Cookie

Gamereactor käyttää cookieseja taatakseen parhaan mahdollisen selailukokemuksen sivustollamme. Jos jatkat eteenpäin niin oletamme, että hyväksyt cookies-käytäntömme.

Suomi
Uusin ensin
Atrás

Viihde

Täällä keskustellaan musiikista, elokuvista ja muusta viihteestä.

Elokuva (joka tuli katseltua)

tomine
Offline
tomine
The Spy Who Dumped Me

Pääosassa ajoittain mainiosti väläyttelevä komediennetar Kate McKinnon ja toista pääosaa vetää Mila Kunis. Tässä leffassa kumpikaan ei kylläkään ole parhaimmillaan, saatika hehkeimmillään. Tarinallisesti täyttä huttua, vaikka tälläisessä leffassa sillä juurikaan merkitystä edes ole.

Ohjauksesta vastaa yllättäen nainen Susanna Fogel, siis siinä mielessä harvinaista että tälläistä toimintakomediaa ohjaa nainen.

Leffassa on yllättävänkin raakoja toimintakohtauksia ottaen se huomioon että homma on ylitsevedettyä huumoria pääosin. Muutoinkin action kohtaukset ovat myös positiivisen vauhdikkaita, vaikkei mitään genren merkkiteoksia hätyytellä tai kutkutella mutta yllättäen se puoli toimii jopa paljon paremmin kuin se huumori joka jää todella pliisuksi ja unettavaksi. Harmittavasti vitsit menevät aika huti poikkeuksetta ja kovinkaan hauskaksi tapaukseksi tämä ei juurikaan yllä, oletan kuitenkin että sellaista tästä on pyritty pitkälti tekemään.

Harmittavan tylsä ja vielä aika pitkäkin pätkä. Muutamat kelvolliset "action pätkät" tuovat pientä hetkittäistä piristystä mutta niillä nyt ei vielä tässä ihan hirveän pitkälle pötkitä kun pitkät tovit niiden kanssa laahataan sen verra suossa rämpien. Ai niin ajoittaiset "legendaariset" musapätkät siellä täällä ripoteltuna on ihan jees. Paljon nostalgista fiilistä tuo taatusti, jos ei ihan junnu ole. Etukäteisodotukset eivät toki huipussa olleet mutta huomattavasti hauskempaa ja napakampaa otetta tältä ois niin kovasti toivonut, mutta ei niin ei.

https://www.youtube.com/watch?v=CXkUaaVrB_s
 

Arte Et Labore
tomine
Offline
tomine
Django Prepare a Coffin

Terence Hill tullut tunnetuksi lähinnä poikkeuksetta todella huumoripainotteisista roolisuorituksista, tällä kertaa miehen roolitus on poikkeava. Nimittäin tällä kertaa mennään huomattavasti ei todellakaan kieli poskella meiningillä.

Djangoa (T.Hill) viilattiin linssiin ja mies menetti vaimonsa, nyt hän päättää kostaa ja duunina mies pistää hirttotuomioita käytäntöön. Hän saa kuitenkin hirtetyt heput huijaamalla pidettyä elävien kirjoissa ja kokoaa heistä joukon avukseen kostoretkelleen, koska hirtetyilläkin on siinä samalla kana kynittävänä.

Musiikit ovat aivan huikeata tavaraa ! vaikkeivat olekaan legendaarisen Sergio Leonen väsäämät niin niihin näitä voisi hyvin verrata ja kestäisi vertailun laadukkuudessa. Gianfranco sekä Gian Piero Reverberi ovat miehet suloisten ja korvia hellivien sointujen takaa.

Sopivan vikkelästi etenevä eikä liikaa pitkitetty, tuotantoarvot eivät ole hirmuisen korkeat (B-tasoa) mutta siitä huolimatta maisemat ja lavasteet näyttävät vähintäänkin kelvollisilta (toki ehostettu Blu-ray kuvanlaatu varmasti tuo oman lisänsä), näyttelyn taso ei nyt välttämättä koko aikaa mitään vakuuttavinta antia ole mutta ajaa asiansa.

Kliseistä mutta silti viihdyttävää spaghetti westerniä. Jos sellaisen tilaa niin tässä sellaisen ehdottomasti saa, ei toki niitä genrensä tunnetuimpia teoksia.

