Call of Duty: Modern Warfare 2

Call of Duty on nykyään suurin sotapelisarja ja se on lähes kymmenen vuoden aikana myynyt yli sata miljoonaa peliä ja sarja on saavuttanut moiset myyntiluvut julkaisemalla vuosittain aina uuden installaation. Pelin teema on tosin muuttunut realistisesta toisen maailman sodankäynnistä elokuvamaisempaan moderniin sotaan. Suunnan vaihto on rahallisesti ollut kannattava, sillä 2007 julkaistu neljäs osa oli vuoden suurimpia pelejä. Potin räjäytti lopullisesti 2009 julkaistu Call of Duty 6: Modern Warfare 2, joka on tällä kertaa arviossa. Onko se tosiaan 94 metascoren arvoinen tekele?

On vuosi 2016, sota ei ole muuttunut. Viisi vuotta on kulunut modern warfaren tapahtumista. Terrorismi kukoistaa edelleenkin ja maailmankonflikti on lähellä. Terroristi Vladimir Makarov on saatava vangittua, joten terroristinvastainen järjestö Task Force 141 tekee soluttautumisoperaation ja lähettää Joseph Allenin soluttautumaan Makarovin veriseen operaatioon Moskovan lentokentällä. Tämä siviilien suuri verilöyly tapahtui täysin turhaan, sillä soluttauminen epäonnistui ja Allen ammutaan. Suuri maailmankonflikti syttyy kun venäläiset löytävät Allenin ruumiin ja tunnistavat sen Amerikkaiseksi sotilaaksi. Tämän seurauksena Venäjä aloittaa laajamittaisen invaasion Amerikkaan. Sota on syttynyt. Massiivisen sodan keskellä Makarovin metsästäminen on kuitenkin ykkössijalla. Hänet on saatava kiinni, hinnalla millä hyvänsä. Pelin edetessä pyöritään niin Amerikassa, Lähi-idässä kuin myös arktisessa Siperiassa.

Tarina kuulostaa mielenkiintoiselta, vaikkei kovin omaperäinen olekaan. Siitä on kuitenkin vaikea saada minkäänlaista selkoa, sillä pelattava henkilö- ja ympäristö pomppivat tiheään tahtiin ja asioita ei selitellä liiemmin. Lisäksi potentiaalinen tarina jää ankarasti sodan alle. Pelattaessa nimittäin ei kuule mitään muuta kuin miljoonia laukauksia ja räjähdyksiä. Hiljaisia hetkiä ei juuri ole. Ammuttaessa ei ole aikaa kuunnella tiimitovereiden huutoja, vaikka asiaa selittäisivätkin. Käsikirjoituksessa on kuitenkin yksi kohta, joka on todella vakuuttavaa. Kuinka saada pelaaja tuntemaan jotakin kun käsikirjoittaja on päättänyt tappaa yhden henkilön, johon pelaaja ei erityisemmin ole edes tutustunut. Pelissä oli yksi kyseisenlainen kohtaus, jossa tunnelma oli kohdillaan. Tämä on ainut kohtaus, jonka edes muistan tässä hyvin epäeheästi rakentuvassa tarinassa.

Modern Warfaren yksinpeli on äärimmäisen lineaarinen, että joka ikinen tapahtuma on ennalta käsinkirjoitettu eikä pelaajalla tarjota mitään muuta tapaa mennä sitä läpi. Tie on kapeaa putkea ja sitä edetään rivakkaa vauhtia eteenpäin perään katsomatta. Samalla lahdataan käsittämätön määrä sotilaita, terroristeja mitä ikinä onkaan vastassa. Sotimista vauhdittavat valtavat räjähdykset ja helikoptereilla ei pelissä ole muuta tarkoitusta kuin pudota alas ja räjähtää. Kampanja on melkoinen spektaakkeli, joka viihdyttää kerran, mutta toisella kerralla kaikki on jo nähty. Peli on todella elokuvamainen, ja valitettavasti sen pituus lähentelee melkein elokuvaa. Menin pelin läpi regular-tasolla alle viiteen tuntiin. Tämä on mielestäni jopa nykyasteikoilla säälittävän lyhyt, vanhoista räiskintäpeleistä, esimerkiksi Half Lifestä puhuttamakaan. Peli on kuitenkin niin lyhyt, että jokainen jaksaa sen läpi mennä ilman, että alkaa pitkästyttää. Joukkolahtaus tosin saattaa pitkästyttää, sitä on luonnollisesti valtavasti.

