Suomi
JäSENARVIO

Red Dead Redemption

Rockstar otti valtavan riskin Red Dead Redemptionia suunnitellessaan. Sijoittaako nyt 100 miljoonaa dollaria peliin, jonka genre on enemmistölle täysin tuntematon? Idea kuulostaa kenen tahansa täysjärkisen päässä pähkähullulta, mutta näin jälkeenpäin arvioita ja tuottoja katsoessaan tajuaa, että Rockstar nähtävästi onnistui. Rockstarin länkkäristä muodostui hetkessä moderni klassikko, jota pidetään vielä neljän vilkkaan pelivuoden jälkeen yhtenä historian merkkiteoksista.

Red Dead Redemption sijoittuu 1900-luvun alkuun, kun Villi Länsi on kuolemassa. Se kertoo tarinan entisestä lainsuojattomasta nimeltä John Marston, jonka perheen hallituksen agentit ovat kidnapanneet. Saadaakseen perheensä takaisin Marstonin täytyy metsästää entiset rikostoverinsa yksi kerrallaan. Tarinan kuluessa päästään muun muassa auttamaan sekä kapinallisia että heitä vastassa olevaa armeijaa nousevassa Meksikon vallankumouksessa, kisailemaan hevoskärryillä mainostaakseen erään huijarin ihmelääkkeitä tai vaikka metsästämään yksi toistaan suurempia eläimiä valtavissa metsissä. Kyseessä on siis erittäin monipuolinen paketti.

Johnin tarina on loistavasti kirjoitettu, ja esimerkillisen ääninäyttelyn ansiosta hahmot ovat kaikki uniikkeja, eikä yksikään heistä anna epäuskottavaa kuvaa itsestään. Värikkääseen hahmokaartiin mahtuu monenlaisia persoonia aina seinähulluista haudanryöstäjistä korruptoituneisiin sotilaspäälliköihin asti. Monipuoliset hahmot antavat tarinalle mukavaa vaihtelua, enkä kertaakaan pelin aikana tuntenut oloani pitkästyneeksi. Halusin koko ajan vain porskuttaa eteenpäin, eikä lopettaminen käynyt mielessäkään.

Mutta vaikka tarina onkin upea kaikkine hahmoineen, on pelattavuus yhä tärkeintä. Voin ilokseni ilmoittaa, että vaikka kyseessä onkin järkälemäinen Villin Lännen hiekkalaatikko, on pelattavuus kuitenkin huippuluokkaa. Ammuskelu erilaisilla kivääreillä ja revolvereilla sujuu sulavasti kätevän suojautumismekaniikan avulla ja tähtäystä helpottamassa on aikaa hidastava kyky Dead Eye. Tässä ilmenee myös pelin ainoa huono puoli. Peli tuntuu välillä turhankin helpolta, mutta tähänkin on onneksi olemassa korjaus. Jos käytät Expert-tähtäystä, ei aseesi piippu lukitu heti lähimpään viholliseen, vaan tähtääminen muuttuu enemmänkin Uncharted-pelien kaltaiseksi. Tämä tekee ammuskelusta entistäkin mielenkiintoisempaa ja palkitsevampaa. Niin kierolta kuin se kuulostaakin, hymy oli aina huulillani kun pääsin ampumaan ärsyttävän kansalaisen päähän pari ylimääräistä reikää.

Myös tarinan ulkopuolella on runsaasti tekemistä, kuten etsintäkuulutettujen rikollisten nappaamista rahapalkkioden toivossa, uhkapelien peluuta, muukalaisten antamia sivutehtäviä, muinaisten aarteiden etsimistä, villieläinten metsästystä ja vaikka mitä muuta. Käsikirjoitettujen tapahtumien ohella mukaan sisältyy tusinoittain sattumanvaraisiakin tapahtumia. Erämaassa vaeltaessaan saattaa törmätä jos jonkunlaisiin ihmisiin. Joku epäonninen on saattaanut jäädä villieläinten armoille, kun taas toinen ystävällinen herra saattaa haastaa sinut metsästyskilpailuun. Tämä herättää lännen oikeasti eloon, eikä pelaajan tarvitse pitää huolta kaikesta mitä tämän ympärillä tapahtuu. Maailmaa elävöittää myös juna-asemilla myytävät lehdet, jotka kertovat hiljattaisista tapahtumista. Myös erämaassa olevissa leireissä saattaa sanomalehtien tavoin kuulla tuttuja tapahtumia pääjuonesta, sekä myös mielenkiintoisia huhuja tutuista ja miksei tuntemattomistakin ihmisistä. On erittäin palkitsevaa, kun kuulee tekemästään urotyöstä tuiki tuntemattomilta ihmisiltä keskellä erämaata.

Vaikka pelissä ei ole inFamouksen kaltaisia mustavalkoisia valintoja, on siinä kuitenkin sekä maine- että kunniamittari, jotka nousevat hyvien tekojen ja tehtävien seurauksena. Kunnioituksen ansaittua esimerkiksi palveluksista maksetaan suurempia palkkioita ja mitä kuuluisammaksi tulet, sitä enemmän kunnianhimoisia miesparkoja ilmestyy haastamaan sinua kaksintaisteluun. Ansaittu maine on lopullista, mutta kunnia laskee pahojen tekojen myötä, jos niille teille eksyy.

Teoksen graafinen taso on vielä nykyajan standardeillakin huippuluokkaa lukuunottamatta paikoitellen kiusallisia kasvoanimaatioita. Ympäristöt ovat jylhiä, graafisesti näyttäviä sekä joskus jopa kuvankauniita. Kuunvalossa kylpevä vuoristo on henkeäsalpaava näky, kuten kultaisessa auringonpaistessa hohtava kaktusten täyttämä erämaakin. Näkymä suuren metsän yli horisontissa siintävän Blackwaterin kaupungin kera pudottaa kovimmankin pelaajan leuan lattialle, ja edessä avautuvaa maisemaa voi ainoastaan ihmetellä. Tälläiset hetket tekevät Red Deadista erityisen.

Eikä siinä vielä kaikki. Red Dead sisältää mestarillisen yksinpelin lisäksi loistavan moninpelinkin. Mukana on kaikkea mitä moninpeliltä odottaisikin, kuten joukkueellisia taisteluita sekä kullanjahtauskisoja. Rockstar on myös sisällyttänyt Free Roamin, joka sisältää saman pelialueen kuin yksinpeli. Maailma on täynnä kiinnostavia paikkoja, metsästysalueista rikollisjengien piilopaikkoihin. Kaikkiin näihin voi mennä ystävien kanssa kokemusta keräämään, mikä tekee kaikesta entistäkin hauskempaa. Jos saat tarpeeksesi Free Roamista, voit mennä kaikki-vastaan-kaikki periaattella toimiviin taisteluihin, joissa otetaan miehestä mittaa. Jos haluat rennompaa tekemistä, mene vaikkapa suorittamaan yhtä monesta eri haasteista. Red Deadin moninpeli tarjoaa pelattavaa vielä useiksi kymmeneiksi tunneiksi yksinpelin suorittamisen jälkeenkin.

Kaiken kaikkiaan Red Dead Redemption on täydellinen pakkaus. Se sisältää loistavan yksinpelin vailla vertaa upean tarinan kera, sekä monipuolista tekemistä vielä tarinan ulkopuolellakin, kuten kaikin puolin mahtavan moninpelin.

Käyttäjäarviot12
Keskiarvo: 9.8/10
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10