(10) Policenauts
Me kaikki tiedämme, että Hollywood-elokuvat ovat aina vaikuttaneet Hideoon vahvasti ja että Snake hahmona ei olisi koskaan näyttänyt tai toiminut niin kuin se toimii ilman John Carpenterin teoksia. Vuoden 1994 hieman unohdetussa Policenauts-pelissä Kojima oli saanut vaikutteita sekä Blade Runnerista että Die Hardista kirjoittaessaan äärimmäisen elokuvamaista pikseliseikkailua Policenauts. Tässä saimme pelata poliisia, joka lähes 30 vuotta kestäneen kryonukutuksen jälkeen palasi maanpäälliseen elämään ja joutui hämmästelemään huomattavasti erilaista maailmaa kuin se, josta hän aikoinaan lähti. Tämän pelin käsikirjoitus on edelleen loistava ja dialogi on edelleen parasta, mitä Kojima on kirjoittanut.
(09) Metal Gear Solid V: The Phantom Pain
Kojiman odotukset Metal Gear Solid V: The Phantom Painin julkistamisen yhteydessä olivat valtavat. Lähtökohta suuremmasta avoimesta maailmasta, joka reagoi siihen, mitä teit hiiviskelypelissä, kuulosti liian hyvältä ollakseen totta. Se osoittautui kuitenkin jossain määrin todeksi, ja saimme nauttia jännittävästä vakoilutrilleristä, jossa matkustimme Afganistanissa ja Angola-Zairen rajalla. Jos neljäs peli päätti sarjan kronologisesti, viides peli sitoo tarinan yhteen sarjan ensimmäisen pelin kanssa ja toimii esiosana, paitsi nimellisesti. Pääsemme seuraamaan, miten Big Boss rakentaa palkkasoturi-imperiumiaan ja mainettaan. Tämä tapahtuu mielenkiintoisella tarinalla, joskin eri tavalla kerrottuna. Nimittäin koko peli on jaettu tehtäviin, jotka puolestaan toimivat kuin tv-sarjan jaksot lopputeksteineen. Tämä muuttui nopeasti turhauttavaksi katseluksi jokaisen suoritetun tehtävän jälkeen. Tästä huolimatta tarina oli mielenkiintoinen ja sekä prologi Ground Zeroes että pääpeli The Phantom Pain olivat genrensä huippupelejä. Me Gamereactorissa olimme sitä mieltä, että vaikka se ei ollut yksi Kojiman parhaista peleistä, se oli silti loistava esimerkki toimivasta hiiviskelypelistä avoimessa maailmassa, jossa viholliset ovat reaktiivisia ja dynaamisia.
(08) Metal Gear Solid 2: Sons of Liberty
Sade sataa Hudson-joelle ja näemme miehen kävelevän hitaasti sillalla sadetakki yllään. Mies lähtee juoksemaan, heittää takkinsa pois ja tekee suuren hypyn sillalta Harry Gregson-Williamsin ikonisen musiikin tahdissa. Jälleen kerran elokuvan ja pelien väliset rajat hämärtyivät yhden maailman parhaimpiin kuuluvan PlayStation-pelin jatko-osassa. Metal Gear Solid 2: Sons of Liberty oli aikaansa edellä monimutkaisen ja postmodernin kerrontatyylinsä sekä tiedonhallinnan ja tekoälyn kaltaisten teemojensa ansiosta. Peli pyöri tiedon manipuloinnin ympärillä, mikä on tullut yhä ajankohtaisemmaksi nykypäivän digitaalisessa ympäristössä. Kojima otti myös riskejä ja leikitteli pelaajien odotuksilla enemmän kuin koskaan ennen. Monet meistä tunsivat itsensä petetyiksi, kun Solid Snaken lyhyt alkuluku päättyi ja uusi päähenkilö Raiden nousi pääosaan. Hänellä oli pitkät vaaleat hiukset ja naisellisempi vartalotyyppi, mikä herätti kulmakarvoja. Peli myös kehitti edeltäjänsä pelimekaniikkaa ottamalla käyttöön ensimmäisen persoonan tilan, hienosääti mekaniikkaa ja esitteli uuden vihollisen tekoälyn, joka teki hiipimisestä ja strategisesta pelaamisesta entistäkin haastavampaa. Alkuperäinen innostus Solid Snaken roolissa pelaamiseen kuitenkin hiipui monilta, kun Raiden ei ollut yhtä mukaansatempaava päähenkilö. Jotkin tehtävät koettiin myös hitaiksi ja epäinspiroiviksi, ja jotkin pomotaistelut aiheuttivat turhautumista. Samaan aikaan pelin kunnianhimoista tarinaa, innovatiivista pelattavuutta ja teemoja ei voi sivuuttaa, minkä vuoksi peli saa vahvan kahdeksannen sijan.
