vähän lisää aiheita viihteen osioon sillä keskustelun puute ei ole koskaan hyvästä ;)

Eli onkos täällä niin sanottuja lukutoukkia tai satunnaisempia lukijoita.
keskustelun aiheena kirjat, suomeksi ja englanniksi. fantasiasta dekkareihin.
---
Myönnän itse kuuluvani jälkimmäiseen enemmän sillä puolivuotta hyllyssä maannut kohtuu hyvä kirja lojuu vielä odottaen että lukisin sen Brownin teos Enkelit ja demotit siis kyseessä. (anteeksi jos kirjoittajan nimi meni väärin korjatkaa.

Itse tilasin juuri Chris Kohlerin teoksen Power-Up: How Japanese Video Games Gave the World an Extra Life. Olen muutaman luvun lueskellut, ja kyseessä on äärimmäisen mielenkiintoinen kirja. Suosittelen lämpimästi kaikille videopelien ystäville, jos vain kolmas kotimainen sujuu.

Joulun kunniaksi tilasin myös toisenkin peliaiheisen teoksen. David Sheffin ja Andy Eddyn teos Game over: How Nintendo Conquered the World ei ole vielä valitettavasti saapunut, mutta ilmoittelen teoksen laadusta jahka sen käsiini saan.

Viime vuonna tuli Nintendon menestyksen siivittämänä hankittua myös W. Chan Kimin ja Renée Mauborgnen markkinointihenkinen teos Blue Ocean Strategy: How to Create Uncontested Market Space and Make the Competition Irrelevant. Hyvinkin mielenkiintoista tekstiä, jos markkinointipuoli kiinnostaa.

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä: toimituksen virallisena räppihihhulina on aivan pakko hehkuttaa taivaisiin Joseph G. Schlossin tuottaja-aiheista kirjaa Making Beats: The Art of Sample-based Hip-hop. Schloss käsittelee etenkin tuottamisen eettistä puolta hyvin mielenkiintoisella tavalla. Kirjaan on haastateltu enemmän tai vähemmän kuuluisia tuottajia, ja myös räppiä rakastamaton avovaimoni lukaisi kirjan läpi hyvinkin kiinnostuneen oloisena. Kaiken kaikkiaan sopivan romantisoitu kuvaus mustan rytmimusiikin turhan usein varjoon jäävästä osa-alueesta.

Kevyempänä lukemisena on aikoinaan mennyt kaksikon Weis & Hickman Dragonlance- ja Kuolemanportti-sarjat sekä Christien Poirot-dekkarit.

PS. Viper, teoksen nimeen on ilmeisesti lipsahtanut typo, sen pitäisi kai olla Enkelit ja demonit. Brown-henkistä salamyhkäistä kevytjännitystä kaipaaville mainittakoon vielä hyvänä vinkkinä Ian Caldwellin ja Dustin Thomasonin kirja Neljäs siirto, jonka ahmin itse englanninkielisenä (Rule of Four). Kirjan mainoslauseena oli "Da Vinci Code for people with brains", eikä teos pettänyt. Suosittelen!

Minäpä sain joululahjaksi Tom Clancyn Tiikerin hampaat. Pitäisi varmaan oikein lukea, Clancy kun on ihan vakionimi pelimaailmassakin.

Yleisesti ottaen olen aivan paska lukemaan kirjoja, etenkin romaaneja. En ole ikinä lukenut paljoa, joten luen aika hitaasti. Yhteen kirjaan menee vähintään viikko tai viikkoja. Siksi vähäinen lukemiseni painottuukin tietokirjallisuuteen.

Itseä lähinnä elämänkerrat kiinnostaa (urheilijoiden ja muusikoiden).

Tuleekin itse asiassa vähän turhankin harvoin luettua... toki hyvä kirja tempaisee mukaansa ja haluaa ahmia aina seuraavan sivun mutta sitten kun tylsä osuu kohdille niin tuppaa tappamaan pidemmäksi ajaksi lukuinnon aina sit.