Leffan traileria...
https://www.youtube.com/watch?v=k--epuTbdcc

Gianfranco & Gian Piero Reverberi - Nel Cimitero Di Tucson
https://www.youtube.com/watch?v=Zhxb00ONI_A
 

Arte Et Labore
tomine
Offline
tomine
Ei kylläkään ole vielä tullut tätä katseltua mutta kyllähän tämä katsontaan menee ehdottomasti. Tulee kyllä melkoisen paljon Dark Souls pelisarja mieleen tuosta trailerista.


Tältä näyttää kauhua ja fantasiaa sekoittava The Head Hunter
https://www.episodi.fi/uutiset/hirvioiden-metsastajasta-kertova-leffa-vaikuttaa-kovalta-talta-nayttaa-kauhua-ja-fantasiaa-sekoittava-head-hunter/?utm_medium=Social&utm_source=Facebook&fbclid=IwAR0w3-nrTIgY5zJ03OGbzkNCzfKmVQ-kb83f8VedtXFVQoNHTz4hvrrdJsY#Echobox=1552732252


Head Hunter traileri....
https://www.youtube.com/watch?v=PJ3UyXKnJDo
 

Arte Et Labore
tomine
Offline
tomine
The Meg(alodon)

Hai leffoja tulee ja menee tasaisin väliajoin, monesti tuppaavat pienissä ryppäissä tulemaan kuin kalaparvi ikään.

Tällä kertaa leffan päätähti on superkokoinen jättihai, ja sille kampoihin pistämään laitetaan Jason Statham, jolla vähän erilainen rooli sinänsä tällä kertaa että vastassa eivät ole rikolliset vaan eläinkunnasta on vastustaja tältä kertaa loihdittu oikein erikoistehoste-efektien kera tällä kertaa. Pari muuta näyttelijänimeltä mainittavasti ovat Masi Oka, Ruby Rose, Bingbing Li... ohjauksesta vastaapi John Turteltaub.

Digitaalisesti luodusta jättihaista on jollain tapaa puhti poissa ja läheskään kaikkea ei siitä irti saada revittyä, vaan jotenkin valjuksi ja epäluonnollisen oloiseksi kokonaisuudessaan tuo leffan "pääpahis" jää eikä se ole koskaan millekään elokuvalle kovinkaan hyvä juttu... kerta jos toisenkin perään tarjotaan scary jumpia, sen verran useaan otteeseen että sitä alkaa jo odottelemaan että milloin seuraava ruutuun pläjäytetään päin katsojan pläsiä. Alussa myös hiukkasen normia enempi käytettiin vedenalaisia kulkuneuvoja mutta loppua kohti sitten astetta perinteisempää silmätysten rymistelyä.

Kyllähän tämän kertaalleen kahtoo, eipä siinä... mutta kyllä tältä kuitenkin hitusen enempi odotti ja toivoi saavansa kuin mitä pystyi tarjoamaan. Perus actionpläjäys efektiryöpytyksen kera, joka ei juurikaan mieleen ole jäänyt kun lopputekstit vierivät ruudulle.

The Meg - Official Trailer 1
https://www.youtube.com/watch?v=bsLk0NPRFAc
 

Arte Et Labore
tomine
Offline
tomine
Sympathy for Mr. Vengeance (2002)

Korean suunnalta kajahtaa oikein kunnolla. Tämä leffa kuuluu "trilogiaan", jonka kaksi muuta elokuvaa on täälläkin päin mualimaa suht tunnettu Oldboy (2003) sekä hitusen vähemmän tunnettu Lady Vengeance (2005). Tämä on tuon "kolmikon" eka leffa.

Tarinallisesti todella riipivää ja raastavaa katsojaa kohtaan. Ei todellakaan päästä tunnepuolella katsojaansa helpolla vaikka imaiseekin todella kovasti katsojan mukaan matkaansa heti ensi hetkistä lähtien ! jos vertaa vaikkapa Oldboy leffaan niin väkivaltaa ja vallan brutaalia on karsittu todella rankalla kädellä tästä, toki ne muutamat rajut kohtaukset tässäkään eivät juurikaan helpotusta tuo katsojalle ja oma osansa myös loppua kohti tuostakin katsolle tässä "tarjotaan".

Tarinan pääosassa on kuuromykkä heppu, joka haluaa epätoivoisesti pelastaa siskonsa mutta rahat eivät tahdo millään riittää siskon sisäelinsiirrännäiseen. Epätoivossaan jätkä päättää hauraan tyttöystävänsä kanssa kaapata rikkaan sällin tyttären ja vaatia lunnaat siitä rahoittaakseen siskonsa elämän jatkumiseen... Siitäpä sitä kehkeytyykin melkoinen soppa joka kertoo todella rankalla tavalla tarinan rakkaudesta, menetyksestä ja sen pelosta sekä piinaavuudesta myös kostosta.

