Cookie

Gamereactor käyttää cookieseja taatakseen parhaan mahdollisen selailukokemuksen sivustollamme. Jos jatkat eteenpäin niin oletamme, että hyväksyt cookies-käytäntömme.

Suomi
JäSENARVIO

Alien: Isolation

Alien: Isolation (PC) - Vain yhden voimalla

Lapsuuteni peloista muistan lähinnä seuraavat hirviöt: möröt, zombiet ja vampyyrit, mutta nämä kaikki kalpenevat tänä keväänä menehtyneen surrealistitaiteilija H.R. Gigerin tunnistettavimmalle luomukselle: mystinen käärmeen, ihmisen ja koneen sekoitus, Alien. 35 pitkää vuotta on kulunut siitä päivästä, kun maailma sai ensimmäistä kertaa tutustua tähän painajaismaiseen olentoon ja menestyksensä myötä Kahdeksas matkustaja on innoittanut tekemään kolme jatko-osaa, sarjakuvia, pelejä jne. Viime vuosien aikana olennon vetovoima tosin vaikuttaa himmentyneen videopelien saralla.

Rebellionin (vuoden 1999 AvP:n tekijätiimi) vuoden 2010 Aliens vs. Predator oli antamastaan nostalgiaruiskeestaan huolimatta pelillisesti kankea, mutta sen saattoi vielä pureskella verrattuna viime vuoden alkupuolella julkaistuun Aliens: Colonial Marinesiin, jossa oli nätisti sanottuna ainakin seuraavat asiat päin peetä: grafiikka oli surkeaa, pelattavuus kankeaa, alienit vain ryntäsivät suoraan tulilinjalle lahdattavaksi, tarina ja hahmot olivat auttamattoman typeriä sekä ihmisvihollisia tuntui olevan naurettavuuksiin asti. Colonial Marinesilla oli toki elokuvasta tutut ympäristöt käytettävänään, mutta siinä ei ollut ollenkaan sitä pelon ja jännityksen sekoittamaa tunnelmaa, mikä James Cameronin elokuvassa oli jatkuvasti läsnä, saati sitten minkäänlaista sielua.

Vaikka nostankin Aliensin Alienin yläpuolelle (HUOM: vain pikkuriikkisen!), on kuitenkin huomion arvoista vertailla näiden kahden elokuvan tyylejä: Alien on hidastempoista sci-fi-kauhua ja Aliens enemmän suoraan toimintaan pohjautuvaa toiminta-sci-fiä. Mutta mitä tapahtuu, kun pelaajalla ei ole edes ikonista pulssikivääriä suojanaan? Aivan oikein, ilman raskaansarjan aseistusta alienin kohtaaminen päättyy ainoastaan karmivaan kuolemaan.

Juuri tästä Creative Assemblyn - Total War- strategiapeleistään tunnettu brittitiimi - Alien: Isolationissa on kyse: selviytymistaistelusta, jossa vihollisia vastaan ei (suurimmilta osin) taistella pyssyillä vaan älyllä. Vaikkei peli peruskaavaltaan juurikaan eroa sellaisista kauhupeleistä kuten Amnesia: The Dark Descent, Outlast ja Dead Space, Isolation silti iskee salaman voimalla hermoihin. Varoituksen sana kuitenkin: se ei ole hauska peli ja saatat joutua repimään hiuksiasi varsinkin silloin, kun kova työ valuu hukkaan. Mutta sen takia pidänkin Isolationista niin paljon. Siitä, että se oikeasti pakottaa ajattelemaan jokaista siirtoa tarkasti. Ja kun tähän vielä lisätään ennalta-arvaamaton alien, joka saattaa käydä päälle lähes varoittamatta, on todellakin syytä pelkoon.


Menneen tulevaisuuden syövereissä

Isolation sijoittuu vuoteen 2137, noin 15 vuoden päähän ensimmäisen Alien-elokuvan tapahtumista. Rahtialus Nostromo on kadonnut jäljettömiin ja samoin on pelin päähenkilö Amandan äiti, Ellen Ripley. Nykyään Weyland-Yutani -megakorporaatiolle työskentelevä Amanda saa eräänä päivänä kuulla yhtiölle työskentelevältä Samuels-nimiseltä mieheltä Sevastopol-avaruusaseman noutaneen Nostromon mustan laatikon. Halu saada vastauksia on vastustamaton ja pian Amanda matkaa Sevastopolille matkakumppaniensa kera.

