Indiana Jones and the Great Circle julkaistiin joulukuussa 2024 Xboxille ja PC:lle. Menestys on ollut oikein mukavaa, joskin nykyiseen malliin myös bugeja ja muuta korjaamisen tarvetta oli peliin jäänyt. Mutta huoli pois, sillä korjaukset ovat käynnissä.
Bethesda on ilmoittanut, että kolmas päivitys eli Update 3 on ladattavissa, ja bugien korjauslistalla on lukuisia tehtävien suorittamiseen ja tavaroiden keräämiseen liittyviä korjauksia. Nyt siis niitä Steamin ja Xboxin saavutuksia pitäisi olla mahdollista saada ihan tosissaan. Lukaise tehtyjen päivityksien lista täältä.
Machine Games kertoo päivittävänsä peliä vastakin palautteen perusteella, kuten sen HUDin säätöä ja Nvidian RTX-teknologiaa, jolla hiukset saadaan liikkumaan realistisesti.