Kauhun kilometrit (4K) on edelleen toimiva jännäri

Legendaarinen elokuvaohjaaja Steven Spielberg tunnetaan lukuisista hittielokuvista kuten Jaws (1975), Raiders of the Lost Ark (1981) ja Jurassic Park (1993). Kovin moni ei kuitenkaan tiedä, että Spielbergin ensimmäinen virallinen elokuva on vuonna 1971 TV:seen tehty Duel, joka on onnistuneesti suomennettu Kauhun Kilometrit. Pienestä budjetista ja yksinkertaisesta tarinasta huolimatta Duel on hieno esimerkki ohjaajan taidoista.

Davidilla (Dennis Weaver) on tärkeä työtapaaminen toisessa kaupungissa, jonne hän on lähtenyt hyvissä ajoin autollaan. Hyvin alkanut autoreissu saa kuitenkin oudon käänteen, kun kasvoton rekkakuski aiheuttaa maantiellä vaaratilanteen epämääräisellä käytöksellään. Tilanne kääntyy pahempaan kun David hoksaa rekan vainoavan häntä.

Duelin yksinkertainen tarina nojaa pitkälti tunnelman luontiin. Yhden miehen ahdingon ympärille rakennettua rauhallista kerrontaa vauhditetaan nokkelalla kameratyöllä ja tiivistunnelmaisilla kohtauksilla, jotka tasapainoilevat sopivasti realististen ja yliluonnollisten tapahtumien välimaastossa. Hahmon taustoja ja yleistä mielentilaa käsitellään ajatusten ääneen lukemisella, mikä ankkuroi katsojan hyvin hetkeen ja luo tragikoomisiakin tilanteita hahmon yrittäessä pohtia jahtaajansa identiteettiä ja järkeistää syitä tilanteeseen joutumisesta.

Dennis Weaver kantaa pääosan uskottavasti epätoivon partaalle ajettuna kaupunkilaismiehenä. Weaverin kasvava ahdistus ja epävarmuus auton ratissa välittyy katsojalle tehokkaasti tämän kilpaillessa hengestään painajaismaista rekka-autoa vastaan, jota 70-lukulaisittain hieman jäykkä tyylittely vain vahvistaa. Elokuvan toisena pääosana esiintyvän kasvottoman kuskin ohjaama kauhurekka on ikimuistoinen. Peterbiltin massiivinen ja yltä päältä ruosteessa sekä liassa pyöritelty tappokone tekee vaikutuksen alati päälle hönkivänä hirviönä, mikä ei tunnu pysähtyvän millään. Miehen ja koneen välinen inhorealistinen taisto tuntuukin kaikessa yksinkertaisuudessaan kutkuttavan kiehtovalta.

Vain 14 päivässä ja pienellä rahalla kuvattu Duel näyttää mainiosti ohjaaja Steven Spielbergin ammattitaidon. Studion sijaan aidosti tien päällä kuvattu materiaali antaa elokuvalle tarvittavaa uskottavuutta, ilman sen kummempia lavasteita. Muutamaa nopeutettua kuvaa lukuun ottamatta, modernin oloiset, vauhdissa kuvatut ajotilanteet ja tyylitellyt kamerakulmat korostavat hyvin pelon aiheita ja antavat elokuvan rauhalliseen tahtiin oivaa kontrastia. Elokuvan napakka leikkausrytmi oli selvästi aikaansa edellä ja luo pohjan dynaamiselle kaksintaistelulle.

Vaikka muutama otoista on selkeästi rakeisempi, on elokuvan 4K-julkaisu tehty yleisesti huolella. Yli 50-vuotias Duel näyttää vaikuttavan terävälle natiivissa 4K-tarkkuudessa jopa siinä määrin, että itse ohjaajan voi havaita heijastuspinnasta yhdessä kuvassa. Dolby Visionin myötä elokuvan värit ovat eläväiset ja kontrasti vahva, tuoden 70-luvun amerikkalaisen maantiekulttuurin uskottavasti nykypäivään. Julkaisulevylle on lisätty myös elokuvan lyhyempi TV-versio ja kirjoittajan sekä ohjaajan pitkiä haastatteluja, joissa he käyvät läpi elokuvan tekoon liittyviä mielenkiintoisia asioita.

Vaikka Duel ei kuulu mielestäni Steven Spielbergin parhaisiin elokuviin, on se silti mainio tuotos. Ennen kaikkea elokuva on huikea näyttö miehen taidoista jo heti nuorella iällä luoda jännittävä ja hienosti ohjattu tarina pienestä ideasta, vähin resurssein ja lyhyessä ajassa. Vähemmän tiedossa olevan klassikon 4K-julkaisu on kulttuuriteko, joka mahdollistaa iäkkään elokuvan nauttimisen kotisohvalta näyttävämpänä kuin koskaan, samalla muistuttaen nykypäivän efektiähkyille, että joskus vähemmän on huomattavasti enemmän.