Tarina lähtee todella elämään omaa eloaan taitavalla tavalla kertoen ja mitä pidemmälle homma etenee niin mukaan tuele aivan uusia ulottuvuuksia, kun polku lähtee haarautumaan teille tietämättömille mutta se tehdään hallitusti ja langat koko ajan tekijöidensä hyppysissä tiukasti pysyen. Toki sellaista jysäriäpaukkua ei kuitenkaan ole luvassa mitä vaikkapa Oldboyssa oli sentäs.

Rankka mutta hemmetin kova leffa melkeinpä jokaisella osa-alueella. Park Chan Wook on tehnyt jälleen kerran melkoisen elokuvan, joka ei todellakaan jätä katsojaa tunteettomaksi ja kylmäksi. Toki ei kaikkien makuun ja todellakin rankka katsomiskokemus mutta laatua viimeisen päälle.

Sympahty for Mr. Vengeance trailer
https://www.youtube.com/watch?v=6D0cjs2NW9w
 

Arte Et Labore
tomine
Offline
tomine
Mother!

Hitusen häkellyttävä, jänskä, erikoinen... saa kuitenkin janoamaan että haluaa nähdä mitä seuraavaksi tapahtuu sen tekee todella taidokkaasti... aina reiluun tuntiin asti. Siihen asti vois antaa jotain 8/10 ja odotukset vielä korkealla...

....sitten homma valitettavasti lähtee turhankin paljon tekijöidensä lapasista ja lähdetään linjalle "taiteelista p*skaa", joka voi olla ihan hyvää ja katsottavaakin ! mutta tällä kertaa homma ei toimi alkuunkaan. Välillä katsoja pääsee jäljille ja hajulle siitä mitä tässä kuvainnollisesti haetaan mutta mitä pidemmälle mennään niin sitä vähemmän homma enää kiinnostaa ja loppu alkaa olla pakko pullaa. Lopulle leffasta antasin 4/10 sitten joten homma "puolittui" matkan varrella.

Jos se Unelmien Sielunmessu oli aikoinaan yksi parhaimmista elokuvista mitä on tehty tällä telluksella, kaikilla mahdollisilla osa-alueilla. Niin sen jälkeen homma on kyllä lähtenyt hakoteille Darren Aronofskyn hyppysistä, vaikkapa The Fountain lähti kokonaisuudessaan ihan lapasessa, Black Swan nyt oli ihan katsottava, tässä taasen puoleenväliin asti mennään siinä merkeissä nyt mies saattaisi olla taas oikeaan suuntaan menossa mutta valitettavasti homma lässähtää...

...joku saattaa pitääkin tuollaisesta kryptisestä sekoilusta joka vaatii aivojen käyttöä ylikierroksilla vielä pitkään elokuvan jälkeen jotta saa homman organisoitua mitä juuri näki ja mitä tekijät sillä kuvainnoillisesti halusivat sanoa. Liiaksi kikkailuksi kumminkin meni, eikä edes satuna sitten oikein kunnolla kolahtanut. Tykkään kuitenkin enempi suht selkeästi ja yksinkertaisesta tarinankerronnasta ja tuon takia vaikkapa Donnie Darko ei ole koskaan kolahtanut vaikka kuinka sitä hehkutetaan outouksineen päivineen.

Ai niin näyttelijöiksi on hankittu joukko varsin nimekästä populaa kuten Jennifer Lawrence, Javier Bardem, Ed Harris, Michelle Pfeiffer....

Oli muuten lopulta aika erilainen kuin mitä trailerin perusteella olis odottanut.

Mother! trailer...
https://www.youtube.com/watch?v=7Lw1gxAO-sM
 

Arte Et Labore
tomine
Offline
tomine
High Plains Drifter (Ruoska)

Itsensä Clint Eastwoodin toinen ohjaustyö vuodelta 1972, tässä heppu "palailee" mystiseksi muukalaiseksi, "lännensankariksi", siis Clint näyttelee itse myös pääosan... perinteistäkin perinteisempi alkuasetelma kun yksinäinen mies vailla nimeä saapuu kaupunkiin ja päättää auttaa perusjeppejä sortajia vastaan väännössä, kun tuosta viattomasta tulijasta tehdään härkänen sen kärpäsen sijaan, kaupunkia piinaavien kuspäiden johdosta...