Nyt viimeksi sain ostettua tuo Ainutlaatuinen Robbie (Williamsin) elämänkerran ja sitä tahkoamassa parhaimmillaan puolessa välissä. Joskus aikoinaan jokunen yksittäinen Dragonlance ja Forgotten Realms sarjan kirja tuli lueskeltua.

Sitten sellaisia joista on myös elokuva tehty niin voi niitä vähän vertailla keskenään kuten vaikkapa Vieras Tulevaisuudesta sekä Jurassic Park (Michael Chrichton), Poika sekä Hornankattila (Nick Hornby) tai vaikkapa The Beach (Alex Garland).

Aika laiskasti kyllä tosiaan kirjallisuutta tulee kulutettua meikäläisen, ai niin toki "PES6 -Expert Guide" kirjanen löytyy

Meikällä ei ole tapana vakituisesti lukea kirjoja mutta silloin tällöin iskee kauhea lukuvimma. Nyt olen tuossa vimma vaiheessa, Philip K. Dickin Oraakkelin kirja tuli luettua kolmessa päivässä ja aloitin Dan Brownin Murtumaton Linnake opuksen saman tien.

Vihdoin tuli myös tänään haettua Book Plussasta George Orwellin 1984 ja Ayn Randin Atlas Shrugged. On pitänyt jo pidemmän aikaa nuo hommata, tärkein syy varmaan se että Bioshockin tekijät nimesivät nuo kirjat tärkeiksi inspiraation lähteiksi peliä tehdessä. 1984 oli kyllä jo hankintalistalla ennen Bioshockia.

Lukeminen kannattaa aina.

tuli tossa muutama päivä sitten luettua loppuun tuo Metallican elämänkerta.
aikasemmin luin Red Hot Chili Peppersin elämänkerran.

noitten lisäksi luen fantasia aiheisia kirjoja kuten: Harry Potter, Terry Pratchettin kirjoja ym.

sitten vähänväliä luen Juoppohullun päiväkirjaa joka on kyllä aivan mahtava

Eipä taida tulla luettua melkein muita kuin pelilehtiä enimmäkseen.

About kirja viikossa menee täällä, vaikka välillä on toki lyhyitä kausia kun ei tule luettua. Sci-fi on lähellä sydantäni sekä elämänkerrat. Viimeksi luin Stanislv Lemin Eedenin, nyt pohdin aloittaako Maosta kertova elämänkerta vai lukeako jonkinlainen opus kaiuttimien akustiikasta ja niissä käytetyistä tekniikoista.

Luin muutama päivä sitten Dexterin Pimeät Unet (eng. Darkly Dreaming Dexter). TV-sarja Dexter perustuu tähän kirjaan. Kirjalla ja TV-sarjalla ei ole paljon erilaisuuksia. Tarkoitan siis Dexterin 1.kautta. Dexterin 2.kausi on täysin erilainen verratuna Dexterin toiseen kirjaan.
Yleensä luen Agatha Christien Hercule Poirot- kirjoja, jotka ovat todella hyviä.

Silloin tällöin harvakseltaan Aku Ankan taskukirjoja tulee lueskeltua.

Nyt on pakko myöntää ettei kirjojen lukeminen kovinkaan suuresti kuulu harrastuksiini, mutta eniten tulee luettua noita bändeistä tehtyjä opuksia. Iron Maidenin Run To The Hills löytyy ihan hyllystäkin tietenkin.

Viime aikoina on yöpöydällä ollut Jim Thompsonin Jerusalemin veri -teos, joka on poliittinen trilleri Lähi-idän tilanteesta. Jim on vanha koulukaveri, ja vaikuttaa siltä, että miehen ura on viimein lähtenyt nousuun. On mukava nähdä, että rehellisellä raatamisellakin saa jotain aikaan. Ilmeisesti Thompsonista ollaan tekemässä jonkinasteista kilpailijaa Ilkka Remekselle, joten odotukset ovat suuret.