(07) Snatcher
Snatcher on yksi niistä peleistä, jotka eivät vain kanna Kojiman kädenjälkeä, ei, se suorastaan huutaa hänen nimeään - tisle kaikesta siitä, mitä eksentrinen luoja tunnustaa rakastavansa. Elokuvamaista tarinankerrontaa, noir-tunnelmia, tulevaisuuden angstia ja pelejä, jotka punnitsevat median rajoja. Vuonna 1988 julkaistu peli, joka tunnetaan parhaiten Sega CD:lle julkaistusta versiostaan, on peli, joka tuntui aina olevan aikaansa edellä. Ilmeisin asia, joka pistää silmiin, on tietenkin sen omaleimainen visuaalinen loisto - aikansa helmi, joka on valettu kyberpunk-estetiikkaan. Neonvalokyltit valaisevat varjojen ja kylmän sateen peittämää pimeää kaupunkia. Se on häpeilemättä Blade Runner, mutta Kojiman omalla tavalla, ja kyllä, hänen luja kädenjälkensä ja selkeä näkemyksensä loistavat jopa tässä, uransa alkuvaiheessa. Tarina on yhtä lailla dystooppista scifiä ja noir-dekkaria, jossa muistinsa menettänyt agentti Gillian Seed jahtaa tappajarobotteja eli "Snatchereita". Viehättävä ja hyvin japanilainen versio Jack Finneyn klassikkoelokuvasta vuodelta 1956, joka on heitetty tehosekoittimeen Philip K. Dickin synkän tulevaisuudenkuvan kanssa. Se on niin ihanan Kojimaista. Arvoituksellinen, itseensä viittaava ja sävyltään villisti vaihteleva. Odottamattomasta huumorista vakavuuteen. Sitten on tietysti äänimaailma. Snatcherin soundtrack tuntuu sekä retrohenkiseltä että ajattomalta. Elektronisia melodioita, uhkaavia bassojen jyrinöitä - kaikki hieman futuristisella vivahteella, joka ei koskaan tunnu mauttomalta. Nykyään harva muistaa peliä, onhan se jäänyt Kojiman suurempien ja nykyaikaisempien teosten varjoon. Mutta niille, jotka haluavat ymmärtää hänen alkuperänsä - oikeasti, Snatcher on edelleen välttämätön palapelin pala. Jos mahdollista, nykyään jopa entistäkin nautittavampi. Tinkimätön Kojima ja häpeilemättömän henkilökohtainen, todellinen kulttiklassikko.
(06) PT
Hieman yli 20 minuuttia, siinä kaikki mitä olemme oikeastaan nähneet Hideo Kojiman ja Guillermo Del Toron tulkinnasta Silent Hillistä. Se on kuitenkin meille kaikille, jotka onnistuimme pelaamaan 20 todella ilkeää ja tunnelmallista minuuttia, ja luulen, että moni meistä joutui sen jälkeen vaihtamaan alusvaatteet, eikä vähiten ensimmäisen kohtaamisen jälkeen Lisan kanssa. Harvoin on pulssi ollut yhtä korkealla kuin silloin, kun hiivimme kapeaa käytävää pitkin ja tutkimme hitaasti mutta varmasti jokaista pientä nurkkaa. Silent Hill peruttiin Konamin ja Kojiman välisen riidan jälkeen, minkä seurauksena P.T. poistettiin kokonaan PlayStation Storesta, eikä sitä sen jälkeen voinut enää ladata, vaikka se oli tehty jo aiemmin. Se on siis nykyään hyvin vaikea, lähes mahdoton pelattava. Suremme tietysti sitä, ettemme koskaan pääse kokemaan sitä täydessä laajuudessaan, mutta myönnämme myös, että PT on mitä todennäköisimmin paras koskaan julkaistu kauhupeli.