... hieman yllättäen tällä kertaa itse sankarin toimet ovat astetta karskeampia kuin mitä yleensä on totuttu vaikkapa spaghetti westernien joukossa ja aikamoisen yllättäväkin tapahtuma tulee suht koht kättelyn jälkeen vastaan. Toki aivan yhtä ikonisia "pahiksii" ei kyllä ole sit tarjolla kuin mitä Sergio Leonen tehdas on tähän genreen tuottanut. Mitä pidemmälle leffa etenee, ei tämä yksinäinen ratsastaja ole ainoastaan oman onnensa nojassa vaan lähtee vetämään isompaa poppoota, mikä ei ole yleensä Clint Eastwood westernien tavaramerkki ollut, ei niin näyttelijänä kuin ei ohjaajanakaan.. myöskin leffan ns. "rakastelukohtaukset" ovat jotain erikoista ja hyvin poikkeavaa kamaa peruskaavasta.

Kyllähän Easwoodin Clintti on nää hommat jo iät ja ajat taitanut ja varsin vakuuttavaa tämä alkupään tuotantokin ollut hepun kohdalla mitä lännen maisemiin tulee. Tosin Sergion Leonen mestariteoksiin verrattuna tällä kertaa itse "pääsankari" on kenties astetta "puheliaampi", vaikka ase se tässäkin laulaa ihan vinhasti...

...lauluista ja sitä kautta aasinsiltaa musaa kohden ja siitä puheenollen niin musiikki on tässä aika taka-alalla. Sitä kuullaan suhteellisen harvoin eikä jää juurikaan ne sävelet mieleen, muutamassa on potentiaalia mutta jäävät liian lyhyiksi pyrähdyksiksi ja vain aivan yksittäiseksi hetkeksi. Joten sillä saralla laahustetaan aika pitkälti takamatkalla moneen muuhun lännenleffaan verrattuna.

Kaikkinensa kelpo länkkäri sieltä historian hämäristä. Parempiakin on toki useampiakin mutta ajaa tämä asiansa kelvollisesti ja ei mitään suurempaa syytä ole tätä olla katsomatta, toki toistaalta mitään täysin pakottavaa tarvetta tätä ei kyllä ole myöskään katsoa.

Leffa edustaa myös aikakautta kun lopputekstit kestivät maksimissaan 30sekuntia. Nykyään kun monesti tuppaa kestämään 15minuuttia.

40th Anniversary Edition Blu-rayllä näyttää erinomaiselta.

High Plain Drifter trailer...
https://www.youtube.com/watch?v=65uXDj-VSs0
 

Arte Et Labore
tomine
Offline
tomine
Jumanij - Welcome to the Jungle

Yllättävän paljon videopelimaailmaan noin ylipäänsä viittauksia, suht alussa mm. hepun huone vuorattu vähemmän yllättäen Pleikkaripelien julisteilla kun Sony tämän leffan julkaisija...

...noin muutoinkin koko ajan vähän väliä tuodaan videopelaamisen perusjuttuja leffassa esille kun heput joutuvat yllättäen imaistuksi videopeliin. Alkuperäiseen Jumanjiin annetaan viittaus heti alussa kun Jumanji lautapeli löydetään mutta homman jujuhan piilee siinä että tämä on nykypäiväistetty versio, asiassa kuin asiassa tuohon alkuperäiseen verrattuna, joten nyt mennään digitaalisen pelin/pelien ehdoilla ja lainalaisuuksilla mitä pelimaailmaan tulee... homma toimii yllättävän hyvin ja oli yllätyskin meikäläisen etukäteistiedoilla.

Alussa olin liikenteessä todella "nolla"odotuksilla, kun ainoa tieto oli lähinnä näyttelijät ja Dwayne "Rock" Johnson nyt ei oikein koskaan ole vakuuttanut kunnolla valkokankaalla, tällä kertaa löydetty hänellekin rooli jonka pystyy täyttämään. Jack Black nyt tekee tuota omaa juttuaan joista jotkut pitävät ja toiset eivät, tällä kertaa esittää niin sanottua "teinipissistä" ja joutuu vastakkaisen sukupuolen kehoon tässä... Karen Gillan on lähinnä Doctor Who misuna tullut tutuksi sekä Guardians of the Galaxyssa mutta sellaisessa asussa ettei siinä ihan heti punapäätä tunnista ! nelihenkisen joukon täydentää ja joku tummahipiäinen ilmeisesti koomikko ? Kevin Hart mukana kans menossa. Ajoittain nelikon kemia osuu ihan kivastikin yksiin.

