Jusant on loistava lajityyppinsä edustaja

Journey loi omanlaisensa pelien alalajin, jossa ohjataan pientä ja jokseenkin haurasta hahmoa matkalla kohti horisontissa häämöttävää maalia. Dialogia on yleensä hyvin vähän, jos lainkaan, ja tarinankerronta on sekä esoteerista että ylimalkaista ja yleensä symbolista. Painopiste on graafisessa tyylissä ja yksinkertaisessa pelattavuudessa. Journeyn ohella on saatu ainakin Abzu, Rime, Grow Home, Inside, Submerged ja jossain määrin myös GRIS sopii samaan kaavaan. Jusant on juuri tällainen peli. Neljän tai viiden tunnin pelaamisen jälkeen voin sanoa, että Don't Nodin uusin peli on samalla oman lajityyppinsä yksi parhaista.

Jusant on ranskaa ja tarkoittaa laskuvettä. Pelin maailma on hyvin kuiva eikä ole tiedossa, miksi sateet loppuivat tai mihin meri oikein katosi. Jäljellä on vain aavikkoa, ja keskellä kaikkea aavikkoa on suuri sylinterimäinen vuori. Kerran sitä asuttivat ihmiset, ja vuori oli meren ympäröimä.

Pelaaja on nuori matkailija, joka on juuri saapunut vuoren juurelle. Tavoitteena on kiivetä huipulle seurana veden henki Ballast. Matka käy siis ylöspäin kuivuneen sivilisaation jalanjäljissä, ja kaikkialla on jälkiä kehityksestä, kukoistuksesta kuin myös romahduksesta. Pelin kuluessa kerrotut tiedot muuttuvat turhan epämääräisiksi, mutta kaiken aikaa pelaajalla on syy jatkaa matkaa. Kiipeillessä L2 on vasen käsi, ja R2 oikea käsi. Oikean rytmin avulla pystyy selvittämään vaikeimmatkin paikat. Lisäksi käytössä on useita lisäkykyjä riippuen pelin vaiheesta. Kaiken aikaa kuitenkin kiivetään. Don't Nod tekee parhaansa pitääkseen mielenkiinnon yllä. Ja tässä onnistutaan, sillä pelaaminen on hyvinkin fyysistä ja armotonta. Jusant osoittaa, että pelimekaniikka voi olla yksinkertainen ja toimivan tyydyttävä.

Kieltämättä jotain muutakin tekemistä olisi voinut olla mukana. Ehkäpä mahdollisuus leiriytyä, tai kerätä tarvikkeita matkan varrella? Toisaalta selvä valittu painopiste takaa sen, että peli päättyy juuri silloin kun sen pitääkin päättyä. Kestoa on sen neljä tai viisi tuntia aivan kuten Journeyllakin.

Onnistuneessa graafisessa asussa auttaa pitkä ja terävä piirtoetäisyys, joka aina näyttää, miten pitkälle on tultu, ja minkä verran on vielä jäljellä. Musiikki on ehkä hieman turhan minimalistista, mutta muuttuu matkan edistyessä täyteläisemmäksi.

Jusant sanoo paljon, mutta ei sanoilla. Samaa voi sanoa myös pelattavuudesta, joka ottaa kaiken irti niin yksinkertaisesta lähtökohdasta. Lämmin suositus siis täältä, ja toivottavasti Don't Nod voi joskus tehdä lisääkin.