(05) Death Stranding
Kun Kojima päätti tehdä pelin miehestä, joka kuljettaa tavaroita halki inhorealististen maisemien, siitä tuli vähän niinku love it or hate it -peli. Sitä ei oikeastaan ole kovin vaikea ymmärtää. Death Stranding on outo peli. Se on yhtä mahtipontinen kuin hidas. Se on hullu ja outo niin monella tapaa, että toisinaan meidän oli vain alettava hyväksyä, mihin olimme joutumassa. On periaatteessa mahdotonta yrittää tiivistää tätä perusasioita pidemmälle kuin "Sinun pitäisi pitää R2/L2:ta niin, ettet menetä tasapainoasi". Viihteestä puhuttaessa voidaan väittää, että "ne, jotka eivät pitäneet siitä, olivat niitä, jotka eivät ymmärtäneet sitä". Monella tapaa ei varmaankaan ole mahdollista ymmärtää kaikkea, mitä Kojima tällä kertaa halusi kertoa. Mutta sillä ei ole oikeastaan mitään väliä. Sisältö voi olla juuri niin omituinen kuin haluaa, jos kokonaisuus toimii. Samin ikuiset matkat (vauvan ollessa ainoa seuralainen) ja elokuvamainen kerronta olivat monella tapaa niin valtavan mieleenpainuvia. Sillä vaikka kyseessä on hyvin pitkälti peli, jossa suurimman osan ajasta vain raahataan mukana tarinaa, joka on oudompi kuin suurin osa siitä, mitä olemme aiemmin kokeneet - se oli myös kiehtova, ainutlaatuinen ja uskomaton tuulahdus raikasta ilmaa kaiken aiemmin kokemamme joukossa.
(04) Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriots
Hideo Kojima antoi viimeksi täysillä töitä Konamin lipun alla (hän jätti pelin kesken Metal Gear Solid V:n kehityksen), kun Snaken neljäs seikkailu, vuoden 2008 Guns of the Patriots, julkaistiin PlayStation 3:lle. Toimitettuaan sarjan kaksi edellistä osaa Sonyn kakkoskonsolille Kojima ei käyttänyt uuden alustan ja Blu-ray-formaatin voimaa pelattavuuden uudistamiseen, vaan teki vihdoin sen, mitä hän oli aina halunnut tehdä - nimittäin puoliksi interaktiivisen elokuvan. Guns of the Patriots saattoi tuntua puolivalmiilta pelattavaksi, kun se julkaistiin, mutta vielä tänäkin päivänä ennenaikaisesti ikääntyneen Snaken kuvaus on täysin tinkimättömän tarinankerronnan mestariteos, joka onnistuu kutomaan sisäänsä melkein kaiken taivaan ja maan väliltä. 50 minuutin pituisten välivideokohtausten välissä (enimmillään yli 70 minuuttia yhdellä kerralla) on salaliittoteorioita, yhteiskuntakritiikkiä, savuavia apinoita, syvällisiä hahmokuvia ja ripulia pöllyttäviä sotilaita. Joidenkin mielestä Kojima meni tässä Guns of the Patriotsissa liian pitkälle hillittömällä visiollaan, mutta se on myös pelin kiistatta suurin etu.