Mutta kuten voi arvata, pelkästä yksinkertaisesta tavaran noutamisesta ei ole kyse; asemalla asustavat ihmiset turvautuvat tuliaseiden käyttöön jopa toisia selviytyjiä vastaan pysyäkseen elossa, karmivat, mannekiinimaiset Working Joe -androidit ovat kääntyneet ihmisiä vastaan ja viimeisimpänä, muttei missään nimessä vähäisimpänä aseman käytävillä, ilmastointikanavissa ja pimeyden suojissa liikuskelee alien, joka on käytännössä immuuni tuliaseille.

Sevastopol-avaruusasema on kerrassaan upean näköinen, eikä vähiten juuri sen takia, että se tuntuu 70-luvun sci-fi-elokuvien tapaiselta avaruusalukselta kaikkine teknologian ihmeineen. Lasketaan tähän vielä tunnelmallinen, Jerry Goldsmithin sävellystyöstä otteita ottava taustamusiikki, niin kyllä kelpaa! Varsinkin Alien-elokuvasarjan ystävät voivat tuntea palanneensa kotiin. Synkät, kolkot käytävät, joilla valoa ja varjoa osataan käyttää loistavasti, ovat jo itsessään karmivia. Ympäristön tunteminen tulee todellakin tarpeeseen, varsinkin kun jostakin lähistöltä kuuluu kolinaa ja sen päätteeksi pahaenteistä sihinää.

Tehtäväkaava on tosin hävyttömän yksinkertainen: pääosa ajasta käytetään vipujen vetämiseen, ovilukkojen ja järjestelmien hakkeroimiseen sekä avainkoodien että -korttien etsimiseen, mutta näiden sekaan heitetty piilo- ja hippaleikki elämän ja kuoleman välillä jaksaa innostaa aina lopputeksteihin saakka. Lisämausteen tähän antaa mahdollisuus siirtää sähköjärjestelmä-laatikoiden avulla sähköä alueen eri toimintojen välillä. Jos etenemistäsi estää vaikkapa päällä oleva hälytysjärjestelmä, riittää vain, että laittaa sen laatikosta pois päältä. Jos taasen ovet ovat lukossa ja niiden aukaiseminen vaatii paljon sähköä, sitä vain täytyy lainata alueen muista toiminnoista. Mutta jos alueella on vihollisia, voit olla varma, etteivät toimesi jää heiltä huomaamatta.

Mikäli haluaa pitää henkikullastaan huolen tosipaikan tullen, suosittelen ehdottomasti olemaan juoksematta, käyttämään apuvälineitä säästeliäästi sekä käyttämään piilopaikkoja. Tosin piilojen käyttäminen ei automaattisesti pelasta sinua alienilta, joka tutkii lähiympäristön hyvin tarkasti. Outlastissa ja Amnesiassa lokerot ja kaapit olivat turvasatamoita, joissa saattoi oikeasti hengähtää helpotuksesta, mutta Alien: Isolationissa alien saattaa repiä niiden ovet auki! Ja jopa silloin, kun joudut odottamaan pelisi tallentamista hätäpuhelimella, olet alttiina hyökkäyksille. Kuolemanpelko on täten jatkuvasti läsnä, varsinkin ensimmäisellä puoliskolla.


Tuhkista takaisin tähtiin

Aivan avuton Amanda ei alienia vastaan kuitenkaan ole. Liiketunnistimen avulla pelaaja voi havaita lähistöllä olevia vihollisia ja kulkea oikeaan suuntaan, mutta täydellinen laite se ei kuitenkaan ole; ilmastointikanavissa kuljeksiessa tunnistimen näyttö rätisee eikä välttämättä kerro vihollisten tarkkaa sijaintia. Samaa voi sanoa myös muista apuvälineistä (mm. lääkintäpakkaukset, Molotov-cocktailit ja äänigeneraattorit), joita Amanda voi rakentaa löydettyään asemaa ympäri ämpäri olevia kaavoja sekä niihin tarvittavia resursseja. Välineet voivat auttaa sinua, mutta niihin ei kannata tukeutua liiaksi, mikäli haluaa säästellä resurssejaan tiukkoja paikkoja varten.