Moi, ootteko lukenneet Guinnes World Records gamer´s edition 2008.
Todella hyvä pelikirja, suosittelen.
Ja kysyisin onkos kellään tietoa millon se 2009 kirja tulee

Ooh, täällä on tämmöinenkin keskustelu.

Minun lukemiseni on vähintäänkin kausittaista; välillä iskee päälle hirveä lukutoukkailu ja ahmin kirjan toisensa perään, toisinaan taas yhdenkin kirjan lukemiseen saattaa mennä parikin kuukautta. Aina on kuitenkin vähintään pari kirjaa luvun alla, yleensä fiktiota, mutta myös tietokirjallisuutta tulee luettua jonkin verran.

Eniten lukuintoon vaikuttaa oikeastaan vapaa-ajan määrä, joten täällä Japanissa ei yllättäen pahemmin ole luettua tullut, mitä nyt tuon Chris Kohlerin Power-Upin (Jyri sen tuolla mainitsikin jo) olen viimein saamassa loppuun. Murakamia ja Jorge Luis Borgesia olisi odottamassa tutustumista, mutta japaninkirjat huutavat kovempaa ja vaativammin...

Jahas, ei ihan peleihin liittyen postin pitäisi tiputtaa maanantaina luukusta Jungin elämänkerta, Lemin Solaris sekä Emmanuel Carreren Huviretki Painajaisiin. Varsinkin Jungin elämänkertaa odotan kohtalaisen innolla. Bookplus on kaveri.

Liitetty 2009-01-03 22:30:
Tähän liittyen Borges on muuten äijä.

Pitkästä aikaa tuli luettua muutakin kuin tenttikirjoja, kun pukki toi toivomani Generation Killin. Erinomainen kuvaus Irakin sodan alkuvaiheista on tämä tv-sarjanakin mainostamani teos.

Innostus lukemiseen on iskenyt jälleen.

Viime viikolla meni läpi Richard Fuchsin Hevosenpoika. Se kertoo miehestä joka on muuten aivan normaali mutta jolla on hevosen pää. Vaikka nimestä ja kuvauksesta niin voisi päätellä niin kyseessä ei kuitenkaan ole mikään koominen kirja vaan on aika synkkiä juttuja täynnä. Kertoo aika paljon siitä miten ihmiset suhtautuvat erilaisuuteen ja miten päähahmo selviää vaikka on, niin kuin hän itse asian ilmaisi "maailman pienin vähemmistö". Oli kyllä ihan hyvää luettavaa.

Seuraavaksi oli vuorossa Nikki Sixxin Heroiinipäiväkirja. Vaikka itse Mötiköiden The Dirt sisälsi jotain rankkoja juttuja niin siinä oli myös aika paljon huumoria ynnä muuta hieman keventämässä opusta. Tämä taas on melkeinpä kokonaisuudessaan vain rankkaa luettavaa. Ei voi kuin ihmetellä miten Sixx voi olla yhä elossa. Aika sairasta juttua kirja täynnä ja se menikin sitten kahdessa illassa koluttua läpi.

Aloitin eilen sitten Philip K. Dickin The Simulacran. Vaikuttaa oikein hyvältä.

Heroiinipäiväkirjat oli mainiota luettavaa. Samaan sarjaan liittyen, Lemmyn elämänkerta kannattaa katsastaa. Miehellä on mielipiteitä kaikkeen.

Simulacra on hieno teos, Itse olen kirjoittanut esseen jos toisenkin liittyen hänen töihinsä. Jos olet uusi Dickin maailmassa, niin Hämärän Vartija ja Ubik ovat jotain käsittämättömän hienoa.

Tällä hetkellä pitää tyytyä tylsiin tenttikirjoihin Viestinnän Vallassa ja Katseen voima. Näitä tukee Sartren ensimmäinen teos Minän Ulkoisuus (La Transcendance de l'Ego. Esquisse d'une description phénoménologique).

