Suomi
JäSENARVIO

Just Cause 2

Kirjoittaja: Trvium   2010-07-16

Just Cause 2 on Panaun kuvitteelliselle saarelle sijoittuva toimintaseikkailu. Peli alkaa, kun päähenkilö Rico Rodriquez menee Panaulle etsimään entistä työnantajaansa. Riqo saa kuulla, että panaun presidentti on tapettu ja hänen tappaja, poikansa Baby Panau on noussut valtaistuimelle. Riqo tarvitsee tietoa työnantajastaan, joten tekee informaatiota vastaan tehtäviä kolmelle rikollisorganisaatiolle. Tehtävien tekemisestä, sotilastukikohtienvaltaamisesta ja valtion tavaroiden tuhoamisesta saa kaaosta, joka vie peliä eteenpäin. Kaaoksen aiheuttaminen aukaisee uusia tehtäviä, uusia vallattavia alueita uusia kilpa-ajoja ja tarinaa kuljettavia agency missioneja.


Päähenkilöllä Riqolla on paljon hauskoja leluja. Riqolla on aseita, laskuvarjo ja hauska kiipelykoukku, jota voi käyttäää liikkumiseen, autosta toiseen hyppimiseen, vihollisten sitomiseen sekä hetittämiseen ja vaikka mihin. Riqo osaa myös ajaa auton lisäksi veneillä, lentokoneilla ja helikoptereilla.

Pelin kontrollit ovat muuten hyvät, mutta suojautuminen (jolle ei tarkoituksella annettu paljoa sijaa) on kökköä. Jos lähtee kyykyssä liikkumaan, niin Riqo nousee heti ylös. Toinen ärsyttävä pikkuvika on Panaun väkiluku. Kaupungeissa kävelee vain pari hemmoa per katu ja maalla tyyppejä ei näe ollenkaan. Myös valtateilla on välillä rasittavan hiljaista. Pelissä on mahtavat grafiikat, ja sen takia väkilukumyönnytys on luultavasti jouduttu tekemään. Loistavien grafiikoiden lisäksi pelistä löytyy kaikenlaisia maisemia: aavikosta lumivuoriin, jättikaupunkeihin, sademetsiin ja kalastajakyliim. Myös osasyy on varmaan Panaun koko, joka on arviolata 1000 neliökilometriä. Väkiluvun olisin ymmärtänyt, mutta siviilien pitää vielä kaikenlisäksi olla vain käveleviä räsynukkeja. Ei kyllä sotilaatkaan älyllä loista. Pelin tehtävissä (varsinkin loppupuolen vaikeimmissa) ärsyttää tallennusmekanismi. Jos kuolee, kaikki kaaos palaa takaisin siihen mitä se oli viime chekpointilla ja jos kuolee kun tehtävä ei ole kesken niin kaikki kaaos pysyy vaikka kuolee???

Pelin musiikit on onnistuneesti James Bond tyylistä menoa, mikä sopii loistavasti pelin agenttihenkeen ja mahtaviin stuntteihin. Äänipuoli olisi ollut loistavaa ilman hirveää ääninäyttelyä joka osaa olla välillä todella ärsyttävää. Varsinkin kun omalla boksillani joskus puhe jää hetkeksi jumittamaan samaan paikkaan. Pelissä on paljon hauskoja easter eggejä :D

Pelissä on black market, jonka voi kutsua lähelleen, vaikka olisi missä tahansa. Pimeästä kaupasta voi ostaa aseita, räjähteitä, autoja ja muuta tavaraa jos tarvitsee. Aseita on tarpeeksi, ja kaikki normiaseet löytyvät. Omat suosikkini ovat sniper rifle ja saved-off shotgun. Black marketista voi myös tilata kyydin, jotta pääsee toiselle puolelle panauta puolessa minuutissa.

Pelin taisteluosuudet on tehty hyvin, mutta parasta antia on ehdottomasti kaaoksen tekeminen. Kyllä se vaan on hauskaa ensin räjäyttää pari bensatankkia, sitten yhdistää koukulla vieressä oleva patsas autoon, lähteä autolla poispäin ja repäistä patsas maahan ja lopuksi paeta laskuvarjon kanssa.

Pelissä on paljon tehtävää, mutta toista läpipeluukertaa se ei kestä. Pelissä riittää tekemistä moneksi kymmeneksi tunniksi ja kokoajan on hauskaa. Sitten kun pelissä loppuu tehtävät peli alkaakin tuntua todella tyhjältä. Ärsyttävää on myös tekojen vaikuttamattomuuden tunne. Pelin tarina oli myös välillä aika typerä (vaikkei se missäännimessä totisuuttta hakenutkaan).
Myös jonkinlainen moninpeli ja co-op olisi ollut hyvä.

HYVÄÄ:
Kaaos
Pelattavaa riittää
Pelattava
Tehtävät
Musiikki
Grafiikat
Panaun uskomaton laajuus
Kontrollit (enimmäkseen)
Easter Eggit
Monenlaiset maisemat

HUONOA:
Tyhjyyden tunne kun tekeminen loppuu (joka ei siis nopeasti lopu)
Välillä tylsää tavaroiden keräämistä
Tallennusmekanismi tehtävissä
Väkiluku
Ääninäyttely
Tarina välillä
Ei moninpeliä eikä co-oppia

8.5/100

Keskiarvo: 9/10
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10