Ohjauksesta vastaa Jake Kasdan, jonka CV ei päätä sinänsä huimaa ohjaajana, ennen tätä pari varsin keskinkertaista tekelettä sieltä löytyy mm hitusen katsottavampi Walk Hard : The Dewey Cox Story ja vähemmän katseltava Bad Teacher. Enempikin toiminut tuottajana erinäisissä tv-sarjoissa.

Hommaa ja pelimaailman perusjuttuja selitetään aika juurta jaksain, välillä melkeinpä rautalangasta vääntäen jottei mitään epäselvyyttä pienimmällekään katsojalle jää ja kokonaisuus on tehty valtavirralle mut silti ajoittain yllättävän viihdyttävästi. Vaikka huumori on välillä melkoista kohellusta niin silti pelimaailman suuntaan tehtyyn kumarruksille ja niiauksille myös pari kertaa hymähtää, mikä ei ole lainkaan huono juttu

Vallan katseltava, ajoittain kuitenkin hitusen pitkäveteinen ja laahaa paikallaan yksittäisen hetken jos toisenkin, joten pieni tiivistys olisi ollut poikaa. Silti kääntyy positiivisen yllärin suuntaan enempi kuin negatiivisen. Ei mihinkään unohtumattomien legendojen joukkoon lähellekään yllä mutta päivityksenä tähän päivään ja jatko-osana pätevä, joka tuo hitusen mieleen 1980 ja 1990 luvun seikkailuleffatkin siinä kylkiäisenä. Ihan kelpo päivitys.. ja jatkokin taitaa olla kehitteillä ja ideoinnissa mutta perusidea on jo tässä käytetty että siihen pitää sitten keksiä taas jotain vallan muuta ja uutta jotta homma sitten kantaa, toista kertaa ei kyllä näillä täysin samoilla eväillä enää pötkitä kovin pitkälle.

Jumanji : Welcome to the Jungle trailer...
https://www.youtube.com/watch?v=u5NGaTYxDuo
 

Arte Et Labore
tomine
Offline
tomine
Black Knight

Aikoinaan Jean Reno matkusteli kahteen kertaan ajassa, tai no kolmeenkin jos myös Hollywood versio otetaan huomioon myös. Ritariajoista nykypäivään Les Visiteurs 1 ja 2 sekä Just Visiting leffoissa, erittäinkin onnistuneesti ja hauskalla tavalla ...

...tällä kertaa Martin Lawrence lähetetään toiseen suuntaan elikkäs nykypäivästä 1500-luvulle pärjäilemään.

Perinteinen Lawrence leffa jossa heppu ylinäyttelee ja vääntää sillä tavalla tuttuakin tutumpaa tavaramerkkiään, myös suu käy tiuhaan tahtiin. Hepun elokuvista ensimmäinen Hamekyttä on ihan hauska ja katsottava leffa vaikkapa toiseenkiin kertaan vielä huumorinsakin puolesta, yleensä ne loput crazy huumorit eivät niinkään, toki eka Bad Boys leffa on myös mainio vaikkei toki mikään komedia olekaan.. mutta muuten vallan keskinkertaiseksi matskuksi hepun touhotukset ovat parhaimmillaankin vain yltyneet. Sinne samaan lokeroon tämäkin itsensä tunkee...

...muutama hymähdys siellä ja toinen täällä kun vitsejä taas paukutetaan tautotta menemään mutta liian pitkiä pätkiä väliin vailla kunnon hymähtelyitä jotta nousisi keskikertaisuuden suosta tarpomasta. Ei nyt mikään täysin totaalifloppi mutta huomattavasti parempiakin nauruhermonkutkuttajia on tarjolla.

Black Knight trailer...
https://www.youtube.com/watch?v=lw7dzS8UJ4Q
 

Arte Et Labore
tomine
Offline
tomine
Masters of the Universe (1987)

Tais aikoinaan porukka pettyä tähän aika totaalisesti, ilmeisesti yksi suurista syistä oli se että melkein koko leffa sijoittuu ihan maapallolle (lähinnä alkua, ekaa varttia lukuunottamatta), eikä sinne Eterniaan minkä porukat ois toivonut kovasti valkokankaalle loihdittavan. Liekö sitten kustannuskysymykset tulivat vastaan tai tietty sekin että viel tuohon aikaan (vuonna1987) tekniikka ei välttämättä ollut ihan sitä tasoa mitä tekijät olisivat halunneet jotta kyseisen maailman luominen olisi heidän mielestään ollut "mahdollista"...

