Dead Space 2

Dead Space 2 (PC) - Tapaamme jälleen, herra Clarke

On kulunut kolme vuotta siitä, kun Isaac Clarke korjausryhmänsä kera asteli kuuluisalle kaivosalus USG Ishimuralle. Alukselle, jonka miehistö oli muutettu brutaalisti avaruushirviöiksi ja josta oli syyttäminen mystistä artefaktia. Aegis VII -siirtokunnan tuhoaminen ei kuitenkaan päättänyt painajaista täysin.

Isaacin löydyttyä hän ei todellakaan ole pelastunut, vaan kaukana siitä. Kovia kokenut, tyttöystävän Ishimuran tragediassa menettänyt mies on laitettu EarthGovin kuulusteltavaksi sekä pakkopaitaan. Kaiken lisäksi Isaacin muistissa on ilmeisesti saappaan kokoinen aukko, sillä hän ei muista menneistä kolmesta vuodesta mitään. Tavallisen kuulustelu-session päätteeksi insinööri huomaa Saturnuksen Titan-kuuta kiertävän Sprawl-aseman olevan kaamean necromorph-infektion kourissa ja joutuu aluksi rämpimään pakkopaidassa helvetillisiltä olennoilta pakoon.

Paniikkia ja epäluottamusta pursuaa joka nurkasta, mutta Isaac ei epäröi, vaan saatuaan puvun päälleen pistää tuulemaan, plasmaleikkurin ja muiden tuttujen härveleiden kanssa. Mutta necromorphit eivät suinkaan ole ainoa asia, mikä painaa Isaacin mieltä. Tyttöystävä Nicole ei edes tuonpuoleisessa päästä irti miesparan mielestä. Näkyjen Nicole suorastaan hehkuu raivosta ja tämä yrittää lannistaa Isaacin lopullisesti, samalla kun Isaac yrittää etsiä pakotietä tuhon partaalla olevalta asemalta.

Nopeammin, korkeammalle, verisemmin

Dead Space 2 nappaa jo alusta asti mukaansa ei ainoastaan uudella ympäristöllään, vaan myös mielenkiintoisemmalla juonellaan, jossa Isaac on paljon suuremmassa osassa kuin edeltäjässä. Mykkä insinööri tällä kertaa puhuu eikä miehen ääninäyttelijä Gunner Wrightissa ole yhtään valittamista, mitä nyt kaveri päästelee hirviöitä talloessaan kirosanoja kuin mikäkin sotilas. Myös muut hahmot, aina sekopäisestä tohtori Strossista aseman turvallisuuspäällikkö Tiedemanniin, on mallinnettu ja näytelty loistavasti.

Verrattuna Ishimuraan Sprawl on suorastaan elävän tuntuinen ja monipuolinen paikka: löytyy päiväkotia, kaivoksia, tehtaita ja monia muita paikkoja. Vaikka pidinkin Ishimuran arkkitehtuurista, Visceral Games on pistänyt tuulemaan tällä saralla ja se näkyy. Tosin maisemia tulee vastaan sellaisella tahdilla, ettei niihin oikein ehdi tutustumaan kunnolla.

Maisemien lisäksi myös pelattavuus on paljon aiempaa sulavampaa. Isaac liikkuu nyt selvästi ripeämmin ja välttämättömät lisävälineetkin, staasi- ja kineesi-moduulit, on laitettu uuteen uskoon. Kineesillä voi nyt jopa ampua vihollisten teriä takaisin heitä päin ja naulata heidät seinään. Staasi, mitä käytetään vaikka vioittuneiden ovien hidastamiseen, palautuu ajan myötä itsekseen, säästäen pelaajan täten staasintäyttö-pisteiden etsimiseltä.

Pukujakin löytyy tällä kertaa jokaiseen makuun. Sen sijaan, että pelaaja kehittelisi yhtä ja samaa pukua koko pelin ajan, kioskilla voi vaihtaa puvun ihan milloin tahtoo. Kannattaa kuitenkin harkita, tahtooko pukuaan ollenkaan vaihtaa, sillä seuraava viholliskatras voi olla kova pala purtavaksi.

Kaupungin uudet morffit

Ilman necromorpheja ja suorastaan hävytöntä väkivaltaa Dead Space ei olisi Dead Space. Raivohullut, groteskit avaruusmöröt kauhistuttavat allekirjoittanutta vieläkin, vaikka niiden raajoja on tullut katkottua tämän tästä. Inhan tunnelman luomiseen vaadittavaa kultaista kosketusta Visceral ei ole menettänyt, päinvastoin: kakkos-osan taustamusiikki ja muu äänimaailma ei juurikaan jää edeltäjänsä tasosta. Siitäkin huolimatta, että kyseessä on nyt toiminta-kauhua niinsanotun "puhtaan" kauhun sijasta. Välillä kauhu vaihtuu turtumukseen; varsinkin pelin edetessä finaaliaan kohti vastaan tulee välillä sellaisia vihollislaumoja sillä seurauksella, että hermot ovat lentää ikkunasta ulos ammusten ja tavaroiden loputtua.

Ja sitten itse siihen ominaisuuteen, mitä ei olisi tämän pelisarjan koskaan saavan: suorastaan trendikkään moninpelin. Mikä sääli onkaan, että tämä ominaisuus on pistetty pakettiin väkisin, vai miltä kuulostaisi se, että moninpeli-muotoja on ruhtinaalliset YKSI kappaletta?!

Paperilla moninpeli ainakin kuulostaa kiinnostavalta: Titanin turvallisuusjoukot taistelevat necromorpheja vastaan, maksimissaan neljä henkeä molemmilla puolilla. Tässä olisi aineksia vaikka mihin, mutta kuten sanotaan, ulkonäkö voi pettää. Turvajoukot tekevät necromorph-pelaajista silppua ennen kuin ne edes pääsevät iholle. Pelien tapaan necrot voivat käyttää ilmastointikanavia yllättääkseen vastapuolen pelurit, mutta mörköjen kontrollit on niin huonosti toteutettu, että on kuin juoksuhiekassa tarpoisi. Jos kerran moninpeli on jätetty tälläiselle tasolle, voi vain pohtia, kuinka paljon aikaa ja resursseja se on vaatinut Visceralilta loistavan yksinpelin jatkeeksi.

Dead Space 2 on loistava jatko-osa sanan varsinaisessa merkityksessä, joka tosin olisi voinut olla vieläkin parempi ilman moninpeliä. Kauhu on kauhua parhaimmillaan juuri silloin, kun kukaan ei ole lähelläsi tukemasa ja voit luottaa vain ja ainoastaan vaistoihisi.

Grafiikka: 9
Ääni: 9
Pelattavuus: 9
Pitkäikäisyys: 7

PLUSSAT:
+ Tarina edellisosaa moniulotteisempi
+ Helpompi käyttöliittymä
+ Tunnelma yhä käsinkosketeltavan ahdistavaa
+ Ulkoasu
+ Onnistunut maisemanvaihdos (synkän avaruusaluksen käytäviltä elävään kaivossiirtokuntaan)

MIINUKSET:
- Turha moninpeli
- Lopun rasittavat vihollislaumat
- Ei tarpeeksi uutta sarjan veteraaneille