Tulipa juuri ostettua Kolmas Valtakunta kirja, joka kertaa aika tarkkaan saksan toiminnasta Toisen Maailmansodan aikaan.

Heroiinipäiväkirjat oli mainiota luettavaa. Samaan sarjaan liittyen, Lemmyn elämänkerta kannattaa katsastaa. Miehellä on mielipiteitä kaikkeen.

Simulacra on hieno teos, Itse olen kirjoittanut esseen jos toisenkin liittyen hänen töihinsä. Jos olet uusi Dickin maailmassa, niin Hämärän Vartija ja Ubik ovat jotain käsittämättömän hienoa.

Tällä hetkellä pitää tyytyä tylsiin tenttikirjoihin Viestinnän Vallassa ja Katseen voima. Näitä tukee Sartren ensimmäinen teos Minän Ulkoisuus (La Transcendance de l'Ego. Esquisse d'une description phénoménologique).

Kiitoksia vinkeistä. Lemmy on kyllä asiallinen jätkä joten pitää tuo kirja metsästää käsiin. Dickin kirjoista on tullut luettua vaan nuo kaksi, Oraakkelin kirja ja The Simulacra(joka on vielä kesken)joten Hämärän Vartija ja Ubik pitää laittaa osto/lainaus listalle ehdottomasti. Hämärän Vartijan elokuvaversion olen kyllä nähnyt mutta toimii varmaan kirjana paremmin vaikka leffasta pidinkin.

Jätkällä kyllä näyttää olevan aika heavy duty lukemista.

The Simulacra tuli tuossa jonkun aikaa sitten jo luettua ja oli kyllä oikein hyvä kirja. Loppui kuitenkin jotenkin töksähtäen aivan niin kuin Oraakkelin Kirjakin. Kai se kuuluu jannun tyyliin sitten. Saman tien aloittelin Clifford D. Simakin Aika Pettää. Tässä pieni lainaus takakannesta:

"Asher Sutton laskeutuu Maahan oltuaan kaksikymmentä vuotta kadoksissa avaruudessa. Hän laskeutuu aluksella, jonka moottorit ovat romuna, runko väännöksissä ja täynnä reikiä. Asher Sutton on kuollut... ja kuitenkin elossa."

Ei nyt ihan klassikko statukseen nouse minun kirjoissani( )mutta mielenkiintoista luettavaa kuitenkin, omaperäisiä juttuja kyllä löytyy.

Dickit ja Lemmyt joutuu vielä odottamaan koska tuli tuossa hieman osteltua Book Plussasta muita kirjoja:

- Master Of Doom kertoo John Carmackista ja John Romerosta:
http://www.bookplus.fi/product.php?isbn=9780749924898

- Tuli myös hommattua puuttuvat Halo novellit, Contact Harvest ja The Cole Protocol
http://www.bookplus.fi/product.php?isbn=9780330445122
http://www.bookplus.fi/product.php?&isbn=9780765315700

Haruki Murakamin Dance, dance, dance:n lukaisin tuossa viime viikolla, ja kävin samoin tein ostamassa pari uutta pokkaria lukuun. Murakami oli ihan mukavaa luettavaa, mutta ei ehkä ihan niin hyvää kuin olin toivonut. Kirjoitustyylistä pidin, mutta tarina ja hahmot olivat jotenkin... en oikein osaa pukea sitä sanoiksi. Epäuskottavia? No, päätin antaa Murakamille vielä toisen mahdollisuuden, mutta en tiedä miten pian.

Nyt luvun alla on juuri ostamani Neil Gaimanin American Gods, päätin vihdoin ryhtyä käymään hänen tuotantoaan läpi. Tätä ennen luettuna siis ainoastaan Anansi Boys ja lukuisia sarjakuvia. Toinen hankkimani kirja sisältää 22 perinteistä japanilaista satua. Seuraavaksi voisi koittaa löytää jonkin japanilaisia kummitustarinoita sisältävän kirjan, täkäläinen mörkötarinaperinne kun on ihastuttavan vanha ja laaja.