...toki sillainhan eivät Eternian hahmot olleet taineet koskaan missään sarjakuvissa tai animoidussa tv-sarjalla olla kuin ja vain ainoastaan Eterniassa ollut... joten tuota loikkausta planeettojen välillä ei suuri yleisö ja varsinkaan fanaattiset fanit tuntunut sulattavan aikoinaan alkuunkaan, toki ei leffa miltään osin mikään elokuvallinen merkkipaalukaan ollut mut ei kyllä mikään totaalinen pökälekään, ei lainkaan.

Eternian poppoosta mukana ovat He-Man (Dolph Lundgren), Skeletor (Frank Langella), Evil-Lyn (Meg Foster), Gwildor (Billy Barty), Man-at-Arms (Jon Cypher), Teela (Chelsea Field), Sorceress of Castle Grayskull (Christina Pickless), Beastman (Tony Carroll), Saurod (Poms Maar), Blade (Anthony DeLongis), Karg (Robert Towers)... sit tämän telluksemme väestä voitaneen mainita vaikkapa näyttelijät James Tolkan sekä Courteney Cox... Eternian poppoosta harmittavan monella on turhan pieni ruutuaika ja tokihan heitä olisi huomattavasti enempikin toivonut näkevän kuin vain nämä muutamat.

Musasta vastaa Bill Conti joka takaa sen että mitään huuhaata ei sieltä suunnalta korviin ängetä vaan ihan laatukamaa, vaikka vähän "rompottavalla" meiningillä aika usein pusketaankin.

Ehtaa kasaria ! joka toimii tänä päivänä nostalgiajytkynä erinomaisesti. Kiva seikkailu kaikkinensa nuorelle väelle toki suunnattu sitten aivan kuten Masters of the Universe kamakin oli aikoinaan sen pienen hetken kun huikeassa suosiossansa hetken paistatella sai. Toki muistuttaa enemmän kuin vähän sellaista puolikökköä B-luokan pläjäystä jollainen onkin, mutta melkeinpä ajan saatossa vaan parantunut ja näinä päivinä tätä kahtelee vallan uusin ja virkistävin silmin verrattuna ilmestymisaikoihinsa. Hyvällä tavalla lapselllista hörheltämistä, tietyllä tapaa todella hölmöhän tämä on muttta so what

Mutta ! ja suuren suuri ! sellainen on tietysti se että aika vahvasti pitää olla lapsuudesta noi "hemmot" tuttuja josta tästä mitään irti saa, varsinaisesti kun elokuvallisesti ei mitään ihmeitä tarjoa ja seikkailullisestkin fiilis on ihan eri tasolla jos hahmot tuntee tai ei tunne.

Masters of te Universe (1987) trailer...
https://www.youtube.com/watch?v=CF20B8p4F08
 

Arte Et Labore
tomine
Offline
tomine
The Omen - 4 film Collection

The Omen (1976)

Kertoopi tarinata kun itse piru syntyy maapallolle pienen poikalapsen muodossa, syntymämerkkina pojalla luku 666 ihosta löytyy ja muutenkin kuolema tuntuu pienen pojan ympärillä leviävän kulovalkean tavoin ja poika on tietystisyntynyt 6.6. kello 6.00 aamulla. Asiasta saapi vihiä eräs pappi joka lyö hynttyyt yhteen pojan "vanhempien" kanssa jotta ikiaikainen pahuus saataisiin kukistettua.

Poikaa esittää Hervey Stephens ja millä tavalla ! siis todella hyytävä roolisuoritus ja pojan katse on jotain käsittämätöntä jollaista ei ole pystytty karmeudessaan ja hyytävyydessään oikeastaan vieläkään missään leffassa toistamaan, ainoastaan Käsi Joka Kehtoa Keinuttaa leffassa Rebecca DeMornay pääsee edes lähelle silmillään ja katseen tuijottavuudessa. Sinänsä harmi että hänen oikeastaan ainoa roolisuoritus sitten valkokankailla, jatkoissakin Damien oli jo niin paljon kasvanut että hän ei enää pystynyt roolia jatkamaan. Noin ylipäätään hänen lähes ainoita roolisuorituskiaan sitten enää näyttelijä on ollut 2006 vuonna tullut uusi versio The Omen leffasta jossa esittää pientä sivuosaa ja reportteria...