Alienin lisäksi pelaajan pitävät varpaillaan aiemmin mainitut Working Joe -androidit sekä toiset selviytyjät. Androidit ovat näistä kahdesta se pahempi paha, sillä alien ei hyökkää niiden kimppuun ja ne syövät ammuksia kuin rutto. Hiiviskelyllä ja varsinkin emp-miinojen avustuksella yksinäisen androidin voi kuitenkin nitistää suhteellisen helposti. Pyssyjen käyttäminen vihollisia vastaan ei kuitenkaan kannata, siis silloin, kun alien liikuskelee aivan lähialueella. Ääni houkuttelee terävähampaisen avaruusmonsterin suoraan tapahtumapaikalle eivätkä revolverit saati haulikot tehoa siihen. Puolivälin tienoilla saatava liekinheitin tosin nostaa selviytymiskertoimia, mutta kuten muidenkin välineiden kanssa, sitä on käytettävä säästeliäästi ja mieluimmin ainoastaan hätätilanteessa. Maltti on valttia, jopa silloin, kun tilanne tuntuu olevan täysin hallinnassa. Sain tästä pari katkeranmatkuista muistutusta, kun hieman muutin pelityyliäni.

Täydellinen peli Alien: Isolation ei kuitenkaan ole. Tehtävärakenteen monotonisuuden lisäksi ympäristöjä kierrätetään varsinkin viimeisellä kolmanneksella turhankin ahkerasti ja vaikka pelikelloni näytti läpäisy-ajaksi noin 19 tuntia, leikataanpa siitä pois 7(!) tuntia, jotka menivät virheiden johdosta hukkaan, niin jäljelle jää 12 tuntia. Viimeistään tämä osoittaa Isolationin olevan peli, jossa pikkuvirheistä johtuvat kuolemat ja samojen käytävien koluaminen uudelleen voivat olla joillekin liikaa.

Pääkampanjan lisäksi pelissä on Survivor-tila, jossa yritetään yksinkertaisesti päästä pisteestä A pisteeseen B. Kentän voi joko yrittää läpäistä mahdollisimman ripeästi tai suorittaa sivutehtäviä isomman pistesaaliin toivossa alienin ja muiden vihollisten antaessa oman mausteensa soppaan. Tulokset merkitään kahteen maailmanlaajuiseen tulostaulukkoon (aika ja pisteet), mutta vaikka Survivor onkin ideastaan huolimatta toimiva, peruspelin mukana tulee ainoastaan yksi vaivainen kenttä! Täten se jää ainoastaan lyhytaikaiseksi huviksi, ainakin siihen asti, kunnes kehittäjän lupaamat laajennukset (3 kenttää/paketti) ilmaantuvat... ostettaviksi... erikseen.

Pitkästä aikaa voin kuitenkin sanoa, että Alien on saanut arvoisensa pelin ja vieläpä hyvän sellaisen. Se kunnioittaa lähdemateriaaliaan ja pitää vieläpä tiukassa, suorastaan sadistisessa otteessaan aina lopputeksteihin asti. Varokaa, necromorphit ja kaikki muut avaruusmöröt, isi on tullut takaisin!


Grafiikka: 9
Ääni: 10
Pelattavuus: 8
Pitkäikäisyys: 8

PLUSSAT:
+ 70-luvun lopun sci-fi on täällä taas
+ Alien pelottaa jälleen
+ Hienot ympäristöt...
+ Ulkoasu ja loistava äänimaailma
+ Sopivan haastava ja pitkä

MIINUKSET:
- Tehtävärakenteen soisi olevan monipuolisempi
(- Välillä tuppaa turhauttamaan)
- ... jotka joutuvat varsinkin loppupuolella kierrätyksen uhreiksi
- Survivor-tila tuntuu jokseenkin tyhjältä lisältä

MUSAVIDEO

Keskiarvo: 9/10
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10