Duke Nukem Forever - Kauan odotettu kuninkaan paluu
Aina vuodesta 1997 asti odotettu ja ikuisuudelta tuntuneen kehityshelvetin läpi käynyt maineikkaan Duke Nukem 3D:n seuraaja, Duke Nukem Forever on lopultakin saapunut pelattavaksi, vastoin kaikkia mahdollisia todennäköisyyksiä pelin jouduttua kohtaamaan jo kerran loppunsa v. 2009 peliä kehittäneen 3D Realmsin lopetettua toimintansa rahan loputtua.
Borderlands-räiskinnän kehittänyt Gearbox-studio otti kuitenkin pelin kontolleen, ja se on lopultakin pelattavana. Vaatimattomalta tuntuvan 14 vuoden odotuksen jälkeen Foreveristä löytyy niin hyvää kuin myös huonoakin, minkä vuoksi se ei todellakaan pysty olemaan se 'messias-räiskintä', jonka 3D Realms pelaajille aikoinaan lupasi. Jopa ongelmineen Foreverissä tuntuu olevan jotain mystistä vetovoimaa, mutta mitä?
Kukaan ei nyysi naisiamme enää toista kertaa!
Foreverin alussa on kulunut n. 12 vuotta 3D:n tapahtumista, jolloin Duke antoi maapalloa vallanneille alieneille kunnolla turpiin ja pelasti myös naiset siinä sivussa. 12 vuoden aikana Duken elämä on ollut kuin satukirjasta; hän on käynyt mm. avaruudessa ja Mount Everestillä ja hänestä on tehty videopelikin.
Yhtenä päivänä kaikki muuttuu, kun avaruuden muukalaiset saapuvat Las Vegasiin muka rauhanomaisissa aikeissa, eikä Dukelle anneta mitään mahdollisuutta pistää vierailijoille vastaan. Käskyn noudattaminen unohdetaan sitten kokonaan, kun alienit tunkeutuvat Duken luolaan ja aloittavat mellakat Vegasissa kaappaamalla myöskin naisemme.
On siis tartuttava aseisiin ja asteltava veriselle kostoretkelle Maan pelastamiseksi!
Kirkuvan sian liha on parasta pekonia näin aamusella!
Pelin aikana Duke joutuu muukalaisten nirhaamisen ohella myös ratkaisemaan aivopähkinöitä, mm. ajamaan kauko-ohjattavaa mini-autoa, ajamaan monster-truckilla ja kutistuen melko tasaisin väliajoin sormen korkuiseksi kääpiöksi helium-ääntä unohtamatta.
Ylitsevedetty väkivalta ja myöskin huumori ovat juuri Foreverin parhaimmat puolet, mutta pelimekaniikka ja varsinkin ulkoasu osoittautuvat melkoiseksi kipupisteeksi. Pelin ulkoasu ei vaikuta ollenkaan nykyajan standardien mukaiselta, eikä hahmomalleja ole kovinkaan hyvin toteutettu, vaikka maisemissa tuntuu olevan jonkinlaista yritystä.
Duken ohjaaminen tuntuu aina silloin tällöin kankeahkolta ja aseissakin voisi olla paljon parantamisen varaa. Aseista puhumattakaan niitä saa olla vain kaksi(!) kerralla, mikä saa pelaajan kuin pelaajan varmasti ärräpää-tuulelle, sillä olisi kiva saada pitää 3D:n tapaan kaikki aseet takataskussa, jolloin ampuminen voisi olla todella hauskaa.
Tälläisenä Forever vain tuntuu heittävän hukkaan niitä hyviä mahdollisuuksiaan.
On aika purra purkkaa, mutta minulla ei ole purkkaa!
Forever on mukavan erilainen FPS-peli moneen muuhun FPS:sään verrattuna, vaikka monet ongelmat painavat pelin painoarvoa merkittävästi alas. Jos Gearbox vain olisi tehnyt paremman ulkoasun ja kehittänyt pelattavuutta 3D Realmsin omasta versiosta, silloin Duke Nukem Forever olisi paljon parempi kuin se oikeasti on.
Se ei todellakaan tarkoita, että Forever olisi surkea peli. Se on vain peli, joka tähtäsi todella korkealle, mutta joka lopulta huomasi tavoitteidensa olevan turhankin korkealla.
It's good! :
+ Duke Nukem letkautuksineen
+ Räävitön huumori pervoiluja unohtamatta
+ Sopivasti vaihtelua aivopähkinöiden ja räsikinnän kera
+ Puutteineenkin nautittava
Eat shit and die! :
- Pelattavuus kankeahkoa
- Aseita saisi olla rutkasti enemmän
- Uudelleenpeluuarvo melko alhainen
- Turhankin vanhahtava ulkoasu
GRAFIIKKA: 4
ÄÄNI: 8
PELATTAVUUS: 7
PITKÄIKÄISYYS: 6