...muissa rooleissa löytyy mm. Gregory Peck, Lee Remick,

Musiikki ei jää pekkaa pahemmaksi ja luo todella hyytävän tunnelman todella kolhoilla latinankielisillä "lauleskeluilla". Luo todella ahdistavia ja jännittäviä väristyksiä katsojalleen.

Klassikko eikä syyttä suotta ! tarina etenee selkeästi ja tarpeeksi nopeasti ettei junnaa ja jauha juurikaan paikoillaan turhaan pitkittäen vaan ahdistava ja jännittävä tunnelma luodaan kuin lennosta, näyttely mainiota, musamaailma luo huikeasti lisäiilistä.. itse tuli katseltua DVD:ltä (tuoreelta kokoelmalta) jolla kuvanlaatu on tarpeeksi hyvä, lieneekö hitusen paranneltu alkuperäisestä mutta aikakausi ja leffa huomioon ottaen tuollainen pieni rosoisuus kuvassa on vain hyväksi ja lisä tunnelmanluoja, oikeastaan hyvä vaan ettei ole liian siloiteltua kamaa.

The Omen (1976) trailer...
https://www.youtube.com/watch?v=V7CEbd7ffNw

...ja tämähän oli vasta alkusoittoa...

...kokoelmasta löytyy myös kaikki viralliset jatko-osat...
Omen 2 - Damien (1978 )
Omen III - The Final Conflict (1981)
The Omen IV : The Awakening (1991)

...joten... uutta 2006 vuoden versiota ei löydy.
 

Arte Et Labore
tomine
Offline
tomine
Mitä tulee vielä tuohon ekaan ja alkupräiseen The Omen leffaan, niin ilmeisesti tekijöilläkin vähän ollut oikeassakin elämässä enempi vähempi tapahtumia...

"Many strange real-life deaths and accidents linked to Richard Donner's The Omen the work of the Antichrist - the subject of the Gregory Peck starring horror film? Some fans believe so. Star Peck and screenwriter David Seltzer were aboard planes struck by lightning, while producer Harvey Bernhard was almost struck by lightning in Rome. Several people linked to the film were involved in a car crash, including the director. During filming, Donner's hotel was bombed by the IRA. Peck almost boarded a flight during a trip to Israel (one of the locations during the shoot) that crashed and killed everyone. Several animal handlers were attacked and injured. Peck's son Jonathan Peck committed suicide several months before filming began. Following the production, special effects director John Richardson and his assistant Liz Moore were involved with a serious car accident that decapitated Moore. The gruesome incident, which happened on Friday the 13th in 1976, mirrors one of The Omen's most violent scenes — also a decapitation. Isn't it enough to attach these to some supernaturality, rather than consider it just another 'coincidence'."
 

Arte Et Labore
tomine
Offline
tomine
Damien : Omen II (1978 )

Toisessa leffassa pompataan vuosia (seisemän verran) eteenpäin ja pienestä piru lapsesta on jo varttunut nuorukainen, tuon takia myös pääosannäyttelijät ovat vaihtuneet ja toki moni muukin, tietysti myös paljon ensimmäisen leffan tapahtumien takiakia...

...tässä pääosan Damienina on Jonathan Scott-Taylor, joka on roolissaan ihan hyvä eikä ainakaan pilaa juttua... muita näyttelijöitä mm. Lance Henriksen, William Holden, Lee Grant... Kuiteskin tässä Damienin jäljelle jääneet sukulaiset (serkut) ovat ottaneet pojan holhottavakseen ensimmäisen leffan traagisten tapahtumien jälkeen, pienen hiljaisemman ja rauhallisemman jakson jälkeen, alkaa taas pahuus ottaa valtaa ja niittää samalla ympäriltään sakkia jotka alkavat epäilemään että kaikki ei ole ollut tai ole kovainkaan kunnossa vaan jotain hyvin hämärää poikaan liittyy, mutta pojan "suojelijat" tekevät kaikkensa jotta pojan "valloitus" pystyisi jatkumaan heidän suunnittelemassaan aikataulussaan.

Ohjaajana oli muuten ekassa Richard Donner, joka ohjas myös mm. Tappavat Aseet, alkupään kaksi ekaa Teräsmies elokuvaa, Arkajalat mut aika paljon tv-sarjojen jaksoja... Tässä toisessa osassa, ohjaajana toimi Don Taylor.

