). Kakkostasosta eteenpäin tasojen nousu parantaa hahmoluokan erityiskykyjä tai kohentaa hetkellisesti joitain pelaajan ominaisuuksia. Kuolon koittaessa homma aloitetaan alusta ja tasot sekä kerätty arsenaali nollaantuvat.

Tämä on mainos:

Viholliset vyöryvät päälle aaltoina ja jokaisen aallon välissä saa valita uuden aseen tai varusteen. Tässä tuleekin vastaan yksi pelin turhauttavimmista osista. Valittavissa olevan aseen laatu on silkkaa tuuripeliä, jonka lopputulos määrittää täysin pelin kulun. Iso osa aseista on täysin hyödyttömiä ja jotkin taas ovat sitten niin ylivertaisia, että loppuerästä tulee puistokävelyä. Mahdollisten varusteiden ja aseiden määrä on suuri, mutta ne kaikki ovat valitettavan samankaltaisia, eikä peli yllä vaihtuvuudessaan lähellekään Vampire Survivorsin tasoa. Lisäksi aseiden raju epätasapaino rajaa vielä entisestään käytössä olevien varusteiden todellista määrää. Kaiken kukkuraksi mukaan on eksynyt kriittinen bugi, jonka seurauksena haulikot lakkaavat spontaanisti toimimasta lähes jokaisella pelikerralla tehden haulikosta täysin turhan kapistuksen.

Hirviöaaltojen ajallinen kesto kasvaa aalto aallolta ja kymmenenteen aaltoon selvittyä pelaaja kohtaa mitäänsanomattoman loppuvihollisen, jonka päihitettyä aukeaa uusi kenttä. Kenttiä ei ole montaa eivätkä uudet kentät tarjoa juurikaan uutta haastetta. Lopulta jokainen pelikerta on lähes identtinen kentästä ja hahmoluokasta huolimatta. Jutun juoneksi jää aina vain parhaista konetuliaseista haaveileminen ja kentän laitamia ympäri juokseminen. Haasteen puute onkin pelin merkittävin miinus ja tuomitsee pelin lopulta lyhytikäiseksi ja satunnaiseksi pelikokemukseksi.

Tästä huolimatta toiminta on parhaimmillaan hauskaa, ja kolikoiden keräily on ainakin kotvan verran koukuttavaa puuhaa. Uusien hahmojen ja aseiden avaaminen tuo myös heti tuntuvaa eroa ja parantaa hirviölaumoja vastaan selviämistä niin, että jokainen uusi avaus aiheuttaa pientä innostusta ja pelin toistuvuus unohtuu hetkeksi.

Pelin ulkoasu on kivan näköinen, mutta nostalgiapärinää aiheuttava pikseligrafiikka puree nopeasti itseään persuuksiin. Iso osa kenttien yksityiskohdista häiritsee merkittävästi vihollisten hahmottamista ja varsinkin hautausmaakentässä hautakivet tekevät vihujen erottamisesta tuskallista.

Tämä on mainos:

Toinen suuresti häiritsevä graafinen seikka on, että valitut aseet leijuvat jättimäisinä pelaajan ympärillä ja tekevät hahmon osumarajojen seuraamisesta hankalaa. Ärsytys onkin taattua, kun aseiden taakse piiloutuneet vihut saavat turhia osumia perille.

Kuten Vampire Survivorsinkin kanssa valoherkkien ja migreeneille alttiiden pelaajien kannattaa varoa, sillä ruudulla on pelin edetessä niin paljon tavaraa ja grafiikat sen verran pikselisoppaa, että silmät väsyvät todella nopeasti. Pahimmassa tapauksessa liian pitkästä pelisessiosta on palkintona raastava päänsärky ja oksennuksen odottelu pimeässä huoneessa.

Äänipuoleen pelissä ei selkeästi ole panostettu pakollista enempää ja äänimaailma koostuukin parista tylsästä taustamusiikista sekä loputtomasta monotonisesta aseiden paukkeesta, joka käy äkkiä henkisesti raskaaksi. Parhaillaan Hero Survival on äänettömällä pelattuna ja omien musiikkien soidessa taustalla.

Hero Survival tarjoaa lyhyissä pätkissä kohtalaisen viihdyttävää ja todella helposti lähestyttävää aivot narikkaan -viihdettä, jonka koukuttava idea (vaikka täysin kopioitu onkin) on paikoitellen varsin mukaansatempaavaa. Graafisten ratkaisujen toimimattomuus häiritsee hieman pelinautintoa, mutta niiden kanssa oppii nopeasti elämään. Pelin suurin kompastuskivi on vaihtelun ja haasteen vähyys, ja se kampittaa julkaisun nopeasti rähmälleen. Aseet ovat liian samankaltaisia ja kentät ovat ulkoasuaan lukuun ottamatta identtisiä. Kenttiä on vain kourallinen ja kaikkien lopussa odottava sama liian helppo loppuvastus käy jo toisen kerran jälkeen harvinaisen tylsäksi. Erien välissä avattavat hahmot ja aseet antavat hieman lisämotivaatiota, mutta pitkällä iällä peliä ei niistä huolimatta ole siunattu. Viiden euron hintalappu antaa kuitenkin paljon anteeksi, ja lopulta hintaansa nähden kyseessä on hauska tuotos, joka jatkaa kohtalaisen onnistuneesti Vampire Survivorsin jalanjäljissä, vaikkei samassa liigassa painikaan.

Hero SurvivalHero SurvivalHero SurvivalHero Survival
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
+
Yksinkertainen ja koukuttava idea toimii lyhyissä pätkissä, erien välissä availtavat hahmot ja aseet motivoivat, tyydyttävää kolikoiden metsästämistä, halpaa kuin saippua
-
Graafiset ratkaisut häiritsevät vihollisten hahmottamista, aseet liian samankaltaisia ja epätasapainotettuja, karsea äänimaailma, toistaa nopeasti itseään eikä tarjoa edetessä uutta haastetta
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä