Huhun mukaan Bully 2 oli kehityksessä 2010-luvun alussa
Heinäkuussa youtubettaja SWEGTA väitti videollaan, että Bully 2 olisi ollut työn alla Rockstar Gamesilla, mutta että projekti kuopattiin ennen kuin homma lähti niin sanotusti lentoon. Nyt Video Games Chronicle väittää saaneensa haltuunsa samansuuntaista tietoa.
Huhujen mukaan Rockstar New England olisi kehittänyt peliä yli vuoden ajan 2010-luvun alussa, ja käsikirjoitus olisi aloitettu jo vuonna 2008.
Tarinassa olisi edelleen ollut mukana Jimmy Hopkins, ja peli olisi alkanut isäpuolen talosta kesän korvilla kouluvuoden päättyessä. Sitten olisikin alkanut epätietoisuus siitä, mihin suuntaan päähenkilön tarina kulkisi.
Lopulta peli levisi käsiin, ja tiimi hajosi osiin muita projekteja työstämään.
"It existed, it was playable, it was just a shame it never got off the ground.