Aivan yhtä ahdistavaa tunnelmaa ei kokonaisuudessaan tässä ole kuin mitä ekassa leffassa, jossa painostavuus ja tietty uhkaavuus oli koko ajan läsnä vaikkei mitään sinänsä olisi tapahtunutkaan ruudulla, juttu jota on äärimmäisen vaikea luoda elokuvan muodossa. Tämä ei ehkä tietyllä tapaa aivan ensimmäisen tasolle yllä, joka onkin omassa genressään monella tavalla edelleen saavuttamattomana rajapyykkinä muille uusille yrittelijöille edelleen leffojen maailmassa, mutta kyllähän tämä itse tarinaa mainiosti sinänsä jatkaa ja ehdottomasti kelpo jatkot. Ei huono, ei lainkaan...

...tässä kaikkea vähän laajennetaan ja suurennetaan mittakaava, niin tarinallisesti kuin henkilöiden ja paikkojen määrässä jne... eka leffahan oli lopulta suht pienimuotoinen ja pienessä piirissä vaikkei sekään nyt mikään pelkän neljän seinän sisällä tapahunut sentäs ollut, ehei lainkaan. Tässä verkko alkaa kuiteskin huomattavasti laajentumaan ja kaikki monipuolistumaan, joten aivan yhtä tiukkaa pakettia tästä on mahdoton olla tehdä mutta mitä enempi tätä mutustelee niin sitä onnistuneempana tätä jatkoa kyllä pitää, oikeastaan hyvä että jatkosta tehtiin kuitenkin hitusen erilainen leffa, vaikka tietysti ja onneksi ! kaikkein oleellisin siinä onkin säilytetty, siis noin itse tarinan jatkumisen kannalta.

Ai niin juu mitä tuli siihen kuvanlaatuun, kun siitä tuli mainittua tuossa ekan leffan höpötyksen yhteydessä, niin on noi DVD:t selkeästi tarkempaa jälkeä silmille, kuin nämä utuiset ja suttuiset youtubve trailer pätkät, joten siltä osin se kuvanlaadunparannus osunut kohdilleen mutta hyvä ettei kuitenkaan liiaksi olla nykypäivän muovisen säihkyväksi muokattu sentäs.

Omen 2 : Damien trailer...
https://www.youtube.com/watch?v=EsJaHykEdg0
 

Arte Et Labore
tomine
Offline
tomine
The Spy Next Door

Jackie Chan on joutunut toistaiseksi uran haastavimman duuninsa eteen, ehei se ei ole Maailman Ympäri 80 päivässä tai lukuisten rikollisten nenujen paukuttaminen, vaan kolmen lapsen kaitseminen !

Lapsoset onnistuvat vielä lisää haastetta päivään hankkia kun eräs lapsista suututtaa terroristin ja hänen joukkionsa (joista varsinkin pääjehu vaikuttaa melkoiset humoristiselta pelleveikolta enempikin kuin paatuneelta rikolliselta), joten Jackien kung-fu taidoille on taas tarvetta valkokankaalla josta tilanteesta kuiville selvittäis, Jackie esittää siis salaista vakoojaa tässä elokuvassa joka on ihastunut naapurin naiseen (Amber Valletta), jonka lapset (Madeline Carroll, Will Shadley, Alina Foley) taas tätä tylsimystä yli kaiken vihaavat.

Perustavanlaatuista Hollywoodmaistettua Jackie Chania, elikkäs enemmän kuin vain vähän nuoremmille katsojakunnalle suunnattua hyväntahtoista actionia toki huumoria unohtamatta. Homma jää kuitenkin valitettavan pliisuksi, huumori on ajoittain aika valjua eikä tarpeeksi räväkkää ja toimintakaan ei ole tarpeeksi kekseliästä, jollaista tämän tyylisestä leffasta toivoisin löytyvän, kuten vaikkapa Skiptrace leffassa oli, noh se kohelluskommelus actionpläjäytys olikin jo vähän varttuneemmalle suunnattu.. toki tässä muutama suht kekseliään oloinen toimintakohtaus on mutta turhan harvassa, noh ehkä kuitenkin kekseliäämpää toimintaa kuin Arnoldin lastentarhailussa, Kindergarten Copissa (toki tiedäppä sitten siitä sitten huumorista kummassa se parempaa) taikka sitten Dolph Lundgrenin Kindergarten Cop 2:ssa joten lastenkaitsijoiksi nämä enempi tai vähempi muskelitoimintatähdet ovat jossain vaiheessa tupattu valjastamaan.

The Spy Next Door trailer...
https://www.youtube.com/watch?v=fa2RZf0m39g
 

Arte Et Labore
avatar is Missing

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!