Battlefield 3

Vuonna 2011 lanseerattiin EA:n toimesta uusi nimike yhteen kaikkien aikojen suosituimmista sotaräiskinnöistä. Battlefield 3 esitteli itseään kerskalla Frostbite 2.0 -pelimoottorillaan ja massiivisella verkkoräiskinnällä. Kaikki on viety äärimmilleen; asevalikoimasta, tiimipelin tarpeesta ja tehonsyönnistä ei ole puutetta. Pelaajakatto on tietokoneella huima 64, mutta konsoleilla se rajoittuu kahteenkymmeneen neljään. Tietokone- ja konsoliversioiden välillä on useitakin merkittäviä eroja, joten huomioi että tämä arvio on kirjoitettu pääasiassa konsolin näkökulmasta.

Battlefieldin idea on moninpelissä, mutta sisältää myös siedettävän pituisen kamppanjan niille, ketkä sen haluavat läpi tahkota. Terroristien hallussa on ydinaseita ja uhka on suuri. Sen, miten näin on päässyt käymään, saa kertoa maanpetoksesta syytetty Yhdysvaltain armeijan kersantti, Henry Blackburn. Tiukassa kuulustelussa päästään vieraillemaan takaumissa, joiden kautta varsinainen tapahtumakerronta hoituu. Takaumat tosin aiheuttavat sikäli pientä hajontaa kokonaiskuvaan, että kaiken merkitystä ei välttämättä ensimmäisellä kerralla ymmärrä. Jos siis juoni jää epäselväksi, toisella läpipeluukerralla voi alkaa jo ymmärtämään tapahtumia. Mikäli siis jaksaa ensimmäistääkään.

Itse kamppanjakentät ovat sitä tuttua; välillä ammutaan tuhansittain tekoälykkäitä pahiksia ja välillä juostaan putkessa värikkäiden Quick Time Eventtejen johdattamana. Tarinan aikana päästään ajamaan panssarivaunulla keskellä aavikkoa, tarkka-ampumaan katolta ja istumaan hävittäjän kyydissä. Kunnollisia taistelutantereita, mitä peliltä voisi nimen pohjalta hyvin odottaa, löytyy vain muutama. Mitään vakuuttavaa yksinpeliltä ei tosiaan ole odotettavissa, mutta eipä peliä kamppanjan vuoksi olekaan mitään ideaa hommata.

Se varsinainen osuus pelistä tapahtuu moninpelirintamalla. Tuhon siemeniä kylvetään missä vain mahdollista. Ilmojen herrat ottavat hävittäjillä toisistaan mittaa, tankit herättävät miehissä erilaista kiinnostusta riippuen löytyykö käsistä parannuspakkauksia vai muoviräjähteitä. Kaspian rajaseudut ja Pariisin metrotunnelit ovat räiskettä täynnä, kun jenkit ja venäläiset ovat päätyneet kahakoimaan keskenään. Keskellä sotaa on hankalaa pärjätä yksin, joten tiimipeli on avain voittoon. Parasta peli onkin kaveriporukassa, kun hyvällä yhteistyöllä ja kommunikaatiolla varustautunut iskujoukko kantaa koko tiimiä kohti voittoa. Tai karvasta häviötä.

Erilaisia hahmoluokkia on neljää roolia. Rynnäkkömies eli Assault pyrkii joko ampumaan kaiken tiellään olevan, tai pelaamaan ryhmän pussiin parantamalla ja elvyttämällä panssarivaunun alle jääneitä kumppaneitaan. Huoltomiehinä toimivat Supportit hulehtivat etteivät ammukset lopu kesken ja tekevät uhmakkaita itsemurhaiskuja räjäyttääkseen vihollistykistön C4-räjähteillään. Engineerit eli insinöörit pitävät huolta että oma sotakalusto pysyy kunnossa. Reconit eli tiedustelujoukot pyrkivät paljastamaan vihollisliikkeet ja esittelemään tarkka-ampujan taitojaan ballistisilla tarkkuuskivääreillään. Jokaiselle jotakin, mutta yksinäisiä susia ei suosita.

Pelimuotoja on useaa vaihtoehtoa, mutta pelatuimmat ovat Rush ja Conquest. Kaikkien räiskintöjen vakio Team Deathmatch löytyy, mutta se ei tosiaan ole tämän pelin idea. Rushissa toiset hyökkäävät ja toiset puolustavat. Hyökkääjien tulee saada haltuunsa tiettyjä komentopisteitä edetäkseen ja voittaakseen, kun taas puolustajat haluavat päinvastaista. Hyökkääjät nimittäin epäonnistuvat rynnäkön vaatiessa liikaa miesuhreja. Conquest taas on hieman yksinkertaisempaa mutta sitäkin taktisempaa valloituspisteiden haalimista, missä enemmän alueita hallitseva osapuoli ottaa jatkuvasti askelia kohti voittoa. Molempien puolien nimittäin joutuessa hyökkäämään ja puolustamaan, on väliä mitä pistettä lähtee valloittamaan tai jää vartioimaan.

Yksin- ja moninpelin lisäksi pelistä löytyy kahden pelaajan yhtestyöpeli. Sitä kattaa tosin vain kuusi erinäistä tehtävää, jotka kyllä poikkeavat toisistaan mukavasti. Löytyy sitä perinteistä putkiräiskintää, mutta myös sala-ampujan roolia, missä hyvä kommunikaatio nousee elintärkeään asemaan kohteet pitäessä eliminoida ennen kuin kukaan heistä ehtii tajuamaankaan lopun tulleen. Homma on ihan hauskaa mutta ei pitkäikäistä, tehtävän suorittaminen kun ei jaksa montaa kertaa palkita.

Battlefield 3 ei ole ainutlaatuinen tapaus räiskintäpelien maailmassa, mutta tarjoaa hyvää tuttua viihdettä jos satut pelaamaan kaveriporukassa. Taistelutantereella kun yhteistyöllä on oikeasti merkitystä ja voi saavuttaa jotakin. Tappaminen ei ole se ensimmäinen pääasia, vaikkakin se kirii niukasti kakkoseksi. Oman ryhmän elossa pitäminen kuitenkin pitäisi olla korkeammalla prioriteetilla kuin suurimman pistemäärän haaliminen, sillä ilo pelissä on enemmänkin hauskanpidossa kuin sotajumalan tittelin haalimisessa. Yhteistyö yleensä määrittääkin sen, lukeeko lopussa voitto vai häviö.

Arvosana: Hyvä