Indika on tarinaltaan vaikuttava pohdinta

Odd Meter piti ennen majaansa Moskovassa, mutta korjasi kimpsunsa ja kampsunsa Kazakstaniin. Indika pohtii teologiaa, venäläisiä talvisia maisemia ja 8-bittistä menoa. Tämän ei pitäisi toimia, mutta toimii kuitenkin.

Nyt ollaan jossain Itä-Venäjällä 1800-luvun lopulla. Imperiumia lähestyvät suuret koettelemukset, mutta se ei haittaa Indikaa. Hän on hyveellinen ja alistuva nunna keskiaikaisessa luostarissa. Aluksi kaikki vaikuttaakin olevan oikein hyvin. Ensimmäisenä tehtävänä noudetaan viisi ämpärillistä vettä kaivosta, ja astellaan lumessa. Sitten toinen nunna kaataa ämpärin, ja suoltaa joukon hyvinkin epäkristillisiä herjauksia.

Indika haluaa opettaa pelaajalle jotain, mutta läpi päästyä en vieläkään ole varma, mitä se on. Aluksi se sanoma suorastaan nuijitaan perille, mutta sitten se juoni jääkin hauskan, hulluttelevan ja liikuttavan tien päällä tehdyn matkan jalkoihin.

Indika saa käskyn kuljettaa kirjeen toiseen luostariin, joka sijaitsee päivämatkan päässä. Matkan varrella ei kohdata vihollisia sen enempää kuin ruokaa, lämpöä tai muitakaan tarvikkeita. On ratkottava joukko pulmia, jotka melkein aina edellyttävät ympäristön manipulointia. Eli siis yleensä kiskotaan kytkimistä ja työnnellään laatikoita. Mutta jokainen haaste on hyvin tehty.

Pelattavuus alleviivaa osaltaan kriittistä suhtautumista dogmaattista uskonnollisuutta kohtaan. Yksinkertainen ratkaisu ei ole se, jolla edetään, sillä maailma on monimutkaisempi. Kunhan pelaaja pääsee jyvälle siitä homman nimestä, osaa eteen tulevia pulmia ratkaista siten kuin peli haluaa. Toisaalta hieman enemmän omaperäisyyttä saisi niissä pulmissa olla.

Ulkoisesti kaikki on kuitenkin kaunista. Omalla tavallaan. Tekstuuripinnat voisivat olla hiotumpiakin, ja liikeanimaatiot ovat jäykkiä ja kömpelöitä. Valaistus on nykypeleihin verrattuna hyvinkin rajoittunutta. Oma kauneutensa on kuitenkin siinä, kun katselee venäläisiä maalaiskyliä ja tehdashalleja. Lumikin on täällä likaista, raskasta ja jopa mutaista loskaa. Niin sitä pitää.

Matkan varrella on takautumajaksoja Indikan lapsuudesta. Nämä jaksot pelataan retropelin lailla pikselisen grafiikan voimin. Mittavia nämä minipelit eivät ole, mutta tuovat oman vaihtelunsa. Hahmonkehitystäkin on, mutta ne avattavat kyvyt eivät vaikuta pelaamiseen millään tavalla. Tästä kehittäjä jopa itse varoittaa latausruudussa. Se on sanottava, että hahmonkehityksellä on merkitys tarinassa.

Indikan suurin vahvuus on tarina. Loppuun pääsee 3-4 tunnissa, mutta pelaaja kokee käyneensä läpi matkan. Mukaan lyöttäytyvä vankikarkuri Ilya on se paholaisen ääni, joka saa Indikan epäilemään itseään. Tarina saavuttaa loppuratkaisunsa, mutta tärkeintä on silti se matka. Dialogi on raskasta ja filosofista, mutta soljuu sujuvasti kautta koko pelin huumoria unohtamatta. Kannattaa laittaa päälle venäläinen ääniraita, sillä se tuntuisi olevan englanniksi puhuttua paremmin tehty.

Teknisesti Indikalla on Playstation 5:llä omat ongelmansa, mutta ne puutteet ovat anteeksi annettavissa, sillä peli viihdyttää koko kestonsa ajan.