The Simulacra tuli tuossa jonkun aikaa sitten jo luettua ja oli kyllä oikein hyvä kirja. Loppui kuitenkin jotenkin töksähtäen aivan niin kuin Oraakkelin Kirjakin. Kai se kuuluu jannun tyyliin sitten.

Ominaisintahan Dickin proosassa olivat pohdiskelut ihmisyydestä, sekä jonkinlainen selittämätön totuus jota ei pysty näkemään. Tästä hänen kuuluisa lausahdus: "The Empire Never Ended!" juontaa juurensa, jonka hän kirjoitti niin Valiksessa kuin hirviömäisessä 3000 sivun Exgeesissään.

Dick mietti usein mikä maailmassa oli mätänä. Loppujen lopuksi (ennen teosta The Transmigration of Timothy Archer) Dick tuli seuraavanlaiseen johtopäätökseen: Rooman valtio itse asiassa vieläkin hallitsi meitä, ja oikea vuosiluku oli noin 40 jKr. Maa oli yksinkertaisesti joutunut jonkinlaisen massiivisen hirviön sisään, tämän hirviön ollessa niin suuri ettemme voi edes huomata sitä. (vrt. pop-kulttuurin vastineeseen Matrix)

Minulla on muutamia Dickin pitämiä puheita tallessa, joissa hän kertoo muun muassa olevansa eräs alkuaikojen vainotuista Kristityistä nimeltänsä Thomas, ja että hän näkee kahteen maailmaan yhtä aikaa. Tässä on jo tarpeeksi aihetta itselleni tutkia miestä ja hänen töitään, mitä tässä on harrastuksen vuoksi tullut tehtyä useita vuosia.

Mutta tuohon kommenttiisi: Dick hyvin harvoin tiesi itsekään mikä kirjojen juoni tai lopetus oli. Varsinkin Oraakkelin Kirjassa lopetus on hämmentävä. Toisaalta, se kertoo melko hyvin miehen epäilyistä maailman suhteen: Ehkä tarinan päähenkilön kokema maailma oli feikkiä, ja Heinäsirkan maailma todellinen. Tai ehkä Oraakkelin kirja on todellinen, ja Dickin maailma feikkiä.

Pahoittelut tekstin tulvasta, mutta tästä asiasta voisin jauhaa vaikka tuntikausia.

Mutta tuohon kommenttiisi: Dick hyvin harvoin tiesi itsekään mikä kirjojen juoni tai lopetus oli. Varsinkin Oraakkelin Kirjassa lopetus on hämmentävä. Toisaalta, se kertoo melko hyvin miehen epäilyistä maailman suhteen: Ehkä tarinan päähenkilön kokema maailma oli feikkiä, ja Heinäsirkan maailma todellinen. Tai ehkä Oraakkelin kirja on todellinen, ja Dickin maailma feikkiä.

Hieman tuollaisen kuvan sainkin. Kirja oli hieman kuin ikkuna toisenlaiseen maailmaan. Ehkä tuota tunnetta juuri vahvisti se että itse tarina ei ollut eeppisimmästä päästä mitä tuo maailma voisi tarjota, pysyi aika ihmisläheisenä vaikka tuosta toisenlaisesta maailmanjärjestyksestä olisi köytynyt isompiakin asioita käsiteltäväksi.

Sepä se, mitään epiikkaa Dickiltä on turha odottaa, mutta hahmot ja kirjojen ideat ovat yhdessä Stanislaw Lemin rinnalla täysin eri tasolla kuin suurin osa muusta Science Fictionista.

Aloitin eilen uuden Pratchetin lukemisen. The Last Continent oli jäänyt jostain kumman syystä paitsioon, Rincewindin seikkailuja on aina mukavaa lukea.