Lyhyen kampanjan jälkeen pelaaminen ei suinkaan lopu. Lisäarvoa tarjoavat reippaasti special-opseiksi nimetyt yhteistyötehtävät ja moninpeli. Edellä mainitut ovat äärimmäisen mukavaa ajanvietettä kaverin kanssa ja niiden kanssa saa kulutettua useita tunteja. Ne olivatki mielestäni paketin onnistunein osa. Niitä on montaa sorttia ja niiden suorittamisesta palkitaan eri määrällä tähtiä, joilla taas saa avattua lisää tehtäviä ja saavutuksia. Kaikista kolmen tähden saanti syö paljon aikaa, mutta se on hyvin kulutettua aikaa. Moninpeli on hyvin nopeatempoista ja voisikin sanoa sen olevan aivotonta räiskintää. Sillä onkin helppo nollata pää, mutta muuten se ei ole kovin mielestäni kovin miellyttävää ja se on hieman kyllästyttävää. Asiaa ei paranna se fakta, että pelaajakunta koostuu valtaosin keskenkasvuisista pilteistä. Tämä tosin tarkoittaa myös sitä, että pelin aloituskynnys on pieni pelaajien taitojen ollessa matalalla. Onnistumisen haluinen ihminen viihtyy pelissä parhaiten. Karttoja on mukavasti 16, lisäksi mahdollisuutena on ostaa kaksi hintavaa 5 kartan pakettia. Pelin ollessa nopeatempoista, myös huonojen spawnausten tuomat äkkikuolemat ovat valitettavan yleisiä. Myös pelin killstreakit ovat typeriä ja hyvin epätasaisia: Yhdellä helikopterilla voi saada 10 ilmaista tappoa itselleen. Moninpelin kilpailullisuus on siis matalaa, mikä ei siis miellytä itseäni.

Pelin pelattavuus on korkeatasoista. Ohjattavuus on niin tarkkaa ja sulavaa kuin ohjaimella voi vain olla. Se on pelin vahvuuksia. Aseilla tähtääminen on mukavaa ja toimivaa. Napit ovat muutenkin loogisia ja helposti omaksuttavia. Ärsyttävin piirre on kuitenkin pelin rajoittunut liikkumiskyky. Pelihahmo kun ei osaa hypätä kuin muutaman kymmenen sentin korkeuteen ja pääsee vain tiettyjen esteiden yli ongelmitta. Pelin lineaarisia kenttiä on myös rajattu törkeän matalalla aidalla, josta ei pääse kuitenkaan yli. Tynnyrin päälle meneminen aiheuttaa myös ongelmia. On mielenkiintoista, kuinka Amerikkalainen huippusotilas ei kykene hyppimään yhtään korkeammalle. Tämä riistää jo ennestään suppeaa vapaudentunnetta.

Teknisesti Modern Warfare 2 on ristiriitainen. Se nimittäin näyttää lähes tismalleen samalta kuin kaksi vuotta aikaisemmin tullut ensimmäinen Modern Warfare-peli. Silloin grafiikka oli huikeaa, mutta kehitystä olisi mukava ollut nähdä. Se on kuitenkin ainoita FPS-pelejä markkinoilla, joka kykenee tuottamaan lähes 60 kuvan ruudunpäivityksen ja pelaaminen on todella sulavaa sen ansiosta. Tämän seurauksena pelin visuaalinen ilme on kuitenkin perin yksinkertaisen näköinen. Kampanjassa on kuitenkin saatu aikaiseksi näyttävän näköisiä kohtauksia näinkin kevyellä moottorilla ja kampanjasta näkee parhaiten pelin valtavat tuotantoarvot. Pelin taiteellinen näkemys on kuitenkin tylsähkö, sillä se on hyvin väritön. Mikään ei jää mieleen, kun kaikki on geneeristä harmaata. Aseet ovat mukavan näköisiä. Äänimaailma on keskinkertaista. Musiikki on eeppistä ja elokuvamaista ja se sopii pelin luonteeseen ja luo tunnelmaa. Äänistä samaa ei aina voi sanoa. Useiden aseiden äänet ovat tylsiä ja munattomia verrattuna esimerkiksi Killzonen- tai Battlefield-sarjan luomuksiin. Räjähdyksetkin kuulostavat joskus hieman ohuilta, joka on sääli tämänkaltaisessa pelissä. Peli on näyttävän näköinen, mutta tekniikan suurin miinus on fysiikat: ne ovat nykystandardeilla ala-arvoiset. Fysiikanmallinnuksen puutteen takia pelimaailma tuntuu kauhean staattiselta. Ruumisfysiikkoja ei ole. Fysiikan heikkous pois lukien pelin tekniikka on perin kehittynyttä, muttei maata mullistavaa.

Kokonaisuudessaan Call of duty: Modern Warfare on mukiinmenevä perusräiskintä, josta ei hirvittävästi peli-iloa ole, ellei pidä moninpelistä. Kampanjan ollessa pieni välipala, Special-opsien toimiessa jaetulla ruudulla niistä saa onneksi helposti lisää pelattavaa. Moninpeli on mielestäni tylsää reaktioräiskintää, jossa taito ei juuri ole läsnä. Pelaajien keski-iän ollessa reippaasti alle pelin ikärajan on asiallisuudesta mahdotonta puhua. Aikaisemmista codeista pitäneet pitävät myös tästä, sillä mikään ei ole muuttunut sitten Call of duty 4:n.

Pelimaailma/tarina: 6.5
Grafiikka/tekniikka: 7.0
Musiikki/ääni: 7.5
Pelattavuus: 8.5
Sisältö ja uudelleenpelattavuus: 8.0

Kokonaisuus: 7.5

"Call of Duty: Modern Warfare 2 on hyvä perusräiskintä"

ja arvosteluasteikko vielä muistutukseksi :)

1/10 Kidutusta
2/10 Kelvoton
3/10 Surkea
4/10 Huono
5/10 Kohtuullinen
6/10 Ihan kiva
7/10 Hyvä
8/10 Erittäin hyvä
9/10 Erinomainen
10/10 Mestariteos