(03) Death Stranding 2: On the Beach
Pelien jatko-osat eivät onneksi ole aivan samanlaisia kuin elokuvamaailmassa. Päinvastoin, odotamme lähes aina niiden olevan vielä fantastisempia ja mahtipontisempia kuin edeltäjänsä. Kesti viisi ja puoli vuotta ennen kuin saimme vihdoin jatkoa Samin seikkailuille. Tänä aikana Kojima Productions onnistui kehittämään jotain, joka oli vielä viimeistäkin hiotumpi, tyylikkäämpi ja tiukempi seikkailu. Meille tarjottiin paljon asioita, jotka veivät pois osan turhautumisesta, jota jotkut saattoivat kokea edeltäjänsä kanssa. Saimme myös jotain, jota voi luokitella vain kauneimpien joukossa, mitä konsolilla voi tällä hetkellä kokea. Ympäristöt, jotka tarjoavat henkeäsalpaavia näkymiä ja joissa säästä ja luonnonkatastrofeista tuli elementti, jolle annettiin enemmän tilaa. Samin pitkät matkat tarjosivat myös paljon enemmän mahdollisuuksia ja vaihtelua kuin edellisellä kerralla. Odotetusti tarina oli monella tapaa vähintään yhtä mahtipontinen ja hullunkurinen kuin viime kerralla. Mutta se tarjosi myös enemmän selityksiä, enemmän hetkiä, jotka sitoivat tarinan yhteen kokonaisuutena. Saimme toistuvia hahmoja ja sitten upeita uusia hahmoja tarinassa, jossa Kojima tasapainoili toistuvasti, jälleen kerran, nerouden ja hulluuden välillä tavalla, josta tuli uskomattoman mieleenpainuva. Kaiken kaikkiaan saimme arvokkaan ja äärimmäisen loistavan jatko-osan, joka, vaikka se jakoi paljon ensimmäisen pelin kanssa, onnistui silti tuntumaan jälleen kerran täysin ainutlaatuiselta.
(02) Metal Gear Solid
Ensimmäisestä kuvasta lähtien sävy on nollan asteen vedessä Shadow Moses Islandin ympärillä - tämä on aivan erilaista kuin mikään aiemmin koettu. Kunnianhimon taso on nostettu yli äyräiden, kun pelin ja elokuvan väliset rajat hämärtyvät ja Hideo Kojima vie meidät ja kansainvälisen PlayStation-skenen salamyhkäisyydellä valloittaen meidät ja kansainvälisen PlayStation-skenen yhdessä kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimmista peleistä. Neljäs seinä murtuu pelin kansitaiteeseen kirjoitettujen kooditaajuuksien avulla, ja Psycho Mantis manipuloi fyysistä todellisuuttamme. Isometrinen 3D-perspektiivi paljasti piilotetut lasersäteet savuke suussaan, upeasti renderöitynä yksinomaan pelimoottorilla, ja räjäytti mielemme vuorotellen uskottavan ääninäyttelyn ja kieroutuneen hahmogallerian avulla. Vuosi 1998 muokkasi kokonaisen sukupolven, eikä se ainoastaan tuonut pelisarjaa maailmankartalle - se myös vakiinnutti Hideo Kojiman yhdeksi alan kaikkien aikojen arvostetuimmista ja vaikutusvaltaisimmista pelintekijöistä. Solid "David Hayter" Snake laittoi partiopoika Sam Fisherin potalle ennen kuin hän oli syntynytkään, ja me tervehdimme häntä ansaitulla kakkossijalla.
K O J I M A N PARAS PELI :
(01) Metal Gear Solid 3: Snake Eater
Niin paljon kuin rakastammekin aivan ensimmäistä Metal Gear Solid -peliä ja sen polygonimäistä PlayStation-viehätystä, vakoilun mystiikkaa, outoa komiikkaa ja omituista sävyä, Snake Eater nappaa silti kärkipaikan tällä Kojiman parhaiden töiden listalla. Tämä johtuu siitä, että hänen patentoitu omaperäinen reseptinsä siitä, miten hyvä vakoilutoiminta pitäisi tehdä, pääsi oikeuksiinsa, kun hän ja Konamin tiimi Snake Eaterin takana takoivat nauhaa aina 70-luvulle asti. Solid Snaken isä Big Boss ja hänen taistelunsa venäläisiä terroristeja vastaan siellä viidakossa seisoo yhtenä merkittävimmistä pelikokemuksista, mitä koskaan on tarjottu, ja nyt kun pian saamme kokea tämän mestariteoksen ylenpalttisen uuden version, toivomme tietysti vilpittömästi, että Konami on tehnyt Snake Eaterille oikeutta.
