Suomi
Gamereactor
uutiset
Fallout 3

Huhun mukaan tästä Falloutista ei kannata toivoa uusintaversiota, ei ainakaan ihan pian

Remasteroitu Fallout 3 ei kuulemma ole tulossa "piakkoin".

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Ennen kuin Activision Blizzard Microsoftille päätyi, levisi maailmalle mittava tietovuoto, jonka mukaan muun muassa vuonna 2008 julkaistu Fallout 3 olisi saamassa remasteroinnin, tai ehkä jopa kokonaan uusitun remake-käsittelyn.

Huhuilija ja tietovuotelija NateTheHate on ilmoittanut kantanaan Twitterissä eli X-palvelussa, ettei moista ole tapahtumassa piakkoin. Nyt tietysti sopii miettiä, mitä tämä "a while" eli piakkoin sitten oikeastaan tarkoittaa.

Falloutin oman sarjan toista kautta odotellaan vuoden 2026 ensimmäiselle puoliskolle, joten ehkä silloin olisi aika uusitulle Fallout 3:lle? Tai sitten ei. Jäämme odottamaan.

Fallout 3

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Fallout 3Score

Fallout 3

ARVIO. Kirjoittaja Matti Isotalo

Ydinsodan jälkeinen maailma on rujo paikka. Yhtä rujoa olisi, jos tietokoneroolipelien klassikkosarja olisi pilattu epäonnistuneella jatko-osalla. Niin ei ole onneksi käynyt.



Ladataan seuraavaa sisältöä